Mies oli maahan kaivanut haudan ja siihen haaskan pannut pyytääkseen
jäniksiä, susia, repoja ja karhuja. Näitä menikin sitä haaskaa syömään
sinne, ja putosivat hautaan kaikki. Kun ei neuvoa nähty täältä nyt
poikkeen päästä, nähtiin parhaaksi ruveta levolle. Jonkin aikaa
maattiinkin siitä, niin noustiin jo ylös, ja kun nälkä oli heillä taas,
sanoo muudan: "Mitäs tässä nyt syödään?" Repo katsastaa jänistä, sanoo:
"Syödään tuo mölkösilmä ensin, tottahan sitten taas jokin keino
keksitään." -- "No, syödään, syödään", sanoivat toiset, ja jäniksen
söivät suuhunsa heti. Siitä käytiin maata uudellensa, ja vähän aikaa
maattua noustiin taas valveelle, sanottiin: "Mitäs nyt syödään, nälkä
on?" Repo katselee sutta, sanoo toisille: "Syödään nyt tuo karvaröllö."
-- "Syödään, syödään!" virkkoivat toiset, ja sudesta samassa tehtiin
puhdas, josta repo ja karhu kävivät levolle taas; mutta karhun maatessa
nousi repo hiljaa ylös ja alkoi suden suolia lappaa vatsansa alle
ruveten siitä uudellensa maata. Karhu kun tuosta vuoronsa levolta nousi
ja revolle virkkoi: "Mitäs nyt syödään, nälkä on?" alkoi repo lappaa
niitä suden suolia vatsansa alta ja sanoi: "Lapa omia suoliasi; minä
repäisin vatsani halki, tee sinäkin samoin." Karhu teki neuvoa myöten,
vaan kun vatsansa halkaisi ja alkoi sieltä suoliansa lappaa, niin siihen
itse kuoli. Repo söi nyt rauhassa yksinään karhun ja eli, oleksi, kuten
parhaiten voi. Siitä tuli viimeinkin haudan omistaja pyydykselleen
katsoakseen, jos siellä saalista oli. Repo silloin heittihe kuoliaaksi,
ja mies kun siinä uskossa hänet viskasi kaltaalle, Mikko mennä vilisti
metsään väljälle ja säilytti sillä tapaa henkensä.