Olen maininnut, että Atheena teki itämaisen vaikutuksen tulijaan
sen sekamelskan vuoksi, joka vallitsi asemalla. Totta on myös, että
rahvaan, erittäinkin kaupungissa oleskelevain saarelaisten puvut,
turkkilaiset piiput, joita näkee porvarien imevän kahviloissa, ynnä
useat muutkin pikkuseikat muistuttavat itämaitten läheisyyttä. Mutta
mitä itse kaupunkiin tulee, niin on siitä itämainen leima kerrassaan
kadonnut. Kreikkalaiset pitävät kunnianasianaan hävittää kaikki,
mikä muistuttaa turkkilaisvallan aikoja. Tämän vuosisadan alussa oli
Atheenassa turkkilaisia moskeioja, ja solakat minareetit kohottelivat
varsiaan huonerakennusten joukosta, kilpaillen huomiosta ikivanhain
pilarien ja temppelien kanssa; mutta nämä on nyt kaikki lopen
hävitetty, ei ainoatakaan ole enää näkyvissä. Kaikkialla koetetaan
muuttaa kaupungin ulkomuotoa toiselta puolen niin länsimaiseksi
kuin suinkin, ja toiselta puolen uudet loistorakennukset järjestään
kaavataan vanhaan klassilliseen tyyliin, jotta nykyinen Atheena
saataisiin niin suuressa määrin kuin suinkin entistä muistuttamaan.
[Kuva: Yliopisto.]
Kun Kreikka verisen vapautussotansa jälkeen pääsi itsenäiseksi, niin
oli Atheena vain pieni kyläpahanen, jossa lienee ollut kolmisen sataa
taloa. Siinä asui köyhä, puoleksi albaanilainen väestö, liike, kauppa,
teollisuus, kaikki oli lamassa. Kreikan kuningaskuntaa perustettaissa
ehdottivat ulkomaalaiset sen vuoksi pääkaupungiksi esim. Korinthoa,
jolla kauppa- ja liikeasemansa puolesta oli paremmat menestymisen
edellytykset, mutta siihen eivät kreikkalaiset suostuneet. Ylpeinä
Atheenan muinaisuudesta tahtoivat he sen sijalle rakentaa uuden
pääkaupunkinsa, ja kokemus on osottauut, että he menettelivät oikein.
Atheena on kasvanut erittäin nopeaan, muinaismuistojensa kautta on se
joutunut itämaalaisen matkailijaliikkeen pääpaikaksi, ja Akropolis,
joka muinen kaupunkia suojeli, on kyllä nytkin sen paras turva
raakalaisia valloittajia vastaan. Huoleti voipi vakuuttaa, että
niinkauan kuin Faleroniin ui europalaisia sotalaivoja, niinkauan
kuin Parthenon Akropoliilla seisoo pilaristoineen, ja niinkauan kuin
Europassa on valistunut yleisö, ei Atheenaa kohden tykkiä tähdätä.
Nopeaan on Atheena sen jälkeen kasvanut. 1870 siinä jo oli 44,500
asukasta, kymmenen vuotta myöhemmin päälle 60,000, ja tämän kymmenluvun
alussa kaupungin asukasluku oli kasvanut kymmenisen tuhatta toiselle
sadalletuhannelle.
Kaupungin vanhin osa on aivan Akropoliin juurella, uudet kaupunginosat
taas ovat vähitellen kasvaneet sille viettävälle maalle, joka
Akropoliin juurelta kohoo Lykabetton kukkuloita kehti.
Kaupungin vanhemmassa osassa ovat kadut kapeat ja väärät, mutta
myöhemmin on sen läpi avattu muutamia suoria ja leveitä valtakatuja,
jotka muodostavat kolmikulmion. Joka tämän kolmion mieleensä painaa,
se helposti osaa Atheenassa kulkea minne hyvänsä. Kuninkaallisesta
linnasta ja Perustuslain torista laskeutuu Hermeen katu Akropoliin
ohi sille valtatielle, jota Piraioon kuljetaan. Tämä 'katu muodostaa
tuon suorakulmaisen kolmion aseman, molempina kylkinä ovat Piraion
ja Stadionin kadut, ja yläkulmasta, jossa on Yksimielisyyden tori,
kulkee kolmion asemaa, Hermeen katua kohti Atheenan katu, ynnä sen
kanssa yhdensuuntaisesti Aiolon katu, jonka varrella useimmat Atheenan
puodeista ovat. Tämän kolmion ulkopuolella on kaupungin uusin osa,
jossa kadut ovat suoria ja korttelit säännöllisiä.
Nykyinen Atheena on uusi kaupunki ja tarjoo sen vuoksi vähän
merkillistä nähtävää. Rakennukset ovat tavallista uudenaikaista mallia.
Talot eivät ole korkeita. Suurin osa yleisistä rakennuksista on tehty
yksityisten kustannuksella. Merkillisen yksimielisesti ovat kaikki
ne helleenit, jotka pitkin maailmaa kaupalla ja liikkeellä itselleen
omaisuutta kokoovat, käyttäneet varojaan Atheenan koristamiseksi.
Valtion rakennukset ovat vähäpätöisiä, mitättömiä, ne rakennukset
sitä vastoin, joita nuo kreikkalaiset miljonapohatat ovat teettäneet,
suurenmoisia.
Atheenan yliopisto on yksityisillä rahoilla aikaan saata. Se
rakennettiin 1837 tanskalaisen arkkitehdin, Hansenin piirustusten
mukaan. Sen etusivua koristaa joukko joonilaisia pylväitä ja
moniväriset maalaukset.
Yliopiston vieressä kohoo toinen rakennus, jossa on koetettu
klassillista rakennustaidetta noudattaa, niin paljon kuin se
uudenaikaisessa rakennuksessa yleensä on mahdollista; tämä on paroni
Sinaan kustannuksella rakennettu Akademian talo, joka on kaunein
uudenaikainen muistomerkki. Se on kauttaaltaan marmorilla päällystetty.
Koreita joonilaisia pilareita on runsaasti käytetty, friiseissä on
varta vasten veistettyjä marmorisia kuvasarjoja, niinkuin vanhoissa
temppeleissä; ja kahdella jättiläispylväällä, jotka on pystytetty
kahden puolen rakennuksen keskiosaa, seisovat Pallas Atheenen ja
Apollon kuvapatsaat, kohoten koko muuta rakennusta korkeammiksi.
Portaitten edessä taas on Sokrateen ja Platon marmoriset muistopatsaat
istuvassa asennossa. Tässäkin rakennuksessa on marmorin kohennukseksi
käytetty sekä knltausta että värejä, etenkin pilareitten kapiteeleihin
ja friisien pohjustaan. Rakennus tekeekin suurenmoisen komean
vaikutuksen. Jahka se ennättää vähän vanheta ja saada sen viinin, jopa
kullan keltaisen värin, jonka Pentelikonin marmori saa vanhettuaan,
niin rakennus käy vielä kauniimmaksi. Nyt se Kreikan kirkkaan auringon
alla on niin häikäisevän valkoinen, että tuskin sietää katsella. Tässä
olisi tieteille upea koti, kunhan vaan saataisiin — tiedemiehiä. Mutta
niitä on Kreikassa vielä harvanlaisessa.
[Kuva: Akademia.]
Akademia on yliopiston yläpuolella; saman kadun vieressä on
alapuolella kirjastorakennus, niinikään marmorinen. Sen etusivua
kohentavat doorilaiset pilaristot. Tämä talo on vielä keskeneräinen,
Vallianos-veljesten rahoilla rakennettu. Siitäkin tulee miljonatalo,
jommoisia kaikki yllämainitut ovat.
Kaupungin uusimmassa osassa, joka nopeaan leviää Akropoliista
pohjoiseen päin, tapaamme kaksi suurenmoista miljonarakennusta,
jotka niinikään ovat yksityisten varoilla aikaan saadut. Toinen on
Polytekneion, jonka rakentamiseen muutamat rikkaat kreikkalaiset ovat
varoja antaneet, toinen taas Kansallismuseo, jonka on rakennuttanut
Pietarissa asuva kreikkalainen pohatta Bernardakis.
Polytekneionissa on historiallinen ja kansatieteellinen museo,
kokoelmia ynnä kouluja. Kansallismuseoon taas kootaan Kreikan
merkillisimmät muinaismuistot, s.o. ne, jotka saadaan kaivospaikoilta
pois kuljetetuiksi. Kreikkalaiset käsittävät oivallisesti sen
merkityksen, mikä heidän muinaismuistoillaan on, ne jotka eivät niistä
historian kannalta välitä, älyävät sen sijaan asian käytännöllisen
puolen. Yhä vastahakoisemmin sallitaan maakunnissa löydettyjen
muinaiskalujen ja erittäinkin veistoteosten kokoomista Atheenaan.
Mistä syystä? Niitä käy katsomassa paljon muukalaisia, ja muukalaiset
tuovat rahaa. Sen vuoksi on rnerkillisemmille kaivospaikoille
perustettu erityiset museot. Siitä huolimatta on suuri osa löydetyistä
muinaiskaluista kuitenkin tuotu Atheenaan, jossa ne Kansallismuseon
avaroissa saleissa ovat saaneet oivallisen kodin.
[Kuva: Kansallismuseo.]
Kansallismuseossa on 23 salia kaikenlaisia muinaislöytöjä varten, ja
nämä salit täyttyvät nopeasti. Suurinta huomiota herättää mykeenalainen
sali täynnään Schliemannin kaivostöitten runsaita tuloksia, muun muassa
hautoja samassa asussa, kuin ne olivat löydettäissä. Kymmenkunta salia
on täynnä kuvanveistoksia sekä kaikkein vanhimmilta klassillisilta,
että erittäinkin roomalaisvallan ajoilta. Kaikenlaisia saviastioita on
loppumattoman runsaat kokoelmat, toisissa saleissa taas lasivitriinit
ovat täynnä pronssi- ja muita metallikaluja. Teoksia kreikkalaisen
kuvanveistotaiteen parhaimmilta ajoilta on museossa verraten vähän, ja
nekin enimmäkseen pahasti ajan hampaan kuluttamia, sillä kaikki maan
kauneimmat muinaiskalut on kuljetettu pois.
[Kuva: Zappeion.]
Kaupungin eteläisessä syrjässä on suuri Zappeion niminen
näyttelyrakennus, joka on Zappas-veljesten kustantama. Sekin on
valkoisesta marmorista kokoon saatu. Tämä rakennus avattiin 1888
yleis-kreikkalaisella näyttelyllä. Zappas-veljesten tarkoitus oli,
että rakennuksesta tulisi pysyväinen koti alituiselle kreikkalaisen
teollisuuden näyttelylle. Se näyttely, joka siellä nyt oli, muistutti
suuressa määrin meidän kotimaista teollisuutta. Etenkin kankaat ja
ryijykutomukset, sillä täälläkin näytti kutomateollisuudella olevan
suuri sija. Kipsiteoksia, jäljennöksiä vanhoista veistoksista sekä
uusiakin oli myös koko joukko nähtävänä, vaikkei tämä teollisuus
mielestäni ole Kreikassa kovin pitkälle ennättänyt. Puusepän teoksia
ei voi kiittää; miten olisikaan puusepänteollisuus voinut edistyä
maassa, jossa puuta löytyy niin vähän kuin Kreikassa. Metalliteollisuus
näyttää olevan vielä kerrassaan kapalossa. Mutta viinin ja väkiviinan
valmistuksen alalla tehdään suuria edistyksiä, ja epäilemättä olivat
näitten tavarain sekä tupakan osastot näyttelyn parhaat. Kreikkalaista
tupakkaa kiittävät oivalliseksi kaikki polttajat.
Yleensä antaa näyttely kreikkalaisesta teollisuudesta sen käsityksen,
että se vielä haparoi ensi askeliaan. Tehtaita on maassa vähän, ja
käsiteollisuuteen ei ole halua.
Atheenassa tapaa kuitenkin erittäin hyviä suutareita ja hyvää nahkaa.
[Kuva: Kirjasto.]
Uusi teaatteri, joka tietysti on yksityisillä varoilla rakennettu,
on suurenlainen, vaikka köyhästi koristeltu. Pörssi, joka sijaitsee
lähellä sitä, on vankka ja hyvä rakennus.
Kaikki ne julkiset rakennukset, jotka Atheenassa on valtion
kustannuksella aikaan saatu, ovat verraten vähäpätöisiä niitten
palatsien rinnalla, joita yksityiset ovat rakennuttaneet.
Edustajakamari, joka sijaitsee Stadionin kadun varrella pienellä
torilla, on verraten yksxnkertamen rakennus. Ministerivirastot
eivät ensinkään herätä huomiota. Kirkot ovat yleensä vähäisiä ja
vähäpätöisiä, katedraalikaan, joka on rakennettu tämän vuosisadan
keskivaiheilla monen kymmenen pienen kirkon raunioista, ei erityistä
mainitsemista ansaitse. Yksityisistä rakennuksista ovat komeimpia
hotellit, joita Atheenassa on kymmeniä.
[Kuva: Kuninkaallinen linna ja puisto.]
Kuninkaallinen linna rakennettiin 1830-luvulla, kun saatiin kuningas.
Se on kolmenkertainen ja valkoisesta marmorista rakennettu, mutta
marmori on, tuhmaa kyllä, maalattu keltaiseksi, ikäänkuin se
ei luonnostaan saisi parempaa väriä. Linnan ulkopuoli on köyhä
koristuksista, ja sisäpuolesta sanotaan samaa.
Linnan takana on laaja kuninkaallinen puisto, joka Otto-kuninkaan
aikana perustettiin aivan karuille maille. Se on ainoa suurempi puisto,
mitä Atheenassa on, ja osottaa, mitä ihmeitä Kreikan taivaan alla
saa menestymään, kun vaan kastamisesta huolta pidetään. Puuttomassa
Attikassa on se kuin keidas erämaassa. Ne olivat nautintorikkaimpia
hetkiä, mitä Atheenassa vietin ne hetket, jotka käyskentelin tämän
puiston siimeksessä. Puisto on kuuluisa komeista palmuistaan, joitten
varsia rehevät köynnökset peittävät paksuun tuppeen. Käytäviä risteilee
sinne tänne, milloin paartaen pientä allikkoa, jonka rannoilta
kilpikonnat säikähtäen mukeltavat veteen, milloin syventyen tummaan
kypressimetsään, tai nousten jollekin pienelle kallionnyppylälle,
josta tarjoutuu puitten lomitse näköala joko siniselle, korkealle
Hymettokselle, jonka seinä vallitsee koko kaupungin, taikka merelle,
joka ulapoineen, vuoriniemineen ja laivoineen siintää Faleronin takaa.
Puiston takana kohoo kaupungin laidassa kruununprinssin uusi palatsi,
joka vielä on keskentekoinen. Sekin on valkoista marmoria ja
koristettu veistoteoksilla, jotka kuitenkaan eivät ole kovin kauneita.
Tämä palatsi on tikkuna kreikkalaisten silmissä. Tähän saakka on
kruununprinssi asunut Perustuslain torin vieressä verraten hyvinkin
hauskan näköisessä talossa, jota kreikkalaiset pitävät semmoiselle
herralle aivan riittävän hyvänä; mutta hän on asunut — hyyryllä. Sen
jälkeen kuin hän vaimokseen sai Saksan keisarin sisaren, piti hänelle
rakennettaman uusi palatsikin.
Ensimäinen työ pohjoismaalaiselle, joka Atheenaan saapuu, ja
keväämmällä sen katuja kuljeksii, on sinisten silmälasien hankkiminen.
Ilman niitä eivät heikot silmät kestä. Kadut eivät ole kivestä, vaan
jonkinlaisesta kivivierrosta, joka kulkijain jaloissa ja vaunujen
pyörissä vähitellen rikkoontuu hienon hienoksi valkoiseksi pölyksi.
Kun aurinko alkaa paistaa koko terällään ja keskitaivaalta, niin
koskee kadusta heiastuva valo silmiin niin kipeästi, että ilman laseja
tuskin sietää niitä raollaan pitää. Kuta kauemmaksi kevät ennättää,
sitä sietämättömämmäksi tulee valo. Kun sataa, niin liukenevat kadut
valkoiseksi liisteriksi, joka tarttuu anturoihin niin vietävän kovaan,
että se pitää teräaseella kaappia irti. Se tahraa kaikki, mihin
vaan sattuu. Kuivalla säällä ja tuulella pöly taas lentää yhtenä
pilvenä, tukkien sieraimet, silmät, narskuen hampaissa, peittäen
kaikki vaatteet vaalealla harsolla. Mutta jos siitä kulkijoille onkin
haittaa, niin on tuosta pölystä hyötyäkin toisille. Sillä elävät ne
lukuisat saappaanpuhdistajat, joita Atheenassa on joka kadun kulmassa
ansaitsemassa viisistä leptoista ensimmäistä miljonaansa. Perustuslain
torin yläsyrjään saattaa harjamiehiä otollisina päivinä kokoontua
pari kymmentä yhteen riviin. Jokaiselle ohikulkijalle he koputtavat
harjalaatikoitaan, huutavat ja viittovat, kääntääkseen ohimeneväin
huomiota puoleensa.
Laskiessamme Perustuslain torilta syvemmälle kaupunkiin kuljemme,
ensinnä pitkin Hermeen katua, jonka varrella suurimmat muoti- ynnä muut
korutavarain kaupat ovat. Sen varrella asustavat myöskin kultasepät.
Mutta enimmäkseen Hermeen kadun varrella kaupitellaan ulkomaisia
tuotteita, jotka Atheenassa korkeain tullien ja halpa-arvoisen rahan
vuoksi ovat sangen kalliita. Aiolon kadun varrella, joka leikkaa
edellistä, saattaa taas ostaa useimmat semmoiset tuotteet, joita
Atheenassa itsessään valmistetaan. Sen varrella ovat Atheenan monet
ja hyvät suutarit. Stadionin katu on taas varrelleen saanut Atheenan
useimmat pankit.
Näiltä valtakaduilta ei tarvitse astua kuin yhden askeleen syrjään,
niin olemme kohta syrjäkaduilla, joilla mitä kansanomaisin elämä
vallitsee. Puodit muuttuvat äkkiä pieniksi ja vaatimattomiksi, ja
yleisö on sen mukaan. On muutamia kataja, joitten varrella myydään
ainoastaan lahdattuja elukoita. Teurastajat ripustavat aikaisin
aamulla tapettujen lehmäin, lampaiden ja vuohien veriset ruumiit
riippumaan puotinsa edustalle ja leikkelevät niistä ostajille
kappaleen semmoisen, kuin kukin tarvitsee. Veri valuu elukan kuonosta
maahan, valuu pienenä purona katuojaan muun veren sekaan. Koko katu
hohtaa punaiselta. Tässä käyvät emännät ja isännät koppiensa kanssa
tunnustelemassa ja valitsemassa, mutta minä koetan kiiruumman kautta
päästä vastenmielisestä näytelmästä erilleni.
Hauskempia kuin teurastajain myymälät ovat hedelmäpuodit, joita on
tuhkatiheässä. Vesi tulee suuhun, kun ajattelee niitä aarteita, joita
siihen on kasattuna ja joita muutamalla pennillä voi ostaa enemmän
kuin syödä jaksaa. Appelsiinit ovat niin herkullisia, ettei meillä
pohjolassa ole siitä aavistustakaan, ja niin tuoreita, että niitten
uhkuvaa mehua saattaa melkein juoda, kun on kuoren avannut. Valkoista
sipulia, jota pidetään palmikkokimpuissa, rakastavat kreikkalaiset
kovasti, ja se onkin hedelmäkauppiaan päätavaroita. Kirsikat,
sitruunat, viikunat, aprikoosit, kukapa voi nimittää kaikki ne
tuotteet, joita täällä on runsaat kasat...
Muutoin on Atheenan pienemmillä kaduilla elämä samanlaista kuin
etelämaissa yleensä. Sateen jälkeen toisjalkainen suutarirahjä pistää
ulos nokkansa ahtaasta verstaspahasestaan, tuoli toisessa kourassa,
kenkä toisessa, katsastaa ilmaa ja siirtyy sitten trotoaarille
neulomaan. Pörröpäinen oppipoika kantaa pöydän kaikkine moninaisine
suutarinvehkeineen ja pikinatturoineen perässä. Samalla lailla tekevät
kaikki muut suutarit, sillä hauskempi on pistellä ja neuloa, kun saa
samalla vaihtaa sanan naapurien ja ohikulkevain tuttavain kanssa. Ne
käsityöläiset, jotka eivät voi verstastaan kadulle siirtää, avaavat
kaikki ovet ja akkunat saadakseen raitista ilmaa. Tuossa heiluttaa
seppä moukariaan lyöden hehkuvaa rautaa, jotta säkenet sinkoilevat
kadulle, tässä vääntää vaunumestari pyöränvannetta paininpuuhun,
taikka sovittelee liimattuja puita pihteihin. Läkkisepät räiskyttävät
rämiseviä peltejään, ja tähän elämään sekaantuu maalaisten ääni,
kun he huutelevat kaupunkilaisille tavaraansa, mikä maitoa, mikä
viiniä, mikä jotain muuta, seisahdellen tuon tuostakin ja katsellen
akkunoihin, eikö sieltä joku emäntä, taikka soma palvelustyttö merkillä
osota hänen tavaraansa haluavansa. Jokainen kauppias, joka aasineen
verkalleen liikkuu eteenpäin, on oikea Stentori. "Hyvää maitoa!...
Hyviä appelsiineja!... Valkoisia löökkejä!" j.n.e. hän huutaa jylhän
voimakkaalla äänellä ja venytellen tavuita. Taajassa on kahviloita,
mutta millä kaikkien näiden kahvilain omistajat elävät, se on minulle
arvoitus. Tokko ainakaan voitoillaan? Atheenalainen juo kupin kahvia,
maksaa siitä kymmenisen leptaa, ja lopun päivää tyytyy hän veteen.
Juomarahaa hän ei anna ensinkään kurjan näköisille viinureille, jotka
lennättelevät pöytiin pieniä kahvikupposia. Varmaan kahvilain isännät
pitävät liikettä vaan huvikseen, sillä heidän tienestinsä ei voi olla
suuri. Huvia se kyllä on, kun saa aamusta iltaan kuunnella politiikkaa,
josta kreikkalaiset, niin vakuutetaan, voivat keskustella vaikka
tuomiopäivään saakka.
Turkkilaisen vallan ajalla oli Atheenassa basaari, jossa kaikenlaista
kirjavaa itämaan tavaraa pidettiin kaupaksi, mutta tämä on nyt
suurimmaksi osaksi hävitetty. Tuskin saa enää ostaa tuota kaunista
kirjavaa kansallispukuakaan, taikka edes niitä punatupsuisia pieksuja,
joita matkailijat niin halusta vievät muistona kotimaahan.
Atheena on jo siksi suuri ja laaja kauptinki, että uudenaikaiset
katukulkuneuvot siellä alkavat kannattaa. Useimpia pääkatuja pitkin
kulkevat raitiotiet, joitten vaunuja pienet, mutta sitkeät hevoset
vetävät. Issikoilla on landau-vaunut ja kaksi hevosta. Hallitus
oli ottanut kaikki hyvät hevoset sotatarpeiksi, ja surkeita,
säälittävän huonoja kaakkeja oli jäänyt niitten sijaan. Useimmilla
oli polvet köytetty nahkoilla, jotteivät kompastuessa menisi rikki.
Muutamat hevoset olivat niin heikkoja, että ainoastaan alituisella
piiskaamisella saatettiin pitää: niitä hiljaisessa juoksun
hölskytyksessä. Kreikkalaisilla ei näy olevan sen enempää kuin
etelämaalaisilla yleensäkään sääliä eläimiä kohtaan. Aasien selkään
sälytetään kuormaa niin paljon kuin suinkin mahtuu, ja lisäksi usein
ajaja itse vielä nousee kuorman päälle, jotta pieni juhta notkuvin
jaloin teputtelee tietä pitkin. Pojat kantelevat jaloista eläviä hanhia
kaiken päivää ajattelematta, että tämä luonnoton asema on linnulle
tuskallinen.
Nämä olisivat pääpiirteitä uuden Atkeenan ulkomuodosta. Liike
sen katuloilla vaihtelee paljon vuodenaikain ja päivän tuntien
mukaan. Muukalaiset matkailijat saapuvat enimmäkseen talvella ja
keväällä; kesällä on kuumuus niin ylenpalttinen, että se on itse
maanasukkaillekin kiusallinen. Heinä- ja elokuussa on Atheenassa
keskilämpö noin 26° C. Silloin atheenalaiset panevat puolipäivän
jälkeen nukkumaan, riisuvat oikein vaatteet päältään ja makaavat ohi
kuumimman osan päivää. Illan suussa, kun aurinko alkaa laskeutua yhä
likemmä Parnes vuoriston kauniita kukkuloita, ja läntinen taivas
kellastuu ja kuparoituu, purkautuu joka talosta väkeä kaduille,
jotka tuokiossa ovat mustanaan pakinoivaa ja seurustelevaa rahvasta.
Kahviloista kannetaan Perustuslain tori täyteen tuoleja ja pieniä
pöytiä, joitten ääreen kansalaiset ryhmittyvät. Toiset lähtevät
kävelemään esplanaadille, joka linnan sivu vie Zappeionille ja
Olynrpieionin ihanille temppelin raunioille, vaikkapa Akropoliille, jos
mieli vielä kauemmaksi kulkea.
Molemmin puolin esplanaadia, jota toisella puolena kuninkaallinen
puisto komeine puineen reunustaa, toisella piiolella taas
lähettiläitten ja kruununprinssin palatsit, käy leveät trotoaarit
ja akaasiakujat, joitten hennot vihannuudet ilahuttavat silmää.
Esplanaadilla näkee nyt Atheenan nuoren maailman, nuorukaisia ja
neitosia viehättämässä toisiaan. Sieviä univormuja ja koreita
toaletteja liikkuu siinä kirjavanaan, ja helmat liehuttelevat ilmaan
keveitä pölypilviä. Tässä on hyvä tilaisuus tutkia kaupunkilaisia.
Miehet ovat enimmäkseen helpposen näköisiä, ja melko lailla pettyy
se, joka odottaa täällä näkevänsä naisten kesken noita helleeniläisiä
kauneusihanteita, joita olemme tottuneet veistoksista ihailemaan. Ei
liene niitä vanhoinakaan aikoina joka oksalla istunut, ja nyt ne ovat
käyneet vielä harvinaisemmiksi. Maaseuduilla näkee useammin noita
jumalattaren vartaloita ja säännöllisiä kasvoja, jotka ehdottomasti
vetävät puoleensa. Kaupungeissa taas näkee paljon slaavilaisia
tyyppejä, niinkuin luonnollista onkin, koska nykyisiin kreikkalaisiin
on niin paljon slaavilaista verta sekaantunut.
Atheenan ympäristöistä vielä sananen. Niitä nähdäksemme nousemme
Akropoliille, tuolle uljaalle linnavuorelle, joka vallitsee koko
kaupungin. Parthenonin itäisellä puolella on pieni puoliympyrän
muotoinen belvederi, josta koko Atheena näkyy kuin kartalla allamme.
Kuninkaallinen linna ja monet muut rakennukset loistavat vastaamme.
Hauska on näin päältä päin katseella seurata Aiolon katua vilkkaan
liikkeensä kera, ynnä sen jatkoa, joka puurivineen kahden puolen jatkuu
kaupungista yhtä suoraa Attikan lakeudelle. Vastapäätä Akropolista,
kaupungin toisella puolella näkyy toinen vielä korkeampi kukkula,
Lykabettos, jolla kreikkalaisen luostarin valkoiset muurit kimaltelevat
päiväpaisteessa. Luoteessa rajoittaa näköpiiriä Parnesin mahtava
vuoristo, koillisessa taas Pentelikon, joka jo vanhasta ajasta saakka
on tunnettu marmorilouhoksistaan. Näin kauas loistavat valkoiselle
nuo louhokset, joitten historiallisesta kivestä kaikki Atheenan jalot
muinaisaikaiset rakennukset melkein järjestään on rakennettu, suuri
osa sen kuvapatsaista veistetty. Kaakon puolella valtaa kaupungin koko
taustan harmaan punertava Hymettos, jonka rinne näyttää olevan aivan
vieressä, vaikka sinne kestää tuntikausia astua.
Vielä kauniimpi luonnon puolesta on näköala merelle päin, jota
nauttiaksemme siirrymme joko Propyleitten siiville, taikka johonkin
Erehteionin kukistuneitten marmoripatsaitten tyvelle istumaan. Näköalaa
Salamiin saarelle ja Korinthoon kiitetään väriensä puolesta, että se on
maailman kauneimpia. Ensi päivinä, jotka Atheenassa oleskelin, peitti
sinervä auer etäisyydet, masentaen värit lakeudella ja merellä. Vaan
tuli sitten muutamia päiviä, joina sää oli kirkasta ja läpikuultavaa,
ja silloin en voinut kyllin ihailla sitä vivahdusten hienoutta ja
rikkautta, joka eteeni levisi.
Attika on kuivaa maata, se ei näytä voimakkaan vihantoja pintoja. Mutta
vaikka värit ovat kuivia, niin ovat ne sen sijaan sitä hienompia.
Öljypuumetsät antavat lakeudelle vaalean viheriäisen pohjavärin,
johon viinitarhat taikka kypressilehdot ja vainiot sekottavat omia
vivahduksiaan. Laakson vihannasta pohjasta alkavat vähitellen
kohota vuorien kaltaat, joille ei kastelu eikä viljelys vielä ole
ennättänyt vihannuutta levittää. Ne hohtavat ruskealle, sillä aurinko
alkaa jo kuumalla terällään polttaa ruohon, jota niukalta kasvaa
niitten rinteillä. Korkeammalla täplittävät pensaikot niiden kupeita
tummemmalla värillä. Muutamissa kohdin näkyy mäntymetsiäkin, mutta ne
ovat hyvin harvinaisia.
Meren puolella on Faleron noin kuuden kilometrin päässä, mutta
näyttää olevan paljon lähempänä. Sen edustalla makaa ankkurissa kuusi
ulkomaalaista sotalaivaa, jotka on lähetetty kuningasta suojelemaan
kapinaa vastaan. Tässä rauhallisessa maisemassa tuo varokeino tuntuu
niin joutavalta. Laivoilla on alati höyry vireillä, sillä Faleronin
ankkuripaikka on kovin epävarma, se kun ei lainkaan suojaa eteläisiä,
eikä kaakkoisia tuulia vastaan. Jos näiltä ilmansuunnilta myräkkä
nousee, niin on koneet heti pantava käymään, jotteivät laivat
ankkurineen aja rannalle. Oikein kovalla tuulella ei auta muu, kuin
lähteä merelle, taikka hakea jostain saarien suojaa. Faleronin vieressä
välkkyy oikealla puolella Piraio, jonka vilkkaasta liikkeestä ovat
todistuksena suitsuvat tehtaan tornit, sekä tavan takaa kiitävät junat.
Piraio on Kreikan suurin sekä kauppa- että tehdaskaupunki. Näiden
takaa silmä kohtaa Salamiin ruskeat vuoristot, ynnä sinisen meren,
ja kaikkien etäisimpänä Peloponneson vuoret, jotka epämääräisinä
häämöttävät esille autereista. Etelää kohti aukenee laaja Aigeian
meren ulappa, jolla höyrylaivoja menee ja tulee, sekä maalaisia
veneitä risteilee punaisine purjeineen. Atheenasta pääsee Piraioon
sekä rautatietä että höyryraitiotietä, mutta hauskempi on kulkea
ensinnä höyryraitiotietä Faleroniin ja sieltä joko purjehtia, taikka
jalan astua Piraioon. Raitiotiejuna möyryää kaiken päivää Atheenan
kaduilla, kauan ei tarvitse odottaa uutta junaa, jos sattuu yhdestä
myöhästymään. Ensinnä ajaa huristetaan pitkin kaupungin katuja,
pitkin akäasiaesplanaadia, ohi kuninkaallisen puiston, Zappeionin ja
Olympieionin, jossa kerran seisoi Kreikan suurin temppeli, mutta nyt
ainoastaan jättiläispilareita, joitten vahvat varret ja korinttilaiset
kapiteelit herättävät kaikkien matkustajain ihastusta. Tästä lomasta
näkyy uuden stadionin pää. Tämä rakennus, jossa pari vuotta takaperin
olympiläisiä leikkejä koetettiin uudistaa, alkaa nyt lähestyä
valmistumistaan. Averov, tuo rikas Aleksandriassa asuva kreikkalainen
pohatta, on sitä varten jonkun miljonan lahjoittanut. Leikeiksi se ei
ennättänyt valmiiksi saada, marmoripeitos jäi tekemättä. Nyt on kaikki
alemmat portaat tuossa avarassa avoteatrissa päällystetty marmorilla,
jota vastoin ylemmät portaat tehdään muusta halvemmasta kivestä.
Averovin kuvapatsas on rakennuksen päähän asetettu.
[Kuva: Miljonapohatta Averov.]
Kaupungin laidasta alkaa heti tuo karu attikalainen maaperä, jossa
ei mitään näy kasvavan. Ne laihot, joita siihen on kylvetty, eivät
sängestä päättäen ole runsasta satoa antaneet, ja öljypuut ovat
huonomman näköisiä kuin muualla. Suureksi osaksi lienee tämä hoidon
puutetta, ja keinotekoisella kastelulla voisi luultavasti paljon aikaan
saada. Ilissos joki, jonka uoman yli lyhyt silta vie, on kokonaan
kuivunut. Sanotaan, että uomaan kaivettuihin kuoppiin kuitenkin heti
ilmaantuu vettä. Varmaan on Kreikka ennen, kun metsiä ei vielä oltu
näin lopen hävitetty, ollut paljon tuoreempaa maata, ja ehkä saataisiin
metsiä istuttamalla maan ilmanala uudelleen kostumaan. Attikan lakeuden
lävitse juoksee toinenkin joki, Kefissos, jonka uomassa ei myöskään
paljon vettä näy. Mutta se on kuivana toisista syistä. Sen vedellä
kastellaan nimittäin suurta öljypuumetsää, joka peittää lakeuden
keskiosaa. Pieniä kanavoita myöden johdetaan vesi puitten juurille,
joita ympäröi matalat mutavallit, ja salvataan siinä seisomaan, kunnes
ahnas maa vetää sen sisäänsä juurille ravinnoksi.
Parikymmentä minuuttia kestää matka Faleroniin, jonka hiekkarantaa
vastaan Aigeian meren aallot säännöllisessä tahdissa murtuvat. Faleron
on atheenalaisten huvittelupaikka. Kesällä saavutaan sinne viileämpään
ilmaan, huolimatta siitä, että paikka ei olekaan terveellinen, siinä
kun liikkuu paljon kuumeita. Faleronissa on muutamia suurenlaisia
hotelleja ja kesäteatri, joka kuitenkin oli sodan vuoksi suljettu.
Kaksi suurenlaista uimalaitosta on rannikolla. Kreikkalaisten mielestä
vesi vielä oli liian kylmää, vaikka se oli noin 20 astetta! Se oli
niin suolaista, että silmissä kirventeli, ja ruumis peittyi ohuella
suolakerroksella, jos sai vapaasti kuivaa. Faleron ei vielä ole
sanottavasti viihdykäs paikka, mutta varmaan se aikain kuluessa paljon
voittaa. Siellä on tuo sama puuttomuus, joka Kreikassa kaikkialla
herättää kaipauksen tunteita. Viime vuosina on aljettu puita istuttaa,
ja kun nämä istutukset ennättävät kasvaa, niin on Faleronissa kyllä
varjoa ja vihannuutta.
Faleronista on pari kilometriä matkaa Piraioon. Jos Faleron on
hiljainen paikka, niin on Piraio sitä vastoin liikkeen, metelin ja
hyörinän pesä. Sen satama tarjoo erinomaisen vilkkaan ja värikkään
kuvan. Siellä näkee aluksia kaikista Aigeian meren maista ja saarista,
kirjavia pukuja, ja monenlaista naamaa.