Etelä-Skotlannin nykyiset karjankasvattajat ovat paljoa hienostuneempi
rotu kuin heidän isänsä olivat, ja tässä kuvattaviksi tulevat tavat
ovat joko tyyten hävinneet tai suuresti lientyneet. Tapojensa maalaista
yksinkertaisuutta menettämättä he nyt kehittelevät edelliselle
sukupolvelle tuntemattomia taitoja sekä taloutensa asteettaisessa
kohottamisessa että kaikissakin elämän mukavuuksissa.
"Lempokos muijaan meni", haasteli Dandie Dinmont ravistautuen irti
puolisonsa syleilystä, mutta säveästi ja katse hellyyttä uhkuvana;
"hupsuttelethan, Ailie -- etkö näe vierasta herrasmiestä?"
Ailie kääntyi pyytämään anteeksi. "Totisesti, niin ihastutti minua
mieheni näkeminen, että -- Mutta, taivasten tekijä, mikä teitä molempia
vaivaakaan?" -- sillä he olivat nyt hänen pikku vieraskamarissaan ja
kynttilän valo ilmaisi veriviirut, joita Dinmontin rusikoittu pää oli
viljalti jaellut matkakumppanin vaatteille kuten hänen omilleenkin.
"Oletpa taaskin tapellut, Dandie, Bewcastlen hevoskauppiasten kanssa!
Voi tokiinsa, pitäisihän sinunlaisesi naineen ja perheellisen miehen
tietää paremmin, minkä arvoinen on maailmassa isän henki." Kyyneleet
kiilsivät kelpo emännän silmissä hänen puhuessaan.
"Soh, soh, emäntäiseni", sanoi hänen miehensä, mäiskäyttäen muiskun,
jossa oli kelpo lailla enemmän tunnetta kuin kohteliaisuutta.
"Älähän hätäile -- älähän hätäile -- tämä herra kertoo sinulle, että
juur'ikään kun olin poikennut Lauri Lowtherille ja kustantanut kahden
rohkaisuryypyn hinnan sekä taas ehtinyt nevalle, näpsästi hölkötellen
kohti kotia, hyppäsi kaksi kulkurinlurjusta turvehaudasta niskaani
siinä mietiskellessäni ja nujersi minut maahan. Huitelivat ne minua
aika lailla, ennen kuin pääsin niitä piiskani tyvellä peittoamaan -- ja
toden totta, ellei tämä kelpo mies olisi ehtinyt hätään, niin olisin
saanut selkääni enemmän kuin kaipasinkaan ja hävinnyt runsaammin rahaa
kuin minulta hyvästi liikenee. Saat siis Jumalan jälkeen olla hänelle
siitä kiitollinen."
Hän veti povitaskustaan ison rasvaisen nahkalompakon ja pyysi emäntää
lukitsemaan sen arkkuunsa.
"Jumala herraa siunatkoon ja kaikesta minun sydämestäni -- mutta
mitä voimme hänen hyväkseen tehdä muuta kuin antaa hänelle ruokaa ja
yösijan, mitä emme maailman kurjimmaltakaan olennolta kieltäisi --
jollei" (katse suunnattuna lompakkoon, mutta luontainen sopivaisuuden
tunne tekemässä johdelman mahdollisimman hienotuntoiseksi) "jollei ole
mitään muuta keinoa --"
Brown näki ja arvosteli ansionsa mukaan sen yksinkertaisuuden ja
kiitollisen jalomielisyyden yhtymän, joka valitsi suoran ilmaisumuodon,
mutta kevensi sitä niin hienolla hellävaraisuudella. Hän oivalsi, että
hänen parhaimmillaankin halpa asunsa nyt repeilleenä ja veren tahrimana
teki hänestä vähintään säälittävän olennon, kenties armolahjojakin
kaipaavan. Hän kiirehti ilmottamaan nimensä olevan Brown,
ratsuväen kapteeni, samoilemassa huvikseen ja sekä vapauden- että
säästäväisyydenhalusta jalkaisin; ja hän pyysi hyvänsävyistä emäntää
tutkimaan isännän vammoja, joita tämä oli kieltäytynyt antamasta hänen
tarkastella.
Mrs. Dinmont oli paremmin tottunut näkemään miehensä päässä reikiä kuin
ratsuväen kapteenia kotonaan. Niinpä vilkaisikin hän puolipuhtaaseen
pöytäliinaan ja hautoi aikomaansa illallista tuokion ennen kuin
miestänsä olalle taputtaen käski hänen istuutua, "kovakalloisen
hyväkkään, joka alinomaa toimittaa itsensä ja muita käsirysyihin".
Vaimonsa huolestumisesta leikkiä laskeakseen pyörähteli Dandie Dinmont
pari kolme kipakkaa ja pistipä ylämaalaiseksi potkutanssiksikin, ennen
kuin viimein suvaitsi istuutua alistamaan hänen tarkasteltavakseen
pyöreän mustavillaisen luotipäänsä. Brown arveli nähneensä rykmentin
haavurin näyttävän vähäpätöisemmässäkin tapauksessa vakavalta. Mutta
emäntä osotti melkoisia kirurgian tietoja -- hän leikkasi saksillaan
poikki hurmeiset suortuvat, joiden kangistuneet ja yhteen tahmaantuneet
möykyt olivat tiellä, ja painoi haavojen päälle palttinannöyhtää, johon
oli hierottu koko laaksossa kaikkivoipaiseksi katsottua haavavoidetta
(markkinailtoina sen tehoa paljon koeteltiinkin). Laastarinsa hän
siteli kääreellä ja potilaansa vastustelusta huolimatta veti vielä
päällimäiseksi yömyssyn pitämään kaikkea paikoillaan. Moniaita otsan ja
hartiain ruhjevammoja hän hauteli konjakilla, mitä hoitoa potilas ei
hyväksynyt ennen kuin lääke oli maksanut lujan veron hänen kurkulleen.
Sitte mrs. Dinmont yksinkertaisesti, mutta ystävällisesti, tarjosi
apuaan Brownille.
Tämä vakuutti olevansa ainoastaan pesuvatia ja pyyhettä vailla.
"Ja sehän minun olisi pitänyt itsestänikin älytä", päivitteli emäntä;
"ja ajattelinkinhan minä sitä, mutta en uskaltanut avata ovea, sillä
siellä ovat kaikki lapsi-kullat, poloiset, niin ikävissään isänsä
luokse".
Se selitti pikku vieraskamarin ovelta kuuluneen mäikytyksen ja
inumisen, joka oli jonkun verran ihmetyttänyt Brownia, vaikka hänen
ystävällinen emäntänsä oli sen ottanut huomioonsa ainoastaan vetämällä
eteen salvan heti kun sitä alkoi kuulua. Mutta hänen avatessaan
oven, hakeakseen pesuvadin ja pyyhinliinan (hänen kun ei juolahtanut
mieleensäkään osottaa vierasta eri huoneeseen), tulvahti sisälle
kerrassaan hyökyaalto pellavatukkaisia tenavia. Toiset tulivat
tallista, missä olivat käyneet katsomassa Päistärikköä ja sitä
tervetulleeksi hyväilemässä; toiset keittiöstä vanhan Elspethin satuja
ja balladeja kuulemasta; ja nuorimmat puolialastomina vuoteistaan,
kaikki karjuen nähdäkseen isää ja udellakseen, mitä hän oli heille
tuonut kaikilta vaelluksiensa koskettelemilta markkinoilta. Reikäisen
pään ritari ensin suuteli ja syleili jokaista järjestään, jakeli sitte
viheltimiä, pennyn torvia ja piparikakkuja, ja lopuksi, riemun ja
tervehtelyn jydyn käytyä sietämättömäksi, huudahti vieraalleen: "Tämä
on kaikki emäntäni syytä, kapteeni -- aina hän antaa lasten saada oman
tahtonsa."
"Minäkö! Herra auttakoon", puolustihe Ailie, joka samassa toi halutut
tarvekapineet, "mitä minä sille voin? Eihän ole minulla niille
poloisille mitään muutakaan antaa!"
Dinmont ryhtyi touhuamaan ja mielistelemällä, uhkailemalla ja
tyrkkimällä puhdisti huoneen kaikista tunkeilijoista, säästäen vain
pojan ja tytön, perheen vanhimmat, joiden huomautti osaavan "olla
ihmisiksi". Samasta syystä, mutta mutkattomammin, häädettiin kaikki
koirat, paitsi kunnianarvoisia patriarkkoja vanhaa Pippuria ja vanhaa
Sinappia, joihin runsas kuritus ja kasvava ikä oli juurruttanut sen
verran passiivista vieraanvaraisuutta, että ne molemminpuolisen
selittelyn jälkeen ja hiukan murahdeltuaan vastaan päästivät isäntänsä
tuolin alla turvallisuuttansa vaalineen Vaapsahaisen osalliseksi
kuivatusta oinaantaljasta, jonka keritsemätön päällispuoli kaikin
puolin täytti bristolilaisen takkamaton tehtävät.
Rouvan (siten häntä keittiössä puhuteltiin, ja vierashuoneessa
emännäksi) toimekas hyörinä oli jo ratkaissut parin kanan kohtalon,
jotka -- kiireen ehkäistessä muullaiset valmistustavat -- piankin
käryävinä ilmestyivät rietilältä. Mahtava kimpale kylmää reisipaistia,
kasa kananmunia, voita, leivoksia ja yltäkyllin ohrakyrsiä lisättiin
kestitykseen, joka oli huuhdeltava oivallisella kotitekoisella oluella
ja vasupullollisella konjakkia.
Harvat soturit moittisivat sellaista ateriaa pitkän päivän
ponnistelujen lopuksi, kahakka kaupanpäällisenä, ja kyllä Brown
osottikin suurta huomaavaisuutta ruokavaroille. Emäntä osittain
autteli, osittain ohjaili isoa tanakkaa palvelustyttöä, jolla
posket hehkuivat punaisina kuin hänen nauharuusunsa, korjaamaan
illallistavarat pöydältä sekä sijalle varustamaan sokeria ja kuumaa
vettä, minkä naikkosemme oli hiukan vaarassa unohtaa tahtoessaan
kiinteästi tähystellä todellista elävää kapteenia. Sillaikaa
Brown käytti tilaisuutta kysyäkseen isännältään, eikö hän katunut
mustalaisvaimon vihjauksen hylkimistä.
"Kukapa sitä tiennee", tuumi isäntä; "ne ovat kummallisia häijyläisiä
-- kenties olisin juuri tällä kertaa pelastunut, joutuakseni pihtiin
toisella. Enkä sentään niinkään sano, sillä jos tuo eukon pahus osuisi
tulemaan Kaarlolaan, niin liikenisipä hänelle korttelinpullollinen
konjakkia ja naula tupakkaa talven yli kituutellaksensa. Kummallisia
ovat häijyläisiä, kuten isäukkoni tapasi sanoa -- pahimmillaan missä
heitä pahimmin ohjaillaan. On niissä mustalaisissa joka tapauksessa
sekä hyvää että pahaa."
Tämä ja muu hajallinen pakina kelpasi "kenkäsarveksi" kiskomaan esille
toisenkin sarkallisen olutta ja uuden "tuikun" konjakkivettä. Brown
sitte päättävästi epäsi kaiken enemmän ratonpidon siksi iltaa, vedoten
omaan väsymykseensä ja ottelun vaikutuksiin; hän tiesi hyvin, että
olisi ollut hyödytöntä väitellä isäntää vastaan siitä vaarasta, jota
liiallinen kestitys olisi voinut tuottaa hänen vereksille haavoilleen
ja veriselle kiireelleen.
Hyvin pieni makuuhuone, mutta siinä hyvin siisti vuode, osotettiin
matkamiehelle, ja hurstit toteuttivat emännän kohteliaan kehaisun,
että "ne ovat yhtä mieluisat kuin missään saapi, sillä taikalähteen
vedessä ne ovat huuhdottuja, päivänrinteillä valkaistuja ja Nellyn ja
minun itseni tappumella poukuttamia, ja mitä voisi nainen, vaikka hän
kuningatarkin olisi, tehdä niille enempää?"
Vetivätkin ne valkoisuudessa vertoja lumelle, ja valkaisutapa
oli sitäpaitsi antanut niille miellyttävän tuoksun. Herransa
Kättä nuolemalla lupaa pyydettyään kyyristäysi pikku Vaapsahainen
päällyspeitteelle jalkopäähän; ja matkamiehen aistit hupenivat pian
unohduksen syvyyksiin.