KARHU (koettaa väistyä): Rakkaus --?
LAHJA (väistyy perässä): Rakkaus, tietysti, on suuri erehdys.
KARHU: Ku-kuinka?
LAHJA: Erehdys, tarkoitan, syvemmin ottaen. Eikö teistäkin?
KARHU: Epäilemättä --?
LAHJA: Koska, kun näet jonkun tapaa ja ajattelee: "tuon minä otan",
niin tuntuu mies jo omalta. Hullua! Eikö ole?
KARHU: Tietysti.
LAHJA: Mutta tarkoituksenmukaista. Sillä kuinkas muuten? Ei mitenkään
muuten siitä mitään tulisi. Hullunkurista, siksi se miellyttääkin. No,
luotettavaa peliä se ei ole, onpahan kuin pikku harjoitelma oikeaa
rakkautta varten. Eikö teistäkin?
KARHU: Ep-epäilemättä.
LAHJA: Mutta tämä vanha maailmanjärjestelmä on ottanut sen vakavasti
käytännön vuoksi. Ja niin otan minäkin. Sillä tiedänkö minä, tokko
kummempaa rakkautta onkaan. Ja hauskaahan on nähdä ja kokea kaikki
elämässä, että on kihloissa ja niin poispäin, oma sulhanen ja niin
poispäin, jonka kanssa avioliiton sakramentin saa nauttia ja niin
poispäin, vaikkapa kuinka vanhanaikaiseen tapaan, että rakastaa tavalla
sillä, millä pystyy ja niin poispäin.