Siihen voimakkaaseen vaikutukseen, jonka Atheenan rauniot tekevät, ei
ole syynä ainoastaan niiden verraton kauneus, vaan myös se seikka,
että ne niin selvästi eroovat uudenaikaisen kaupungin yksitoikkoisesta
pohjasta. Vanhan ja uuden Atheenan välillä ei ole mitään keskiaikaisia
muistomerkkejä, jotka riitelisivät huomiosta. Ne pienet bysantsilaiset
kirkot, joita seisoo siellä täällä, vieläpä keskellä katujakin,
eivät tee matkailijaan suurta vaikutusta, hän siirtyy Atheenassa
nykyisyydestä välittömästi muinaisuuteen.
Atheenan kauneimmat muinaisjäännökset ovat Akropoliilla, missä ilmenee
helleeniläinen taide puhtaimpana, ja ne ovat myös parhaiten kestäneet
aikain vaiheet. Ne rakennukset, joita on itse kaupungissa ollut, ovat
osasta hävinneet jättämättä mitään jälkeä, revitty muureihin, joita on
tuon tuostakin täytynyt rakentaa raakalaisia vastaan, taikka korjattu
roomalaisella ajalla uusia taiteellisia periaatteita noudattaen.
Vanhimpain helleeniläisten rakennusten paikkaakaan ei ole edes voitu
aina määrätä.
Muinaistutkijat olivat itsepäisimpiä vastustamaan vastasyntyneen
Kreikan pääkaupungin sijoittamista Atheenaan. He aavistivat, että se
suuressa määrin vaikeuttaisi, rajoittaisi heidän työtään. Vaikka alusta
pitäen säädettiin, että linnavuoren läheiset seudut säilytettäisiin
rakentamatta kaivostutkimusten varalle, niin ei tätä periaatetta ole
voitu toteuttaa, vaan uusi Atheena on suureksi osaksi rakennettu vanhan
Atheenan päälle. Se peittää ehkä paljonkin muinaismuistoja, joita ei
enää voida esille kaivaa, ja monikin huvittava historiallinen kysymys
jää ehkä ratkaisematta. Laki tosin määrää, että jokainen rakennustyö
on seisautettava, jos perustuksia kaivettaissa löydetään minkäänlaisia
vanhoja jäännöksiä, mutta tämä säännös tavallisesti antaa aihetta
niin pitkällisiin riitoihin, että se useinkin jää käyttämättä. Paljon
semmoista, joka tiedemiehille olisi etsimisen arvoista, on siten
ehkä ikipäiviksi hautaantunut nopeasti kasvavan uuden Atheenan alle.
Muinaistutkijat vielä valittavat, että rakennusaineitten lohkomisen
kautta alkuperäinen maapinta on muuttunut niin paljon, että käy yhä
vaikeammaksi sen merkkien mukaan etsiä paikkoja, joilla muinaiset,
rakennukset ovat olleet.
Kreikka ei olisi kyennyt omin voimin toimittamaan niitä suurenmoisia
kaivostöitä, joita on sekä Atheenassa että muualla klassillisen
helleeniläisyyden alueilla suoritettu tämän vuosisadan kuluessa. Siltä
olisi puuttunut rahoja, mutta myös kykeneviä tiedemiehiä. Tässä työssä
varsinkin on länsimaiden apu ollut suurenmoinen, niiden harrastus
ehtymätön. Ranskalaiset ensimmäisinä perustivat Atheenaan varsinaisen
"koulun", jonka jäsenten päätehtävä oli kotomaasta saaduilla varoilla
tutkia kreikkalaisten muinaisuutta itse paikoilla ja kaivaa niitä
esille unhotuksesta. Ranskalaisten esimerkkiä noudattivat saksalaiset,
englantilaiset ja amerikalaiset, ja niin ei ole näiltä harrastuksilta
puuttunut varoja, terävintä oppia eikä innostusta.
Tila ei salli meidän kosketella niitä oppineita kysymyksiä, jotka
tämän työn kestäessä ovat esille tulleet, emmekä siihen kykenisikään.
Tahdomme tällä kertaa vaan matkailijan tavoin tehdä lyhyen
kiertoretken, antaaksemme lukijalle nopean käsityksen muinaisen
Atheenan näkyväisistä jäännöksistä.
Tuskin mikään Atheenan raunioista herättää niin suuressa määrin
matkustajain huomiota, kuin Olympieion, jonka jättiläispilarit
Akropoliille mentäissä jäävät vasemmalle kädelle. Maisema itse on
mitä viehättävin: Akropolis näkyvissä, Hymettoksen mahtava vuoriseinä
taustana, hautausmaiden kypressimetsät, uusi stadioni ja Ilissos joen
runollinen laakso. Ja sitä paitsi ovat nuo pystyyn jääneet pilarit
suurimmat ja komeimmat, mitä Kreikassa on olemassa. Tämän temppelin
perustukset ovat Atheenan vanhimpia, tiranni Pisistratos alkoi sitä
rakentaa jo v. 530 e.Kr., kun Parthenonia ei vielä oltu ajateltukaan,
mutta se oli niin suureksi suunniteltu, ettei kukaan kyennyt sitä
valmistamaan. Vasta Rooman keisari Hadrianus sai toisella vuosisadalla
j.Kr. templirakennuksen päätetyksi, ja Zeus pääsi muuttamaan
pyhäkköönsä, jonka valmistumista hän oli odottanut enemmän kuin puolen
vuosituhatta. Vanha maailma ihmetteli sen suurenmoisuutta. Pilarit,
joita oli kaikkiaan 120, olivat 17 metriä korkeat ja yli puolentoista
metriä paksut. Koko temppeli eteisineen oli lähes kolmeneljännestä
kilometriä ympäri mitaten. Sen sisässä oli Zeun kuvapatsas kullasta
ja norsunluusta, ynnä Hadrianuksen kuvapatsas. Pilareista on enää
16 pystyssä, Alkuaan oli temppeli suunniteltu doorilaiseksi, mutta
roomalainen arkkitehti muutti sen korinttilaiseksi. Olympieionin
vaiheista ei tiedetä mitään. Keskiaikana, jolloin se jo oli raunioina,
kerrotaan erään pylväspyhimyksen asuneen kahden pilarin välisellä
arkitraavilla. Hänen koppinsa oli vielä tällä vuosisadalla tallella,
kunnes hirmumyrsky v. 1852 kaatoi toisen kannatuspilareista.
Keskiaikana käyttivät atkeenalaiset temppeliä kivilouhoksenaan.
Alkaissamme kiertokulkumme juomme näiden jättiläispilarien juurella
aamukahvit, jotka voimme tilata läheisestä kahvilasta, ja istahdamme
pienille tuoleille, joita tähän on varattuna. Vaikka tämän temppelin
tyyli ei olekaan yhtä puhdas, kuin noiden, jotka linnavuorella ovat
säilyneet, niin ovat jäännökset kuitenkin huomattavat suurenmoisuutensa
ja runsaan koristuksensa vuoksi. Paikka on viehättävä ympäristönsä
vuoksi, ja siinä tapaakin sen vuoksi melkein aina istujoita, joko
ulkomaalaisia matkailijoita Baedekereineen, tai atheenalaisia, jotka
ovat lähteneet kaupungista raikkaampaa ilmaa nauttimaan.
Keisari Hadrianus oli Atheenan ja koko Kreikan hyväntekijä,
Hän koetti harrastuksillaan elvyttää uudelleen kukoistukseen
helleenien taiteita, rakensi Akropoliin itäpuolelle kokonaisen uuden
kaupunginosan, josta Hadrianuksen kaaren kirjoitukset todistavat.
Sen luoteisella, Akropoliiseen päin käännetyllä puolella seisoo:
"Tässä on Theseun Atheena, vanha kaupunki", mutta kaakkoisella
puolella, joka on käännetty ääressä olevan Olympieionin puoleen, on
kirjoitus: "Tässä on Hadrianuksen, eikä suinkaan Theseun kaupunki".
Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta osottavat nämä roomalaisten
aikuiset rakennukset jo huonontunutta taideaistia. Niissä on ruvettu
sekasin käyttämään kaaria ja pilareita, pylväät muuttuivat useinkin
oleellisista rakennusosista paljaiksi koristeiksi. Rakennuksista hävisi
se orgaaninen kokonaisuus, jota helleenien temppeleissä ihailemme, joka
antaa jokaiselle jäsenelle oman luontevan tehtävänsä. Roomalaisten
arkitehtuuri tuntuu melkein raa'alta kreikkalaisen rinnalla; sen
huomion varmaan jokainen tekee, joka laskeutuu Akropoliilta ja kulkee
keisarivallan aikana rakennetun Herodes Attikuksen odeionin ohi,
joka ensimmäisenä tervehtii häntä linnavuoren juurella alaisista
rakennuksista.
[Kuva: Tuulien torni, Atheena.]
Useimmat muinaisrakennukset ovat aivan Akropoliin juurella.
Merkillisimpiä niistä on Dionysoksen teatri, joka on linnavuoren
kaakkoisessa kolkassa, ja joka tällä vuosisadalla on kokonaan kaivettu
ilmoille. Viinin jumalan palvelukseen kuuluivat monenlaiset näytännöt
kuoroineen, ja jumalan ylin pappi Atheenan mahtavimpain henkilöiden
kanssa oli läsnä Aiskyloksen, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen
kappaleita näyteltäissä. Pahaksi onneksi ei esille kaivettu
teatri, jonka näyttämö on sortunut maata myöden, mutta marmoristen
istumapenkkien laaja puoliympyrä-penger sitä vastoin melkein
kokonaan säilynyt, enää ole sama, jolla helleenien näytehnätaiteen
kukoistus saavutti voittonsa. Näyttämö varsinkin on moneen kertaan
muutettu, viimeiseksi Hadrianus keisarin ajalla. Se humoristinen
friisi sileneineen, joka on kirjaseemme kuvattuna, on osaksi
makedoonilaiselta, osaksi Hadrianuksen ajoilta.
Asklepioksen vanhasta temppelistä, joka on kaivettu esille Dionysoksen
teatrin vieressä, ei ole jäljellä kuin perustuksia, ei myöskään
siitä pilarikäytävästä, joka oli tämän templin vieressä, ja jota
arvellaan Pergamon kuninkaan rakentamaksi. Näitä pilaristoita,
joita kreikkalaiset sanoivat stoaksi, oli vanhassa Atkeenassa monta
ja suurenmoista. Niitä käytettiin kansankokouksiin, luentoihin,
kaupantekoon tai enimmäkseen vaan kävelypaikoiksi, joissa kansalaiset
saivat sateelta ja päivänpaahteelta suojassa keskustella asioistaan.
Siirtyessämme linnavuoren eteläistä sivua länteen päin tapaamme sitten
Herodes Attikuksen odeionin, josta ylempänä on mainittu. Herodes
oli kreikkalainen pohatta, Marathonista kotoisin, ja hänen sanotaan
rakentaneen teatrin vaimonsa muistoksi, jonka kuolemasta liikkui
rumia huhuja. Nämä odeionit, jommoisen jo Perikles rakensi Akropoliin
kaakkoiseen kulmaan, Dionysoksen teatrin viereen, olivat soitannollisia
esityksiä varten rakennetut. Herodeen kustantama varsinkin oli
suurenmoinen ja erittäin runsaasti koristettu; suunnitelmasta päättäen
on sitä myös käytetty näytelmäin esittämiseksi. Nämä viimeksi mainitut
muistomerkit näkyvät teokseen liitetyssä kaksoiskuvassa. Herodeen
odeioni on helppo tuntea holvatuista akkunoistaan, jotka muistuttavat
Roman Kolosseumia.
Herodeen odeionilta jatkamme vaellusta pitkin Filhelleenien tietä,
jolla tuuliaispää kierittelee klassillisia pölypilviä. Vasemmalla
kädellä tiestä on kolme kukkulaa, jotka ovat täynnä kaikkein
vanhimpain asuinrakennusten perustuksia. Niiden vanhuutta todistaa
se seikka, että haudat ovat lähellä asuinrakennuksia; Kimonin
ja Perikleen aikuisessa Atheenassa oli tämä tapa terveyssyistä
kielletty. Ensimmäisellä kukkulalla, Museionilla, seisoo jäännöksiä
Filopappoksen muistopatsaasta, joka on roomalaisvallan aikakaudella
pystytetty runsaskätiselle lahjoittajalle. Kukkulan juurella on vuoreen
kaiverrettu muutamia luolia, joiden suut on ristikoilla suljettu. Yhtä
kutsutaan Kimonin haudaksi, toista Sokrateen vankilaksi, vaikkei näille
nimityksille ole muuta perustetta kuin tarina.
Tien oikealla puolella on Areiopaagi, soma vuorenkukkula, jolla
Atheenan korkein tuomioistuin ennen piti kokouksiaan, jonka Areksen
templistä ei ole mitään säilynyt. Areiopaagin alla näemme mäenrinteessä
ikivanhoja kaupunginperustuksia, joita on aivan viime vuosina suurella
huolella esille kaivettu. Raunioista näkyy, että helleenien vanhimmat
asunnot ovat olleet yksinkertaiset ja ahtaat, päin vastoin kuin
julkiset rakennukset, joihin tuhlattiin niin määrättömät varat.
Pnyksillä, joka on toinen kukkula tien vasemmalla puolella, on löydetty
ikivanhoja alttarin perustuksia, mutta tiedemiehet ovat eri mieltä
siitä, onko paikka sama, jolla atheenalaiset ennen vanhaan pitivät
kansankokouksiaan. Nymfien kunnaalla, joka on kolmas järjestyksessä,
kohoo nykyään observatoori. Kaikki nämä paikat, samoin kuin Akropoliin
koko eteläpuoli, ovat nykyään autioina.
Filhelleenien tie päättyy linnavuoren luoteisella puolella avaralla
tantereella, jonka syrjässä muuan temppeli jo kaukaa on herättänyt
huomiotamme. Se on merkillisen hyvin säilynyt, paljon pienempi kuin
Parthenon, mutta kaikesta päättäen kreikkalaisen rakennustaiteen
parhaimmilta ajoilta, puhtainta doorilaista tyyliä. Pienestä koostaan
huolimatta se etäältä katsoen näyttää hyvinkin suurenmoiselta ja
on paras todistus siitä, kuinka yksinkertaisilla keinoilla vanhat
rakennusmestarit osasivat aikaan saada suurenmoisen vaikutuksen.
Kenelle Theseion oli pyhitetty, siitä ovat tiedemiehet paljon
kiistelleet, ja kiistelevät vielä, mutta yleisin lienee se otaksuma,
että se rakennettiin Atheenan kansallissankarin Theseun haudaksi. Siitä
sen nimi. Tämän temppelin luullaan valmistuneen kolmekymmentä vuotta
ennen, kuin Parthenon. Kristityt tekivät siitä kirkon, ja turkkilaiset
olisivat seitsemännellätoista vuosisadalla sen repineet, ellei
sulttaani erityisellä firmaanilla olisi sitä kieltänyt. Theseionin
kuvanveistokset ovat kovasti kärsineet aikain kuluessa. Metoopeissa
oli kuvattu Theseun ja Herakleen urhotöitä, pronaoksen friisi on niin
huonossa kunnossa, ettei voi päättää edes mitä taistelua se esittää,
opisthodomin friisissä taas näemme lapiithien tappelun kentaureja
vastaan, joka oli Attikan taiteilijain mieluisimpia aiheita.
Pohjoispuolella Atheenan kaupunki ulottuu aivan linnavuoren juurelle,
vieläpä se kiipeää ylös sen rinteillekin. Kaikki ne muinaismuistot,
joita sillä puolen on säilynyt, ovat sen vuoksi uusien rakennusten
keskellä.
Atheenalaisten vanhasta torista, agorasta, jota lukuiset
kuvanveistokset, pronssipatsaat ja pilarikäytävät kaunistivat, ei ole
mitään jäänyt, tuskinpa voidaan enää edes sen paikkaa määrätä. Siitä
pilaristosta, jonka Pergamon kuningas Attalos rakensi atheenalaisille
markkinapaikaksi, on 1870 luvulla kaivettu esille seiniä, perustuksia
ja pylväänjuuria. Nämä, ynnä monet muut jäännökset, ovat menettäneet
muotonsa niin lopen, että ne voivat ainoastaan muinaistutkijalle
tarjota viehätystä.
Kaksi rakennusta, jotka ovat kirjaamme kuvattuina, on meidän kuitenkin
vielä mainitseminen. Molemmat ovat tässä osassa kaupunkia ja verraten
hyvin säilyneet.
Toinen on Lysikrateen muistomerkki, pieni ja soma torni, joka on mitä
puhtainta korinttilaista tyyliä. Sillä on omituinen tarkoitus, se on
näet rakennettu kunniaksi Lysikrateelle, jonka kuoro voitti eräissä
Dionysoksen kunniaksi toimeen pannuissa kilpailuissa. Arkitraavissa
on seuraava kirjoitus: "Lysikrates, Lysitheideen poika, Kinynnan
demoksesta, oli kuorinisäntä. Akamantideen heimo sai voiton nuorten
poikain kuorojen kilpailussa, Theon puhalsi huilua. Lysiades Atheenasta
opetti kuoron. Evainetos oli arkhontti". Rikkaiden atheenalaisten
huolena oli kuorien ylläpito, ja tällä tavalla kunnioitettiin heidän
ansioitaan. Vanhat kirjailijat mainitsevat, että "Kolmijalkain katu",
oli Atheenan kuuluisimpia. Voittajille annettiin pronssinen kolmijalka
palkinnoksi, ja näille pyhille esineille alustaksi rakennettiin nuo
muistomerkit, joiden mukaan kokonainen katu sai nimensä. Lysikrateen
on ainoa, joka on meidän aikoihin säilynyt. Sen friisi, joka on
erinomaisen hienoa tekoa, kuvaa Dionysos jumalaa, joka rankaisee
tyrrheniläisiä rosvoja muuttaen ne delfineiksi. Jumala on kuvattu
nuoreksi mieheksi, joka istuu maassa, sivullaan pantteri ja satyreja.
Toinen taas on Tuulien torni, Akropoliin juurella, Aiolon kadun päässä.
Sen rakensi muuan syrialainen ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. ja siinä
oli taidokas aurinko- ja vesikello. Sen päällä oli viiri, joka aina
osotti sen tuulen kuvaa, joka kulloinkin puhalsi. Tuulet oli kuvattu
kahdeksankulmaisen tornin ulkoseinille somilla veistoksilla, ilmassa
lentäen. Tämä pikkurakennus on samoin kuin edellinenkin oivallisesti
säilynyt.
Voisi vielä mainita muutamia jäännöksiä, joita on entisistä
rakennuksista säilynyt, mutta ne ovat jo kokonaan kadottaneet muotonsa,
ne eivät huvita muita kuin tiedemiehiä. Aurinko on kiertomatkallamme
jo ennättänyt keskitaivaalle, uneliaisuus ja raukeus kehottaa meitä
palaamaan majataloomme ja vaipumaan päiväsydämeksi unen helmoihin.
Kun päivä on pyörinyt lähemmä taivaanrantaa, sää raikastanut ja
kadut uudelleen täyttyneet pörisevää rahvasta, niin lähdemme jälleen
liikkeelle.
Emme voi päättää kiertomatkaamme paremmilla vaikutuksilla kuin käymällä
Kerameikossa, jossa vuosituhansien murien peitteestä on esille
kaivettu muinaisatheenalainen kalmisto. Luullaan, että Sulla Atheenaa
piirittäessään loi tälle paikalle korkean vallin, joka on suojellut
näitä muistomerkkejä joutumasta saman kadotuksen omaksi, joka on
kaikkea maan päälle jäänyttä kohdannut. Ne veistoteokset, joita tällä
hautausmaalla tapaamme, eivät tosin ole helleeniläisten parhaita;
ne päin vastoin osottavat, että mestarien rinnalla oli huonompiakin
taiteilijoita, ehkä ovat ne tavallisten käsityöläisten veistämiä. Mutta
sitä elävämmin ne todistavat siitä käsityksen jaloudesta, joka oli
Atheenan koko kansalle yhteistä.
Hautakivien kuvat, joita olemme pitkin kirjasta julkaisseet, antavat
selvän käsityksen näiden muistomerkkien luonteesta. Vainaja on
useimmissa esitetty jäähyväisiä jättäen omaisiltaan, toisissa on
joku hänen urhotöistään ylistetty. Niissä kaikissa ilmenee se mieltä
liikuttava lempeys ja vienous, joka on Kreikan vanhalle taiteelle niin
omituinen, ja joka ei kuolemankaan edessä kadota runollisuuttaan.
Näin olen pikaisesti vaeltanut läpi sen, mitä muinaisesta Atheenasta on
näkyväistä jäänyt jäljelle. Se on ollut minulle koko kasvatus, vaikka
säilyneet jäännökset ovat vaan pieni osa kaikesta, mitä helleenien
pääkaupunki ennen sisälsi. Kuinka monet temppelit, julkiset rakennukset
ja muistomerkit, joiden maine oli levinnyt yli koko sivistyneen vanhan
maailman, ovat rauenneet murusiksi, joita ei taitavinkaan käsi enää voi
kokonaiseksi koota!