Kun Glossin kuoli perillisittä ja kauppahintaa maksamatta, jäi
Ellangowanin hovi taaskin, mr. Godfrey Bertramin saamamiesten käsiin;
useimpien näiden oikeus oli kuitenkin kumoutuvaa laatua, jos Henry
Bertram virallisesti julistettaisiin sukukartanon perilliseksi. Tämä
nuori mies luovutti asiansa mr. Pleydellin ja mr. Mac-Morlanin hoitoon,
sillä ainoalla ehdolla, että vaikka hänelle kävisi pakolliseksi jälleen
palata Intiaan, oli jokainen hänen isänsä oikeuden- ja kunnianmukainen
velka hyvitettävä vaatijalleen. Tämän julistuksen kuullessaan Mannering
puristi ystävällisesti hänen kättään, ja siitä hetkestä alkaen voidaan
sanoa täydellisen ymmärtämisen heidän välillään vallinneen.
Miss Margaret Bertramin säästöillä ja everstin anteliaalla avustuksella
pääsi perillinen helpostikin sopimaan isänsä oikeutettujen saamamiesten
kanssa, kun taasen hänen lainoppineiden ystäviensä älykkyys ja uuttera
tutkinta sai varsinkin Glossinin tileistä ilmi niin monia liikaeriä,
että velkamäärä melkoisesti supistui. Näin ollen eivät velkojat
epäröineet tunnustaa Bertramin oikeutta ja luovuttaa hänelle hänen
esi-isiensä asuinsijaa ja maatiluksia. Koko seurue läksi liikkeelle
Woodbournesta ottamaan sukukartanoa haltuunsa, alustalaisten ja
naapurien hurratessa; ja niin innokas oli eversti Mannering valvomaan
muutamia Bertramille suosittelemiansa parannuksia, että siirtyi
perheineen Woodbournesta Ellangowaniin, vaikka tämä toistaiseksi salli
paljoa vähemmän ja halvempia mukavuuksia.
Koulumestari-paran aivot olivat ilosta seota hänen palatessaan vanhaan
asumukseensa. Hän säntäsi ylös portaita, harpaten kolme astuinta
kerrallaan, pienoiseen kehnoon ullakkokamariin, menneitten päiviensä
kammioon ja makuuhuoneeseen, jota ei ollut koskaan hänen muististaan
häivyttänyt hänen Woodbournessa käyttämänsä paljoa parempi huone.
Siellä iski rehellisen miehen mieleen eräs murheellinen ajatus
-- kirjat! -- kolmeenkaan Ellangowanin huoneeseen eivät ne olisi
mahtuneet. Tämän jäähdyttävän mietteen hautuessa hänen päässään kutsui
hänet äkkiä Mannering avukseen laskemaan joitakuita suhteita isoon ja
komeaan rakennukseen, jota suunniteltiin Ellangowanin Uudensijan alalle
naapuristonsa raunioiden uhkeutta vastaavaan tyyliin. Pohjapiirustusten
eri huoneista havaitsi koulumestari isoimman nimenä olevan KIRJASTO, ja
sen vieressä oli sopivan kokoinen kamari nimeltä MR. SAMPSONIN HUONE.
-- "Tavatonta, tavatonta, ta-va-ton-ta!" huuteli ihastunut koulumestari.
Mr. Pleydell oli joksikin aikaa matkustanut pois, mutta palasi
lupauksensa mukaan tuomioistuimien joululomalla. Hän ajoi Ellangowaniin
koko seurueen ollessa ulkosalla paitsi everstiä, joka puuhaili
rakennusten ja huvitarhojen piirustelussa, ollen siinä taitava ja
sellaisiin hommiin mieltynyt.
"Ahaa!" sanoi neuvos, "täälläkö olettekin! Missä ovat neitoset? missä
kaunis Julia?"
"Kävelyllä nuoren Hazlewoodin, Bertramin ja kapteeni Delaserren kanssa;
kapteeni on Bertramin ystäviä ja vierailee parhaillaan luonamme. Ovat
menneet suunnittelemaan Derncleughiin majaa. No, oletteko suoriutunut
lakihommistanne?"
"Oivallisesti", vastasi neuvos; "sain nuorukaisemme asian kiireellisenä
osotetuksi kansliaoikeuteen. Toimitimme hänet esitellyksi perillisenä
virkasauvan kantajien edessä."
"Minkä kantajien?"
"Vahtimestarienpa melkein. Nähkääs, ylioikeutemme palveluskunnan
vaatimuksiin kuuluu, että heidän tulee olla kaikkea tietoa vailla."
"Jopa jotakin!"
"Ja skotlantilainen lainlaadintamme on, varmaankin leikillään, tehnyt
noista tietämättömistä miehistä jonkunlaisen erikoisen oikeusistuimen
käsittelemään sukulaisuus- ja syntyperä-kysymyksiä sellaisia kuin
tämä Bertramin juttu, joihin monasti kuuluu mitä pulmallisinta ja
mutkikkainta todistelua."
"Niinkö vain? Luulisin sitä järjestelmää jokseenkin hankalaksi", arveli
Mannering.
"No, meillä on sentään käytännöllinen parannus paperille säädettyyn
järjettömyyteen. Tuomareista toimii sellaisissa tiloissa jokunen omien
ovenvartijainsa kuiskaajina ja apulaisjäseninä. Mutta tiedättehän
mitä Cujacius sanoo: _Multa sunt in moribus dissentanea, multa sine
ratione_.[71] Tämä ilveellinen oikeus on kuitenkin suorinut meidän
juttumme; ja uljaan erän ranskanviiniä me jälkeenpäin kulutimmekin
Walkerilla. Kyllä ällistyy Mac-Morlan laskun nähdessään."
"Eipä hätää", sanoi eversti, "me kestämme täräyksen, vieläpä
päällisiksi kestitsemme kuntalaisiamme ystävättäreni mrs.
Mac-Candlishin luona".
"Ja valitsette Jaakko Jabosin tallimestariksenne?"
"Kenties sen teen."
"Ja missä on Dandie, Liddesdalen kuulu valtias?" tiedusteli asianajaja.
"Palannut vuoristoonsa; mutta hän on Julialle luvannut laskeutua alas
kesällä emäntineen ja ties kuinka monine lapsineen."
"Hei, niitä kiharatukkaisia vekaroita! Pitääpä minun poiketakin
sokkosille ja piilosille heidän kanssaan. -- Mutta mitä onkaan kaikki
tämä?" lisäsi Pleydell, ottaen käteensä pohjapiirustukset; "torni
keskelle Caernarvonin Kotkatornin mukaan -- _corps de logis_ -- hitto!
-- siipirakennuksia! Siipirakennuksia? -- mutta sellainenhan talo
sieppaa Ellangowanin tilan selkäänsä ja lentää sen kanssa matkaansa."
"No, pitänee sitte panna sille pohjalastiksi muutamia säkillisiä
intialaisia hopeita", vastasi eversti.
"Ahaa, sieltäkö päin tuuli puhaltaa? Nulikka kaiketi sitte viepikin
armaan Juliani?"
"Oikeaan osattu, neuvos."
"Nuo penteleen _post-nati_[72] pääsevät joka käänteessä meistä vanhan
koulun miehistä voitolle", päivitteli mr. Pleydell. "Mutta hänen tulee
siirtää ja luovuttaa etuutensa minuun Lucylle."
"Totta puhuakseni pelkään olevanne siltäkin taholta saarrettu", vastasi
eversti.
"Niinkö?"
"Täällä on käynyt Sir Robert Hazlewood", selitti Mannering,
"vierailulla Bertramin luona, ajatellen, arvellen ja harkiten --"
"Voi hyväinen, säästäkää minua arvoisan paronetin kolmikerroilta!"
"No, sir", jatkoi Mannering, "lyhyeen sanoen hän arveli, että kun
Singlesiden tila oli kuin kiilana kahden hänen tiluksensa välissä ja
neljä tai viisi penikulmaa Ellangowanista erillään, saattoi molempien
asianosaisten mukavuudeksi tapahtua jotakin myyntiä, vaihtokauppaa tai
järjestelyä".
"No, ja Bertram --"
"Niin, Bertram vastasi pitävänsä Margaret Bertramin alkuperäistä
perintösäännöstä perheen olosuhteissa soveliaimpana järjestelynä, joten
Singlesiden tila oli hänen sisarensa omaisuutta."
"Sitä hylkyä!" sanoi Pleydell silmälasejaan pyyhkien, "hän varastaa
sydämeni kuten sydänkäpysenikin -- _et puis?_"
"Ja sitte Sir Robert vetäysi pois monin sievistelyin. Mutta viime
viikolla hän teki jälleen rynnäkön, ja voimallisen, kuusi hevosta
vaunujen edessä, kultaompeleiset tulipunaiset liivit yllään ja paras
tekotukka päässään -- kaikki kiilsi ja välkkyi, kuten lastenkirjoissa
sanotaan."
"Vai niin! Ja mitä miehellä mielessä?"
"Hänpä suurella juhlallisuudella haastoi Charles Hazlewoodin hellistä
tunteista miss Bertramia kohtaan."
"Niin, niin, kunnioitti hän pikku Kupidoa, kun näki tämän lentää
liihotelleen Singlesiden pyörtänöille. Ja onko Lucy-paran pidettävä
taloutta tuon vanhan hupsun ja hänen vaimonsa seurassa, joka on ritari
itse hameisiin pyntättynä?"
"Ei -- sen me torjuimme. Singlesiden hovi korjataan nuorta paria
varten, ja nimeksi pannaan Mount Hazlewood."
"Ja aiotteko te itse, eversti, edelleen asustaa Woodbournessa?"
"Ainoastaan odotellessani näiden rakennushankkeiden valmistumista.
Katsokaahan, tässä on minun bungalowini pohjapiirustus, joka suopi
minulle mielin määrin tilaisuutta yksinäiseen murjotteluunkin."
"Näenpä sen saavan sijansa ihan vanhan linnan likelle, joten
voittekin korjauttaa Donagildin tornin taivaankappaleiden yöllistä
tarkastelemista varten? Mainiota, eversti!"
"Ei, ei, hyvä neuvosi! Tähän päättyy TÄHDISTÄLUKIJA."