Pyhä Yrjänä tulee verhojen takaa. Rhea ja Kuningas tulevat vastaan
oikealta. Rhea on puettu loistavaan pukuun, mutta hänen kasvojaan
peittää laaja harmaa huntu.
P. YRJÄNÄ. Prinsessa Rhea, tulin pelastamaan sinun ruumiisi häpeästä,
jotta tahrattomana saattaisit rukoilla tämän kurjan kaupungin puolesta.
Oletko valmis?
RHEA. Opeta minua, ritari.
P. YRJÄNÄ. Olen vuoriltani katsonut tänne laaksoon alas, ja heidän
elämänsä on ollut kuin verolle pantujen koirain elämä. Kreetalaiset
ja illyyrialaiset paimenkoirat, ruskeat paariakoirat ja molossilaiset
vahtikoirat, kaikki ne näyttävät ottaneen ihmisten hahmon ja tappelevan
keltaisista luista, joita he sanovat rahaksi. Mutta yöllä he syövät
ja särpivät kuin maltalaiset piskit hetairain sylissä. Onko ihme,
kuningas, ettei yhtäkään sankaria ole alamaisistasi noussut pelastamaan
tytärtäsi häpeästä?
KUNINGAS (aivan ärtyen vihaan). Niin, aatella sitä: kolme kertaa on
airut julistanut palkinnon Jarbaan surmaajalle, ja joka kerralta on
summa suurennettu.
P. YRJÄNÄ. On aika lähteä. Jarbas on saanut haasteeni ja seisoo
porttien edessä. Sinut, prinsessa Rhea, vihin kieltäymykseen. Vielä
tänään olet lähtevä matkalle erämaan laitaan ja kolkuttava luostarin
porttiin.
RHEA (siirtäen pois huntunsa; säteilevästi, rakastuneena). Tuletko
matkalle mua saattamaan? Sinun kanssas lähden kyllä. Jos pitkän pitkä
on matka sinne, saan seitsemän iloa Neitsyt Maarialta. (Viettelevästi.)
Jos liian on se lyhyt, hitaasti kuljemme — —
P. YRJÄNÄ (kuin sokaistuneena prinsessan kauneudesta; saaden
sanoihinsa mitä välittömintä ihastusta ja hehkua). Mitä näen minä?
Kuin aamuauringossa sininen lootus. (Etääntyen; kuin muistellen.)
Sinut pilvestä nähnyt olen, sinun äänesi olen kuullut, kun laakson
liepeellä tamariski kastehelmistä paistoi. (Lähestyen, polvistuen
prinsessan eteen.) Sinun kauneutesi tappaa ja virvoittaa. Kun kerran
katson, voitan erämaitten rosvot (nousten ja katsahtaen Kuninkaaseen;
merkitsevästi) ja valtakuntien kuninkaat. (Tervehtien kädellään.)
Nopeasti palaan! (Aikoo kääntyä.)
RHEA. Ylläni harmaa kaapu ja vyölläni karkea nuora — niinkö vuotan
sinua?
P. YRJÄNÄ (kuin sekaisin riemusta). En tiedä, en tiedä — (Poistuu
verhojen taakse.)
KUNINGAS (epäilevästi; ärtyneenä). Mitäs tämä? Hän puhui puuta ja
heinää.
RHEA (puoliksi itsekseen). Kun palaa, prinsessa Rhean ryöstää hän.
(Poistuu oikealle.)
KUNINGAS katsahtaa epäillen Korpiin ja poistuu oikealle.
KORP (kuninkaan mennessä). Väliaika! (Retkahtaen tuolille oikealle;
katsomoon.) Näittekö! Hän näytteli rakastunutta paremmin kuin
pyhimystä. Ja vastoin tehtäväänsä kuningas synkistyi. Se oli loistava
temppu! (Miettivästi.) Ja kuitenkin: miten käy rakastuneitten? Minä
annoin heille kauas juoksevat loimet, he tarttuivat niihin väräjöivin
käsin kuin lapset punalankaan, eivätkä muista, että toiset kuteita
punovat. (Nousten; reippaasti.) Nyt selviksi aivot — —