EEDIT: Mistä puhuu, sano suoraan!
HERMAN: Avioerosta.
EEDIT: Ha-ha-haa.
HERMAN: Ha-ha-haa.
EEDIT: Sehän on hullua!
HERMAN: Eikö totta. Se <m hullua.
EEDIT: Mutta kuinka se on mahdollista.
HERMAN: Rahat tuovat huolta enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa.
EEDIT: Ei, hän oon mustasukkainen. Sinä!
HERMAN: Mitä minä, vanha mies! Ja mihin minä nyt äidittä pystyn.
Ajattele, minä niin sanoakseni, en maailmasta mitään tiedä -- (kuiskaa)
mistä saada syödä -- kuinka elää?
EEDIT: Siinäpä se.
HERMAN: Kun en ole koskaan sellaista ajatellut. Ajatellut noin vain
yleiskatsauksellisesti -- ja nyt, hypätä yksityiskohtiin ja mihin
yksityiskohtiin? Mistä löytää leipäpala, mistä katto päänsä päälle? Ei,
ihan neuvottomaksi käy.
EEDIT: Minä järjestän tämän. Onhan tämä tyhmintä, mitä olla voi.
HERMAN: Eikö ole? Saanko syödä ne voileivät, jotka olivat
tarjottimella?
EEDIT: Ole hyvä. Miten naurettavaa! Mitä Lahja nyt sanoo?
HERMAN: Luulen, että Lahja ei tiedä vielä tästä mitään. Mutta yhden
havainnon tässä kierrellessäni olen tehnyt, sen, että nälkä ei mene
syömättä ja syödä ei saa rahatta, en ole sitä koskaan ennen tiennyt.
EEDIT: Ja se on täällä kaiken viisauden alku.
HERMAN (ovessa mennessään): Syön kaikki ne voileivät, kävi miten kävi.
EEDIT: Syö, syö.
Herman menee kyökkiin. Jaakko tulee sänkykamarista.
JAAKKO: Kuka täällä oli?
EEDIT: Ei paljon kukaan.
JAAKKO: Äitisi? Sinä et saa lainata häneltä rahoja.
EEDIT: Keneltä minä saan lainata, kun tarvitsen?
JAAKKO: Et keneltäkään. Jos tarvitset, voit ottaa niistä rahoista,
jotka sinulle annoin talletettaviksi syntymäpäivänäsi.
EEDIT: Ohoo, ne ovat jo ammoin menneet. Millä olisin ostanut vaatteet,
huonekalut ja kaikki.
JAAKKO: Sinä sanoit saaneesi ne äidiltä.
EEDIT: Kaikkiko?
JAAKKO: Niin sanoit.
EEDIT: Ja sinä uskoit!
JAAKKO: Sinä siis valehtelit!
EEDIT: Tietysti valehtelin.