Hevosia valjastettaessa oli Glossinilla sepitettävänä kirje, jonka
sommittelu ei vähäistä aikaa vaatinutkaan. Se oli osotettu hänen
naapurilleen, joksi hän tätä mielellään nimitti, Hazlewoodin
paronetille[50] Sir Robert Hazlewoodille, piirikunnassa aikoinaan
mahtavan suvun päämiehelle, joka Ellangowanien aletessa oli vähitellen
paljonkin perinyt suvun entistä arvoa ja vaikutusvaltaa.
Suvun nykyinen edustaja oli vanhanpuoleinen mies, höperön viehättynyt
omaan perheeseensä, jota oli ainoastaan poika ja tytär, ja täydelleen
välinpitämätön koko muusta ihmiskunnasta. Hän oli muuten yleisissä
puuhissaan tarkoin kunniallinen, syystä että pelkäsi maailman
moitetta, ja paremmasta vaikuttimesta oikeudentuntoinenkin. Ylenmäärin
itserakkaana ylpeili hän suvustaan ja pöyhkeili sen mahtavuutta,
etenkin sitte kun oli äskettäin perinyt erään Nova Scotiankin paronetin
arvon; ja hän vihasi vielä Ellangowan-suvun pelkkää muistoakin, syystä
että muuan sen parooneja oli perintätarun mukaan pannut Hazlewoodien
kantaisän pitelemään jalustintansa kunnes hän satulaan nousi. Yleisessä
esiintymisessään hän oli mahtipontinen ja tärkeäksi tekeytyvä,
tavotellen laajasanaista korupuheisuutta, joka usein kävi naurettavaksi
raskaitten lauseiden väärästä jäsentelystä ja moninkertaisista
määritelmistä.
Tälle arvohenkilölle Glossinin nyt piti kirjottaa sellaiseen
sovittelevaan tapaan, mikä saattaisi parhaiten hivellä hänen
turhamaisuuttansa ja sukuylpeyttänsä, ja näin kuului kirjelmä:
"Mr. Gilbert Glossin" (hänen teki mielensä lisätä Ellangowan, mutta
ymmärtäväisyys pääsi voitolle ja hän jätti sikseen tuon alueellisen
nimityksen) "saa kunnian esittää nöyrimmät tervehdyksensä Sir
Robert Hazlewoodille ja ilmottaa hänelle, että hänellä on ollut
onni tänä aamuna saada kiinni henkilö, joka haavotti mr. C.
Hazlewoodia. Koska Sir Robert Hazlewood luultavastikin suvaitsee
itse johtaa rikollisen kuulustelua, niin mr. G. Glossin toimittaa
miehen viedyksi Kippletringanin majataloon tai Hazlewoodin hoviin,
sikäli kuin Sir Robert Hazlewood tahtoo määrätä; ja jos Sir
Robert Hazlewood sallii, niin mr. G. Glossin tulee saapuville
jompaankumpaan paikkaan todisteineen ja selvityksineen, jotka hänen
on onnistunut tässä katalassa jutussa kerätä."
Kirjelmää kiireellisesti viemään hän lähetti palvelijan ratsain,
ja annettuaan miehelle tuokion aikaa ehtiä edelle hän käski kahden
oikeudenpalvelijan nousta vaunuihin Bertramin kanssa. Itse hyppäsi
hän ratsulleen ja saattoi heitä hiljalleen risteykseen, jossa
Kippletringanin ja Hazlewoodin hovin tiet erkanivat. Siellä hän odotti
sanansaattajansa paluuta, määrätäkseen matkansa jatkon paronetin
vastauksen mukaan. Puolisen tunnin kuluttua toi palvelija seuraavan
vastauskirjelmän, taiteltuna sievästi ja varustettuna Hazlewoodien
vaakunalla, jossa kilvestä riippui novascotialainen aatelismerkki.
"Hazlewoodin Sir Robert Hazlewood vastaa mr. G. Glossinin
tervehdykseen ja kiittää häntä hänen Sir Robertin perheen
turvallisuutta koskevassa asiassa näkemästänsä vaivasta. Sir R. H.
pyytää, että mr. G. G. hyväntahtoisesti toisi vangin Hazlewoodin
hoviin kuulusteltavaksi, muine todisteineen ja selvityksineen,
joita hän mainitsee. Ja asian päätyttyä pyytävät Sir R. ja Lady
Hazlewood hänen seuraansa päivälliselle, siltä varalta että mr. G.
G. ei ole muuhun sitoutunut."
"Kas niin!" ajatteli mr. Glossin; "yhden sormen olen vihdoinkin saanut
peliin, ja sen avulla minä tungen koko käteni. Mutta minun täytyy ensin
suoriutua tästä viheliäisestä nuoresta miekkosesta. Luullakseni saan
ohjailluksi Sir Robertia. Hän on typerä ja mahtipontinen, ja arvatenkin
on valmis sekä kuuntelemaan selittelyäni asian oikeudellisesta puolesta
että omaksumaan ansiokseen tämän perusteella toimimisen kuin omasta
alotteestaan tapahtuvana: Siten saan olluksi todellisena virkavallan
käyttäjänä, ilman sen ilkeätä vastuuta."
Hänen näissä toiveissa ja odotuksissa mieltänsä elvytellessään
lähestyivät vaunut Hazlewoodin hovia vanhojen tammien uljasta
puistokujaa myöten, joka kätki vanhan luostaria muistuttavan
päärakennuksen. Se oli iso ja eri aikakausina rakenneltu. Osa oli
tosiaan ollut prioriluostarina, jonka lakkautuksen jälkeen, Maria
kuningattaren aikaan, suvun kantaisä oli kruunulta saanut lahjaksi
talon ja ympäröivät tilukset. Se sijaitsi miellyttävällä paikalla,
avarassa hirvipuistossa, ennen mainitsemamme joen äyräällä.
Jylhä, juhlallinen ja hiukan kaihollinen ympäristö soveltui talon
rakennusjärjestelmään hyvin. Kaikki näytti olevan mitä parhaassa
kunnossa pidettyä ja ilmaisi omistajan varallisuutta ja arvoa.
Mr. Glossinin vaunujen pysähtyessä pääoven edustalle tähysteli Sir
Robert ikkunastaan uusia ajopelejä. Hänen ylimyksellisten tunteittensa
mukaan osotti jonkun verran röyhkeyttä tässä _novus homo_'ssa[51]
tässä mr. Gilbert Glossinissa, entisessä käräjäkirjurissa, moisten
kulkuneuvojen hankkiminen laisinkaan; mutta hänen äkäänsä lievensi
havainto, että vaakunavaipassa oli vain yksinkertaiset nimikirjaimet
G.G. Tämä näennäinen vaatimattomuus johtui tosin vain yksinomaan
vaakunatoimiston virkamiehen Cummingin viivyttelystä. Hänellä
oli siihen aikaan keksittävänään ja kirjoihin merkittävänään
vaakunat kahdelle Pohjois-Amerikan sota-asiamiehelle, kolmelle
englantilais-irlantilaiselle päärille ja kahdelle jamaikalaiselle
kauppapohatalle, joten hän oli ollut tavallista hitaampi saamaan
vaakunakilpeä uudelle Ellangowanin lairdille. Mutta hänen vitkastelunsa
oli Glossinille eduksi ylpeän paronetin suosion tavottelussa.
Oikeudenpalvelijain pidätellessä vankiaan jonkunlaisessa
taloudenhoitajan huoneessa osotettiin mr. Glossin niin sanottuun
isoon tammisaliin, pitkään suojamaan, joka oli paneilattu hyvin
kiillotetuilla tammilevyillä ja koristeltu Sir Robert Hazlewoodin
esivanhempien juhlallisilla muotokuvilla. Vieraalla ei ollut mitään
sisäisen arvon tajuntaa vastapainoksi alhaisen syntynsä tietoisuudelle;
hän tunsi alemmuutensa ja osotti syvällä kumarruksellaan ja
käytöstapansa matelevaisuudella, että Ellangowanin lairdi oli täksi
toviksi vaipunut entiseksi nöyräksi oikeudenpalvelijaksi. Hänen olisi
kyllä tehnyt mielensä uskotella itselleen, että hän vain kohditteli
vanhan paronetin ylpeyttä, kääntääkseen sen omaksi edukseen;
mutta sekavia olivat hänen tunteensa, ja hän koki juuri samojen
ennakkoluulojen tehoa, joita oli imartelevinaan.
Paronetti otti vieraansa vastaan alentuvaisella pöyhistelyllä, joka oli
tarkotettu sekä osottamaan omaa suunnatonta ylemmyyttä että näyttämään,
miten jalomielisesti ja kohteliaasti hän osasi heittää sen silleen ja
alentua tavallisen keskustelun tasalle tavallisten ihmisten seurassa.
Hän kiitti Glossinin huolenpitoa asiasta, joka niin likeisesti koski
"nuorta Hazlewoodia", ja huomautti armollisesti hymyillen ja sukukuviin
viitaten: "Tosiaan nuo kunnianarvoisat herrasmiehet, mr. Glossin,
ovat yhtä kiitollisia kuin minäkin olen tässä tapauksessa, siitä
työstä, puuhasta, pulasta ja vaivasta, johon olette heidän puolestaan
ryhtynyt; ja olen varma siitä, että jos he kykenisivät ajatuksiansa
lausumaan, yhtyisivät he, sir, minun kanssani kiittämään teitä siitä
palveluksesta, jonka olette Hazlewoodien suvulle tehnyt huolehtimalla
ja harrastamalla, sir, ja hommaamalla sen nuoren herrasmiehen hyväksi,
joka vastaisuudessa jatkaa heidän nimeänsä ja sukuansa."
Kolmasti kumarsi Glossin, ja joka kerralla edellistä syvempään: ensin
hänen edessään suorana seisovan ritarin kunniaksi, sitte tammilevyillä
kärsivällisesti riippuvien hiljaisten arvoisuuksien palvomiseksi ja
lopuksi ilmaistakseen arvonantoaan sitä nuorta herrasmiestä kohtaan,
jonka tuli edelleen pitkittää nimeä ja sukua. Korskeata Sir Robertia
ihastutti hänen osottamansa nöyryys, ja hän jatkoi armollisen
tuttavallisuuden tapaan:
"Ja nyt, mr. Glossin, erittäin kelpo ystäväni, teidän tulee
sallia minun käyttää hyväkseni lainopillisia tietojanne tämän
asian käsittelyssä. Minä en ole paljoakaan tottunut toimimaan
rauhantuomarina; se soveltuu paremmin muille herrasmiehille, joiden
kotoiset ja perheasiat vaativat vähemmän alituista valvontaa, hoivaa ja
hoitoa kuin minun."
Tietysti oli kokonaan Sir Robert Hazlewoodin käytettävissä, mitä
vähäistä apua mr. Glossin pystyi antamaan; mutta koska Sir Robert
Hazlewoodin nimi oli tiedekunnan kirjoissa mainehikkaalla sijalla, niin
ei sanottu mr. Glossin rohjennut toivoa sen olevan tarpeen tai hyödyksi.
"Niin, no, hyvä herraseni, ymmärrättehän minun vain tahtovan lausua,
että minä olen hieman puutteellinen tuomarintoimen jokapäiväisten
yksityisseikkain käytännöllisessä tuntemuksessa. Minut tosiaan
kasvatettiin asianajajaksi, ja olisin ehkä saattanut aikoinani
kerskata, että olin jonkun verran edistynyt kunnallishallinnollisen
lakikokoelmamme aatteellisiin, järkiperäisiin ja tietopuolisiin
oppeihin. Mutta nykyisenä aikana on niin vähän tilaisuutta jalosukuisen
ja varakkaan miehen kohota sille arvosijalle asianajajana, minkä
seikkailijat saavuttavat, jotka ovat yhtä halukkaita ajamaan
Mullikka-Matin juttua kuin maan ensimäisen ylimyksenkin, että
minussa todella pian heräsi inhoa sitä alaa kohtaan. Ensimäinen
pöydälleni pantu juttu todella ellotti minua. Se koski talin kauppaa
sir, erään teurastajan ja erään kynttilänvalajan välillä; ja minä
huomasin odotettavan, että minä rasvaisin suuni en ainoastaan heidän
rahvaanomaisilla nimillään, vaan vieläpä heidän likaisten ammattiensa
kaikilla erikoisilla sanoilla, puheenparsilla ja omituisilla
määritelmillä. Kautta kunniani, hyvä herraseni, minä en ole sen koommin
voinut sietää talikynttilän hajua."
Pahotellen, kuten hänen näkyi odottavankin, paronetin kykyjen
halpamaista alentamista tuossa murheellisessa tapauksessa, mr. Glossin
tarjoutui toimimaan kirjurina, apujäsenenä tai millä tavoin vain saisi
enintä hyötyä tuottaneeksi. "Ja antaakseni teille silmäyksen koko
juttuun, huomautan ensiksikin, ettei luullakseni käy vaikeaksi todistaa
pääasiaa, eli tätä henkilöä onnettoman laukauksen ampujaksi. Jos hän
sen kieltää, niin sen kaiketi voipi todistaa mr. Hazlewood?"
"Nuori Hazlewood ei ole tänään kotona, mr. Glossin."
"Mutta me voimme valallisesti kuulustaa hänen seurassaan ollutta
palvelijaa", sanoi nopsa Glossin; "ja tuskinpa lurjus tosiasiaa
kieltääkään. Paremminkin pelkään, että sen liian suosiollisen
ja myötämielisen sävyn johdosta, jonka mr. Hazlewood kuuluu
suvainneen omaksua asiata esittäessään, pahoinpitelyä voidaan katsoa
tapaturmaiseksi ja vammaa vahingonlaukaukseksi, joten konna saatetaan
piammiten päästää vapaalle jalalle, lisää pahaa harjottamaan."
"Minulla ei ole kunniaa tuntea sitä herrasmiestä, joka nykyään hoitaa
yleisen syyttäjän virkaa", vastasi Sir Robert painavasti; "mutta
minä otaksun, sir -- vieläpä olen vakuutettukin siitä, että hän
katsoo Hazlewoodin nuoren Hazlewoodin pelkän haavottamisen, vaikka
varomattomuudestakin johtuneena, mainitaksemme tapauksen lievimmässä
ja keveimmässä sekä suotuisimmassa kuin myöskin epätodenmukaisimmassa
valossaan, rikokseksi, josta vankeus olisi liian helppo sovitus ja
rangaistussiirtolaan lähettäminen ansaitumpi".
"Todellakin, Sir Robert", takasi hänen yksimielinen lakiveljensä,
"olen täydellisesti teidän kannallanne; mutta oli miten olikaan, olen
huomannut edinburghilaisten lakimiesten, vieläpä kruunun viranomaisten
pitävän kunnianansa välinpitämätöntä oikeudenkäyttöä, ottamatta lukuun
arvoa ja sukua; ja minä pelkäisin --"
"Mitä sanottekaan, sir, ottamatta lukuun arvoa ja sukua? Lausutteko
hyväsukuisten ja kunnollisen lainopillisen kasvatuksen saaneiden
miesten voivan kannattaa _tuota_ oppia? Ei, sir; jos kadulla
varastettu rahtunen määritellään pelkäksi näpistelyksi, mutta
korotetaan pyhyydenloukkaukseksi, kun rikos tapahtuu kirkossa, niin
samatenpa yhteiskunnan oikeudenmukaisten arvoasteiden perusteella
vahingontuottamuksen syyllisyys lisääntyy sen henkilön arvon mukaan,
jolle se on tehty, toimitettu tai tuotettu, sir."
Glossinilta sai myöntymykseksi syvän kumarruksen tämä selitys _ex
cathedra_, mutta hän huomautti kaikkein pahimman varalta, siinä
tapauksessa että hänen vihjaamiaan luonnottomia oppeja toden teolla
puollettaisiin, "lain saaneen toisenkin pidäkkeen mr. Vanbeest
Browniin".
"Vanbeest Brown! sekö on miekkosen nimenä! Hyvä Jumala! Että
Hazlewoodin nuoren Hazlewoodin pitikin joutua hengenvaaraan, saada
oikeanpuolinen solisluu melkoisesti ruhjoutuneeksi ja sijoiltaan pois,
sekä useita isoja raehauleja juuttuneiksi akromion-kudokseen, kuten
perhelääkärin selonteko nimenomaan lausuu, ja syyllisenä sitten on
kaiken maailman retku nimeltä Vanbeest Brown!"
"Niinpä tosiaan, Sir Robert, sellaista ajatusta on tuskin mahdollinen
sietääkään; mutta pyytäen tuhannesti anteeksi, että jatkan
sanottavaani, saman niminen henkilö on näiden paperien mukaan" (ottaen
esille Dirk Hatteraickin lompakon) "sen salakuljetusaluksen perämies,
jonka miehistö Woodbournessa teki niin suurta väkivaltaa, eikä minulla
ole epäilystäkään siitä, että tämä on sama yksilö. Senhän sentään
teidän terävä arvostelukykynne helpostikin saa selville."
"Sama täytyy hänen varmasti olla, hyvä herraseni -- olisi loukkaus
alhaisintakin rahvasta kohtaan otaksua, että sen keskuudesta löytyisi
_kaksi_ henkilöä tuomittuina kantamaan niin iljettävää nimeä kuin
Vanbeest Brown on."
"Totta, Sir Robert; aivan eittämättömästi; siitä ei voi olla epäilyksen
varjoakaan. Mutta te näette edelleen, että tämä seikka selittää
miehen hurjan menettelyn. Te, Sir Robert, huomaatte hänen rikoksensa
vaikuttimen -- te, sanon, huomaatte sen vaikeudetta, kääntäessänne
mielenne tutkintoon. Minä puolestani en voi olla epäilemättä
pääpontimeksi kostoa siitä uljuudesta, jolla mr. Hazlewood kuuluisten
esi-isiensä kaikkea kuntoa osottaen puolusti Woodbournea tältä
roistolta ja hänen rikollisilta kumppaneiltaan."
"Minä tutkin sitä, hyvä herra Glossin", vastasi oppinut paronetti.
"Kuitenkin jo nytkin rohkenen arvailla omaksuvani sen ratkaisun
eli selityksen tähän arvotukseen, ongelmaan tai pulmaan, jonka te
siten olette jossakin määrin pannut alulle. Niin, kostoa sen on
täytynyt olla -- ja, taivaan vallat, kenen hautomaa ja ketä vastaan?
-- Vanbeest Brownin hautomaa, pohtimaa ja harkitsemaa Hazlewoodin
nuorta Hazlewoodia vastaan, ja hänen kätensä osittain toimeenpanemaa,
täyttämää ja toteuttamaa! Nämä ovat todellakin kamalia aikoja, arvoisa
naapuri" (tämä puhuttelusana ilmaisi nopeaa edistymistä paronetin
suosiossa), "aikoja, jolloin yhteiskunnan pylväät järkkyvät mahtavia
perustojansa myöten, ja se arvoasema, joka ikäänkuin muodostaa sen
korkeimman sulon ja kaunistuksen, sekaantuu ja hämmentyy rakenteen
halvempiin aineksiin. Voi, hyvä mr. Gilbert Glossin, minun aikoinani,
sir, miekkojen, pistoolien ja moisten kunniallisten aseiden käyttö
oli ylimystön ja aatelin pidättämä itselleen, ja alhaison kiistat
ratkaistiin luonnon heille antamilla aseilla tai lähimmästä metsästä
hakatuilla, taitetuilla tai veistetyillä kartuilla. Mutta nyt, sir,
talonpojan kursittu tallukka kahnaa hovilaisen vereslihaa. Alemmilla
kansankerroksilla on riitansa, sir, ja kunniakysymyksensä ja kostonsa,
jotka niiden mukamas pitää toimittaa kuolettavaan ratkaisuun. Mutta
kestääpä tuo minun aikani -- tuotakoon sisälle se Vanbeest Brown,
tehdäksemme hänestä lopun ainakin toistaiseksi."