Piirikunnan vankila oli niitä vanhanaikaisia tyrmiä, joita on
viime vuosiin asti Skotlannin häpeänä säilynyt. Vankien saavuttua
sinne vartijoinensa asetettiin Hatteraick niin sanottuun hengeltä
tuomittujen osastoon, hänen hurjuutensa ja voimakkuutensa kun olivat
hyvin tunnetut. Tämä oli tilava huone vankilan ylikerrassa. Noin
miehen olkavarren vahvuinen pyöreä rautakanki kulki vaakasuorassa
huoneen poikki kuusi tuumaa korkealla permannosta; sen molemmat
päät oli lujasti iskostettu seiniin. Hatteraickin nilkat kytkettiin
jalkarautoihin, ja nämä kiinnitettiin neljän jalan mittaisilla
ketjuilla isoon rautarenkaaseen, joka solui mainittua rautakankea
pitkin. Siten saattoi vanki kompuroida kangen suunnassa kahden seinän
väliä, mutta ei päässyt etenemään siitä minnekään päin pitemmälle kuin
lyhyet ketjut sallivat. Jalkojen tultua tuolla tavoin kahlituiksi
irrotti vartija käsiraudat ja jätti vangin muussa suhteessa vapaaksi.
Lähelle rautakankea asetettiin makuulava, jotta vanki sai mielensä
mukaan laskeutua levolle, yhä pysyen kytkyimessään.
Hatteraick ei ollut pitkää aikaa tässä talletuspaikassaan viettänyt,
kun Glossin saapui samaan vankilaan. Arvonsa ja sivistyksensä
mukaisessa suhteessa hän sai kahlehtimattomana siistimmän huoneen
asunnokseen, joutuen Mac-Guffogin valvottavaksi, joka oli
toiminut täällä alivartijana sitte kun roskaväki oli Portanferryn
ojennuslaitoksen tuhonnut. Tultuaan suljetuksi huoneeseensa ja jäätyään
yksikseen rauhassa aprikoimaan kaikkia epäsuotuisia ja myötäisiä
mahdollisuuksiaan ei hän voinut taipua pitämään peliänsä toivottomana.
"Hovi on mennyttä", tuumi hän; "sitä ei voi auttaa, ja Pleydell ja
Mac-Morlan tietenkin kutistavat minun korvausvaatimukseni peräti
vähään. Hyvä maineeni -- mutta jos hengissä ja vapaana pääsen tästä,
niin haalinpa vielä rahaakin ja kiillotan sen kuntoon jälleen. En
tullinuuskijan jutusta tiennyt ennen kuin konna oli kolttosensa
tehnyt, ja vaikka minulla oli salakuljetustavarasta hyötyä; niin sepä
ei ole törkeätä rikosta. Mutta lapsenryöstö -- siinä ne käyvät minuun
tiukemmin kiinni. Annahan kun mietin: tuo Bertram oli siihen aikaan
lapsi -- hänen todistuksensa täytyy olla puutteellista -- toinen mies
on karkuri, mustalainen ja pahantekijä -- Meg Merrilies, senkin ruoja,
on kuollut. Niitä kirottuja vekseleitä! Hatteraick toi ne mukanaan
varmaankin siltä varalta, että voisi uhkailla minua tai kiristää
minulta rahaa. Minun täytyy yrittää tavata sitä roistoa, saada hänet
pysymään lujana, taivutella hänet panemaan jutulle joku muu väritys."
Mieli tulvillaan tulevaisen petturuuden suunnitelmia entisen
kunnottomuuden peittämiseksi käytti hän aikansa niiden järjestelyyn
ja sommitteluun, kunnes Mac-Guffog toi illallisen. Tämä oli, kuten
tiedämme, nyt hoidettavakseen saamansa vangin vanha ja likeinen
tuttava. Annettuaan vartijalle lasillisen konjakkia ja tunnusteltuaan
häntä joillakuilla mairitteluilla, lausui Glossin pyyntönsä, että
toinen auttaisi hänet puheluun Dirk Hatteraickin kanssa.
"Mahdotonta, kerrassaan mahdotonta! Se on vastoin mr. Mac-Morlanin
nimenomaista kieltoa, eikä kapteeni" -- kuten piirivankilan johtajaa
Skotlannissa nimitetään -- "ikinä antaisi minulle anteeksi".
"Mutta mistä hän sen tietäisi?" virkkoi Glossin ja sujautti pari
guineaa Mac-Guffogin käteen.
Vartija punnitsi kultaa kämmenellään ja katseli Glossinia terävästi.
"Niinpä niin, mr. Glossin, tunnette te talon tavat. -- Kuulkaahan,
sulkemistunnilla minä palaan ja vien teidät ylikertaan hänen luokseen.
Mutta teidän on oltava kaiken yötä hänen kopissaan, sillä minun on
pakko jättää avaimet kapteenille yöksi -- sitte käyn aamulla osastoissa
puolta tuntia aikaisemmin kuin tavallista, jotta te pääsette pois ja
olette koreasti paikoillanne, kun kapteeni tekee kierroksensa."
Läheisestä kirkon tornista kumahti kymmenen kellonlyöntiä, kun
Mac-Guffog saapui pienellä salalyhdyllä varustettuna. Hän supatti
Glossinille: "Luiskauttakaa kengät jalastanne ja seuratkaa minua."
Glossinin pujahdettua ulos huoneestaan huusi Mac-Guffog äänekkäästi:
"Hyvää yötä, sir", ikäänkuin tavanmukaista velvollisuuttaan
toimittaessaan puhutellen kammioonsa jäänyttä vankia, ja sulki oven,
kolistellen telkeitä huomattavasti. Hän ohjasi sitte Glossinin
hyvin jyrkkiä ja kapeita portaita ylös. Niiden päässä oli hengiltä
tuomittujen osaston ovi; hän avasi sen salvat ja lukon, antoi
Glossinille lyhdyn, viittasi häntä astumaan sisälle ja lukitsi oven
hänen takanaan samalla teennäisellä huolellisuudella.
Isossa pimeässä huoneessa ei Glossinin heikko valaistus vähään aikaan
antanut hänen mitään nähdä. Viimein hän hämärästi erotti lattian
rajasta makuulavan huoneen poikki kulkevan rautakangen läheltä, ja
lavalla virui miehen hahmo. Glossin lähestyi häntä. "Dirk Hatteraick!"
"Donner und hagel! Hänen äänensä se on", ärisi vanki istualleen nousten
ja kahleitaan kalauttaen; "siispä on uneni tosi! -- Mene ja jätä minut
rauhaan -- se on sinulle parasta."
"Mitä, hyvä ystävä", sanoi Glossin, "annatko muutamien viikkojen
vankeuden jo ennakolta masentaa mieltäsi?"
"Kyllä", vastasi konna yrmeästi, "kun minut siitä vain naru päästää!
Jätä minut omille oloilleni -- mene hommiisi ja käännä tuo kilotus
kasvoistani!"
"Pyh, Dirk hyvä, älä pelkäile", viihdytteli Glossin, "minulla on mainio
suunnitelma kaiken korjaamiseksi kuntoon".
"Hornan kattilaan siitä suunnitelmillesi!" kivahti hänen
rikoskumppaninsa. "Suunnitellut olet minulta laivan, lastin ja hengen,
ja juur'ikään näin unta, että Meg Merrilies kiskoi sinut tänne tukasta
ja antoi minulle sen pitkän kääntöpään veitsen, jota hänellä oli tapana
pitää -- etpä tiedä, mitä hän sanoi. Sturmwetter, teet viisaasti, jos
et minua kiusaa!"
"Mutta, Hatteraick, hyvä ystävä, nousehan toki ja puhu kanssani",
kehotti Glossin.
"En!" epäsi toinen ynseästi. "Sinä olet saanut kaiken tämän tärviön
toimeen; et antanut Megin pitää poikaa; Meg olisi hänet palauttanut
sitte kun hän oli unohtanut koko tapauksen."
"Kas kummaa, Hatteraick, sinusta on tullut höperö!"
"Wetter! Tahdotko kieltää, että koko tuo kirottu Portanferryn puuha,
johon hävitin sekä purteni että miehistöni, oli sinun juontasi omaksi
hyödyksesi?"
"Mutta tavarathan --"
"Tavaroista viisi!" sadatti salakuljettaja; "olisimmehan voineet saada
yllinkyllin lisää; mutta jeeveli sentään, pitikin menettää laiva ja
kelpo väki ja oma henkeni kirotun raukan roikaleen takia, joka aina
teettää kolttosensa muilla! Älä puhu minulle enää -- olen vaarallinen."
"Mutta, Dirk -- mutta, Hatteraick, kuulehan vain muutama sana."
"Hagel, nein!"
"Vain lause."
"Tuhannen lempoa -- nein!"
"Nouse edes ylös, senkin hollantilainen jukuri!" kiivastui Glossin,
menettäen malttinsa ja työntäisten Hatteraickia jalallaan.
"Donner und blitzen!" kirosi Hatteraick kavahtaen pystyyn ja tarraten
häneen kiinni; "_tahdot_ sen siis?"
Glossin rynnisteli ja rimpuili, mutta hyökkäyksen raivokkuuden
yllättämänä vastusti hän niin tehottomasti, että kaatui Hatteraickin
alle, jolloin hänen niskansa tainnuttavalla voimalla kumahti
rautakankeen. Kuolonkouraisua jatkui. Alla oleva huone oli Glossinin
ja luonnollisesti tyhjillään, mutta sen viereisen osaston asukkaat
tunsivat Glossinin raskaan lankeamisen tärähdyksen ja kuulivat jotakin
painiskelun ja voihkeen jytyä. Mutta kaikki kauhun äänet olivat
tälle talolle niin ominaisia, etteivät suurtakaan uteliaisuutta tai
tarkkaamista herättäneet.
Aamulla tuli Mac-Guffog lupaukselleen uskollisena. "Mr. Glossin",
kuiskasi hän.
"Kutsukaa kovemmin", vastasi Dirk Hatteraick.
"Mr. Glossin, tulkaa Jumalan tähden pois!"
"Tuskinpa hän auttamatta tulee", arveli Hatteraick.
"Mitä siellä lörpöttelette, Mac-Guffog?" huusi kapteeni alhaalta.
"Tulkaa pois, Jumalan tähden, mr. Glossin!" toisti vartija.
Samassa saapui vankilanjohtaja lyhtyineen. Suuri oli hänen
kummastuksensa ja kauhunsakin, kun näki Glossinin ruumiin poikittain
rautakangen päällä sellaisessa asennossa, ettei voinut ajatellakaan
hänen olevan hengissä. Hatteraick lojui rauhallisesti makuulavallaan
uhrinsa vieressä. Glossinia nostettaessa huomattiin hänen olleen
hengetönnä useita tunteja. Hänen ruumiinsa osotti tavattoman väkivallan
merkkejä. Ensimäinen kaatuminen oli pahasti vahingoittanut selkäydintä
kaulan liitoksesta. Kurkussa näkyi selviä kuristamisen merkkejä, jotka
vastasivat kasvojen mustumista. Pää oli kääntynyt taaksepäin olan yli,
kuin olisi häneltä hurjalla voimalla niskat väännetty nurin. Rusentunut
lyhty oli ruumiin alla sirpaleina.
Mac-Morlan oli kaupungissa ja tuli viipymättä tarkastamaan ruumista.
"Mikä toi tänne Glossinin?" hän kysyi Hatteraickilta.
"Paholainen!" vastasi konna.
"Ja mitä hänelle teit?"
"Lähetin edelläni helvettiin!" selitti pahantekijä.
"Onneton", sanoi Mac-Morlan, "olet päättänyt kaikkea hyvää puuttuneen
elämän oman kurjan rikoskumppanisi murhalla!"
"Hyvää?" huudahti vanki; "donner, olen aina ollut uskollinen laivani
omistajille -- aina tehnyt lastista tilin viimeistä ropoa myöten.
Kuulkaa, antakaa minun saada kynä ja mustetta, niin kirjotan selonteon
kaikesta kauppahuoneelleni; ja jättäkää minut pariksi tunniksi
yksikseni, jättäkää -- ja toimittakaa tuo raato pois, donnerwetter!"
Mac-Morlan katsoi parhaaksi kohditella pahantekijää; hän sai
kirjoitusneuvot ja jäi rauhaan. Kun hänen ovensa taas avattiin, nähtiin
päättäväisen konnan ehättäneen edelle tuomiostaan. Hän oli purkanut
makuusijastaan nuoran ja sitonut sen edellisen päivän ateriasta
jääneeseen luuhun, jonka oli saanut vajotetuksi kahden seinäpaaden
rakoon niin korkealle kuin hän rautakangella seisten yltti. Silmukan
kiinnitettyään oli hänellä ollut luontoa heittäytyä seisaaltaan kuin
polvilleen ja pysyä siinä asennossa kunnes ei mitään päättäväisyyttä
enää tarvittu. Hänen isännilleen kirjottamansa kirje koski etupäässä
liikeasioita, mutta sisälsi myöskin monia viittauksia Ellangowanin
"junkkariin", ehdottomasti vahvistaen Meg Merriliesin ja tämän
veljenpojan lausunnot.
Noiden kahden kurjan miehen lopusta olkoon enää mainittuna, että
Mac-Guffog erotettiin toimestaan, vaikka hän vakuutti -- siitä
valalle tarjoutuen -- lukinneensa Glossinin turvallisesti hänen omaan
huoneeseensa sen edellisenä iltana, kun hänet sitten aamulla löydettiin
kuolleena Dirk Hatteraickin kopista. Mutta hänen kertomuksensa sai
uskomista arvoisan mr. Skreighin ja muiden ihmeitä rakastavien
taholta, jotka väittivät ihmiskunnan Vihollisen siksi yöksi yhyttäneen
yliluonnollisella väliintulollaan nuo kaksi hylkyä, jotta he
täyttäisivät syyllisyytensä maljan ja saisivat siitä palkkansa murhalla
ja itsemurhalla.