Kotiin palatessaan huomasi Glossin muiden kirjeittensä ja paperiensa
seassa erään jokseenkin tärkeän. Lähettäjä oli mr. Protocol,
edinburghilainen asianajaja, joka puhutteli häntä squire Godfrey
Bertramin, Ellangowanin omistaja-vainajan ja tämän edustajien
asiamieheksi, ilmottaen hänelle Singlesiden mrs. Margaret Bertramin
äkillisen kuoleman ja pyytäen häntä antamaan siitä tiedon
asianomaisille, siltä varalta, että he katsoisivat tarpeelliseksi
toimittaa jonkun henkilön puolestaan saapuville edesmenneen säilyjen
avaukseen. Mr. Glossin havaitsi heti, ettei kirjottaja tiennyt hänen ja
hänen isäntä-vainajansa välien rikkumisesta. Singlesiden omistajattaren
omaisuuden piti, kuten hän hyvin tiesi, oikeutta myöten joutua Lucy
Bertramille; mutta oli tuhannen mahdollisuutta yhtä vastaan, että
vanhan neidin oikullisuus oli saattanut muuttaa perimystä.
Punnittuaan kekseliäässä mielessään mahdollisuuksia ja
todennäköisyyksiä, saadakseen selville, mitä omakohtaista etua voisi
hänelle tästä tapauksesta kiertyä, ei hän saanut harkituksi mitään
muotoa sen käyttämiselle hyväkseen, paitsi mikäli se saattaisi edistää
hänen suunnitelmaansa aseman luomiseksi, jonka puute häntä kaiveli ja
vastaisuudessa kaiketi vielä kipeämmin kirvelisi.
"Minun täytyy asettua lujalle pohjalle", ajatteli hän, "jotta minulla
olisi ainakin ennakolta muodostuneita suotuisia käsityksiä puolellani,
jos Dirk Hatteraickin suunnitelmaan tulee joku solmu". Sitä paitsi,
tehdäksemme Glossinille oikeutta, saattoi hän kaikessa pahuudessaankin
tuntea jotain halua korvata miss Bertramille vähäisessä määrässä sitä
täydellistä tuhoa, minkä oli hänen suvulleen tuottanut, etenkin kun
korvaus koski tapausta, jossa hänen oma hyvänsä ei ollut toisen edun
tiellä. Sen vuoksi hän päätti ratsastaa Woodbourneen seuraavana aamuna
aikaisin.
Empimättä ei hän tätä askelta ottanut, hänellä kun oli eversti
Manneringin kohtaamiseen se luontainen vastahakoisuus, jota petollisuus
ja konnuus tuntee kunnian ja kunnon eteen joutumista kohtaan. Mutta
hänessä herätti suurta luottamusta oma _savoir faire_[37] Hänellä oli
luonnostaan terävät lahjat, eivätkä ne suinkaan supistuneet yksistään
hänen ammattinsa rajoihin. Hän oli eri kertoina oleskellut melkoisen
paljon Englannissa, ja hänen puhelunsa oli vapaata sekä maalaisuudesta
että ammatillisesta oppineisuudesta. Siten oli hänellä runsaastikin
vakuuttelu- ja suostuttelukykyä, ja siihen liittyi horjumatonta
julkeutta, jota hän käytti teeskenneltynä suorasukaisuutena. Itseensä
luottavaisena hän siis ilmestyi Woodbourneen kello kymmeneltä
aamupäivällä ja pääsi sisälle herrasmiehenä, joka oli tullut tapaamaan
miss Bertramia.
Hän ei ilmottanut nimeään ennen kuin oli päässyt aamiaishuoneen ovelle,
jolloin palvelija hänen pyynnöstään julisti: "Mr. Glossin, saapuneena
tapaamaan miss Bertramia". Isänsä elämän viimeisen kohtauksen muistaen
vaaleni Lucy kalman kalpeaksi ja oli pudota tuoliltaan. Julia Mannering
riensi hänen avukseen, ja he poistuivat huoneesta yhdessä. Jäljelle
jäivät eversti Mannering, käsivarttaan kantimessa käyttävä Charles
Hazlewood ja koulumestari, jonka koleat kasvot ja mulkosilmät saivat
Glossinin esiintyessä mitä vihamielisimmän sävyn.
Vaikka tuo kunnon herrasmies olikin hiukan nolaantunut esittelynsä ensi
vaikutuksesta, läheni hän kuitenkin varmana ja lausui toivovansa, ettei
hänen tulonsa ollut naisille epäaikainen. Hyvin jäykkänä ja arvokkaana
huomautti eversti Mannering olevansa tietämätön siitä, mikä saattoi mr.
Glossinin kunnioittamaan heitä tulollaan.
"Hem! hem! Otin vapauden pistäytyä tavottamaan miss Bertramia, eversti
Mannering, eräällä toimitettavalla asialla."
"Jos se voidaan ilmottaa mr. Mac-Morlanille, hänen asiamiehelleen, sir,
niin luulen sen olevan miss Bertramille mieluisempaa."
"Suokaa anteeksi, eversti Mannering", sanoi Glossin, surkealla
yrityksellä tapaillen kepeätä esiintymistä, "te olette maailmanmies --
onhan joitakuita tapauksia, joissa on kaikille asianosaisille viisainta
olla välittäjättömissä väleissä".
"Silloin", vastasi Mannering torjuvasti, "jos mr. Glossin ottaa
vaivakseen mainita asiansa kirjeellisesti, takaan minä, että miss
Bertram omistaa sille merkityksen mukaista huomiota".
"Kyllähän", änkkäili Glossin; "mutta on tapauksia, joissa _viva
voce_[38] neuvottelu -- hem! Minä huomaan -- minä tiedän -- eversti
Mannering on omaksunut joitakin ennakkoluuloja, jotka kenties saattavat
käyntini näyttämään tunkeutumiselta; mutta minä alistan hänen terveen
järkensä ratkaistavaksi, sopiiko hänen sulkea minut puhuttelusta,
tietämättä käyntini tarkotusta tai kykenemättä punnitsemaan sen
merkitystä nuorelle naiselle, jota hän suojeluksellaan kunnioittaa."
"Tosiaan, sir, minulla ei ole vähintäkään aikomusta tehdä siten",
vastasi eversti. "Kuulustan asiasta miss Bertramin mieltä ja ilmotan
mr. Glossinille, jos hänellä on aikaa odottaa vastausta." Niin sanoen
hän poistui huoneesta.
Glossin oli kaiken aikaa seisonut keskilattialla. Eversti Mannering ei
ollut pienimmälläkään vihjauksella kehottanut häntä istuutumaan ja oli
itsekin jäänyt seisomaan heidän lyhyen puhelunsa ajaksi. Mutta hänen
lähdettyään Glossin tarttui tuoliin ja heittäysi istumaan puoleksi
hämillään, puoleksi julkeana. Hänestä tuntui toisten äänettömyys
kiusalliselta ja painostavalta, joten hän päätti sen keskeyttää.
"Kaunis päivä, mr. Sampson."
Koulumestari vastasi jotakin myöntävän röhkäyksen ja vihaisen
ärähdyksen väliltä.
"Ette koskaan poikkea katsomaan vanhaa tuttavaanne Ellangowanin
tilalle, mr. Sampson. Enimmät entiset oleilijat tapaisitte siellä vielä
paikoillaan. Kunnioitan entistä sukua liian suuresti, häiritäkseni
vanhoja asujamia parannustenkaan verukkeella. Sitä paitsi se ei ole
minun tapojani -- en pidä sellaisesta -- luullakseni, mr. Sampson,
raamattukin erityisesti tuomitsee ne, jotka sortavat köyhiä ja
siirtelevät rajapyykkejä."
"Tai jotka riistävät orvoilta leivän", lisäsi koulumestari. "Anathema,
maranatha!" Hän nousi, nosti silmäilemänsä kaksitaitteisen niteen
olalleen, teki käännöksen oikeaan ja marssi huoneesta krenatierin
askelin.
Vähääkään hämmentymättä, tai ainakaan katsomatta tarpeelliseksi
nolostumistansa näyttää, kääntyi mr. Glossin nuoreen Hazlewoodiin, joka
näköjään uutterasti lueskeli sanomalehteä. "Mitään uutisia, sir?"
Hazlewood kohotti katseensa, silmäsi häntä ja työnsi lehden häntä kohti
kuin vieraalle kahvilassa, nousi sitte ja oli lähtemäisillään huoneesta.
"Suokaa anteeksi, mr. Hazlewood -- mutta en voi olla onnittelematta
teitä siitä, että noinkin vähällä pääsitte tuosta katalasta
tapauksesta."
Tähän oli vastauksena jonkunlainen pään kallistus, niin vähäinen ja
kankea kuin kuvitella voipi. Kuitenkin rohkaisi se lakimiestämme
jatkamaan.
"Voin vakuuttaa teille, mr. Hazlewood, että harvat ihmiset ovat niin
innokkaasti käyneet käsiksi siihen asiaan kuin minä olen tehnyt sekä
yleisen edun tähden että erityisesti pitäen arvossa teidän sukuanne,
jolla on siinä niin korkea panos. Niin perin korkea tosiaankin,
että kun mr. Featherhead alkaa nyt käydä vanhaksi ja kun hänen
viime halvauskohtauksensa jälkeen on puhuttu hänen ottavan Chiltern
Hundredsin,[39] saattaisi kannattaa teidän katsastella ympärillenne.
Minä puhun ystävänä, mr. Hazlewood, ja äänestysluettelon tuntijana; ja
jos sitä yhdessä tarkastellessamme --"
"Suokaa anteeksi, sir, mutta minulla ei ole mitään suunnitelmia, joissa
olisi hyötyä avustanne."
"Hoo, niin oikein -- kenties teette parhaiten -- onhan kylliksi aikaa,
ja minua miellyttää nähdä nuoren herrasmiehen pystyvän varovaisuuteen.
Mutta minähän puhuinkin haavastanne -- luulenpa saaneeni vihiä siitä
jutusta -- luulen tosiaan -- ja ellen minä sitä miekkosta toimita
ansionsa mukaiseen rangaistukseen --"
"Anteeksi, sir, vielä kerran; mutta intonne käypi yli toivomusteni.
Minulla on täydet takeet käsitykselleni, että vamma oli tapaturmainen
-- missään tapauksessa ei se ollut ennakolta suunniteltu.
Kiittämättömyyttä ja harkittua petollisuutta vastaan, jos satutte
havaitsemaan jonkun syypääksi niihin, osottautuu suuttumukseni yhtä
kiivaaksi kuin omannekin."
Tämä oli Hazlewoodin vastaus.
"Toinen tyrkkäys", ajatteli Glossin; "minun täytyy koetella häntä sillä
toisella nuotilla". -- "Oikein, sir, sangen ylevästi sanottu! Minä
en kiittämätöntä miestä armahtaisi sen enempää kuin koppeloa -- ja
urheilusta puhuessamme" (tällaisen keskustelun kääntämisen oli Glossin
oppinut entiseltä isännältään), "näenpä teidän useasti kantavan pyssyä,
ja toivon piankin jo pääsevänne jälleen metsälle. Huomaan teidän aina
jättäytyvän omalle puolellenne Hazleshawin törmää. Toivoakseni, hyvä
mr. Hazlewood, vain arvelematta tavotatte riistaanne Ellangowanin
harjanteelle asti: se on mielestäni hiukan parempi asema noista
kahdesta teirille, vaikka mainioitahan ne ovat kumpainenkin."
Kun tämä tarjous tuotti vain kylmäkiskoisen ja väkinäisen kumarruksen,
oli Glossinin pakko vaieta, ja pian jälkeenpäin häntä hiukan huojensi
eversti Manneringin tulo.
"Pelkään viivyttäneeni teitä jonkun aikaa, sir", sanoi hän Glossiniin
kääntyen. "Olisin tahtonut taivuttaa miss Bertramia ottamaan teidät
puheilleen, koska mielestäni hänen vastaväitteittensä tulisi väistyä
silloin kun hänen olisi omakohtaisesti kuultava, mitä ilmotetaan
hänelle tärkeäksi kuulla. Mutta huomaan äskeisten ja työläästi
unohdettavien tapausten tehneen hänet niin peräti vastahakoiseksi
kohtaamaan mr. Glossinia, että olisi julmaa sitä vaatia kiihkeämmin, ja
hän on antanut minun toimekseni puolestaan ottaa vastaan hänen käskynsä
tai esityksensä tai lyhyesti sanoen mitä hyvänsä mr. Glossin haluaa
hänelle sanoa."
"Hem, hem! Olen pahoillani, sir -- olen kovin pahoillani siitä, eversti
Mannering, että miss Bertram olettaa -- että mikään ennakkoluulo,
sanalla sanoen -- tai aatos, että mikään minun taholtani --"
"Sir", sanoi taipumaton eversti, "missä ei mitään syytöstä ole tehty,
siinä ovat tarpeettomia puolustelut tai selitykset. Soveltuuko teidän
ilmottaa minulle, miss Bertramin tilapäisenä holhoojana, ne seikat,
joiden katsotte ansaitsevan hänen huomiotaan?"
"Erinomaisesti, eversti Mannering; hän ei voisi valita
kunnioitettavampaa ystävää, eikä ketään, jonka kanssa erityisesti minä
suuremmalla mielihyvällä puhelisin vilpittömästi."
"Olkaa hyvä ja käykää asiaan, sir, jos suvaitsette."
"Katsokaas, sir, ei ole niin helppo ihan yhtäkkiä -- mutta mr.
Hazlewoodin ei ole tarvis poistua, -- tarkotan niin sydämestäni miss
Bertramin parasta, että voisin toivoa koko maailman kuulevan minun
osuuteni neuvottelusta."
"Ystäväni mr. Charles Hazlewood ei luultavasti ole kiihkeä, mr.
Glossin, kuuntelemaan syrjäisenä -- ja nyt, hänen jätettyään meidät
kahden kesken, sallikaa minun pyytää teitä olemaan lyhytpuheinen ja
asiallinen sanottavassanne. Minä olen soturi, sir, jonkun verran
kärsimätön muodoille ja johdannoille."
Niin sanoen hän suoristausi istuimellaan ja odotti mr. Glossinin
sanomaa.
"Suvaitkaa katsahtaa tähän kirjeeseen", sanoi Glossin, pistäen
Protocolin kirjeen Manneringin käteen, lyhyimpänä keinona asiansa
ilmottamiseksi.
Eversti luki ja palautti sen, lyijykynällä merkittyään muistikirjaansa
lähettäjän nimen. "Tämä, sir, ei näy vaativan paljoakaan keskustelua --
minä pidän huolta miss Bertramin edun valvomisesta asiassa."
"Mutta, sir, -- mutta, eversti Mannering", lisäsi Glossin, "on
toinen asia, jota ei voi selvittää kukaan muu kuin minä. Tämä nainen
-- tämä miss Margaret Bertram laati minun varman tietoni mukaan
yleisen testamenttisäädöksen miss Lucy Bertramin hyväksi, asuessaan
vanhan ystäväni mr. Bertramin luona Ellangowanissa. Mestari -- siksi
ystävä-vainajani aina nimitti peräti kunnioitettavaa mr. Sampsonia --
hän ja minä todistimme paperin. Ja laatijalla oli siihen aikaan täysi
valta tehdä sellainen perintösääntö, sillä hänen omansa oli Singlesiden
tila silloinkin, vaikka elinkautinen vuokratulo oli myönnetty
vanhemmalle sisarelle. Juonikas perintömääräys, tuo vanhan Singlesiden,
sir; hän usutti nuo kaksi kissaa, molemmat tyttärensä, vastatusten, ha,
ha, ha!"
"No, sir", sanoi Mannering ilman vähintäkään harrastuksen myhäilyä,
"pysykäämme asiassa. Sanotte, että tällä neidillä oli valta
testamentata omaisuutensa miss Bertramille, ja että hän teki sen?"
"Aivan niin, eversti", vahvisti Glossin. "Luulisinpa ymmärtäväni lakia
-- olen seurannut lakialaa vuosikaudet, ja vaikka olen siltä vetäytynyt
syrjään sievän säästön turvissa elelemään, en heittänyt sikseen sitä
tietoa, joka sanotaan maata ja mantua paremmaksi ja jonka oletan olevan
lain tuntemus, koskapa sananlaskussakin lausutaan:
"'Kyllä voittavat lakimiehet mainiot
takaisin talot ja vainiot.'
"Ei, ei, minä höristelen vielä korviani piiskan viuhahdukselle --
minulla on pikkuisen, hyvin pikkuisen lakitietoa vielä, ystävieni
käytettäväksi."
Glossin laverteli edelleen samaan tapaan, ajatellen tehneensä suotuisan
vaikutuksen Manneringiin. Eversti todella mietti, että tämä saattoi
olla mitä tärkein käänne miss Bertramin eduksi, ja päätti hillitä sen
tieltä kiihkeän halunsa heittää Glossin ulos ikkunasta tai ovesta. Hän
pidätteli sisunsa kuohuntaa ja tahtoi väkisinkin kuunnella ainakin
kärsimättömyyttään purkamatta, joskin rauhatonna. Sen vuoksi antoi hän
mr. Glossinin ehtiä itseonnittelujensa loppuun ja sitte kysyi, tiesikö
hän, missä testamentti oli.
"Tiedän -- se on, luulen -- uskon saavani sen esille. Sellaisissa
tapauksissa ovat hallussaanpitäjät joskus ottaneet maksua."
"Siitä emme joudu erimielisyyteen, sir", sanoi eversti, vetäen lompakon
taskustaan.
"Mutta, hyvä herra eversti, tepä iskette sanoihini niin joutuin --
sanoin, _jotkut henkilöt saattaisivat_ tehdä sellaisen vaatimuksen --
tarkotan kulungeistaan, asiassa näkemästään vaivasta y.m.s. Mutta minä
omasta puolestani vain haluaisin miss Bertramin ja hänen ystäviensä
tulevan vakuutetuiksi siitä, että minä menettelen kunniallisesti
häntä kohtaan. Tuossa on se paperi, sir! Minulle olisi suonut
tyydytystä sen luovuttaminen miss Bertramin omiin käsiin ja samalla
olisin halunnut onnitella häntä sen lupaamasta tulevaisuudesta.
Mutta koska hänen ennakkoluulonsa ovat siinä asiassa voittamattomat,
niin minun on vain toimitettava hänelle parhaat toivomukseni teidän
välityksellänne, eversti Mannering, samaa tietä lausuen mielihyvällä
antavani todistukseni asiakirjan alkuperäisyydestä, kun minut kutsutaan
kuultavaksi. Minulla on kunnia lausua teille hyvästini, sir."
Tämä lähtöpuhe oli niin hyvin sommiteltu ja sävyltään niin muinainen
kohtuuttomasti epäillylle tietoiselle rehellisyydelle, että se
horjutteli eversti Manneringinkin epäedullista käsitystä miehestä.
Hän saattoi lähtijää pari kolme askelta ja erosi hänestä enemmällä
kohteliaisuudella (vaikka vieläkin kylmäkiskoisella ja muodollisella)
kuin oli vieraskäynnin kestäessä osottanut. Glossin poistui talosta
puolittain mielissään tekemästänsä vaikutuksesta, puolittain ähmissään
vastaanottonsa ankarasta varovaisuudesta ja ylpeästä vastahakoisuudesta.
"Eversti Mannering olisi voinut osottaa enemmän kohteliaisuutta",
puheli hän itsekseen; "joka mies ei kykene pennittömälle tytölle
tuomaan neljänsadan punnan vuositulojen hyvää mahdollisuutta.
Singlesiden täytyy nykyisin tuottaa neljäänsataan -- siihenhän kuuluu
Reilageganbed, Gillifidget, Loverless, Liealone ja Spinster's Knowe --,
hyvästikin neljäänsataan. Jotkut olisivat minun sijassani saattaneet
korjata sen omiksi hyvikseen -- ja kuitenkaan en, totta puhuakseni,
paljonkin aprikoittuani näe, miten se olisi käynyt päinsä."
Tuskin oli Glossin noussut ratsunsa selkään ja lähtenyt, kun eversti
lähetti hevosrengin hakemaan mr. Mac-Morlania. Antaen tälle käteen
perintökirjan tahtoi hän tietää, olisiko se todennäköisesti paikkansa
pitävä hänen ystävälleen Lucy Bertramille. Mac-Morlan silmäili sitä
ihastunein katsein, näpsäytteli sormiaan yhtämittaa ja huudahti viimein:
"Paikkansako pitävä! Se on tiukka kuin hansikas -- kukaan ei kyennyt
tekemään parempaa työtä kuin Glossin, milloin hän ei tahallaan
jättänyt mutkaa. Mutta" (synkistyvin kasvoin) "se vanha narri, mitä mä
sanonkaan, on saattanut muutella mielin määrin!"
"Ahaa! Ja mistä saamme tietää, onko hän niin tehnyt?"
"Jonkun täytyy olla miss Bertramin puolesta saapuvilla, kun vainajan
säilyt avataan."
"Pääsettekö te lähtemään?" kysyi eversti.
"En pahaksi onneksi pääse", vastasi Mac-Morlan; "minun täytyy esiintyä
valamieskuulustelussa oikeutemme istunnossa".
"Sittepä lähden itse", päätti eversti; "suoriudun matkalle huomenna.
Sampson tulkoon mukaan -- hän on tämän testamentin todistaja. Mutta
tarvitsenhan lainopillista neuvonantajaa?"
"Tämän piirikunnan edellinen sheriffi on hyvään maineeseen päässyt
asianajaja; annan teille esittelykortin häntä varten."
"Siitä minä teissä pidän, mr. Mac-Morlan", sanoi eversti, "että te aina
käytte suoraan käsiksi asiaan. Antakaakin se minulle heti. Kerrommeko
miss Lucylle, että hän mahdollisesti joutuu perijättäreksi?"
"Välttämättömästi, sillä teidän täytyy saada häneltä muutamia
valtuuksia, joiden sanamuodon sommittelen oitis. Takaankin sitä paitsi,
että hän on ymmärtäväinen ja ajattelee asiaa pelkkänä mahdollisuutena."
Mac-Morlan arvosteli oikein. Miss Bertramin sävystä ei voinut havaita
hänen perustavan mitään innostuneita toiveita täten odottamattansa
ilmestyneeseen mielikuvaan. Hän kyllä illemmällä kuin sattumoilta
kysäisi mr. Mac-Morlanilta, mitä Hazlewoodin maatila saattoi
vuotuisesti tuottaa; mutta sopiiko meidän sen nojalla väittää varmaksi,
että hän mietiskeli, voisiko neljänsadan punnan vuositulojen perijätär
soveliaan naimiskaupan kannalta kelvata nuorelle lairdille?