Arvoisan kapteenin päästyä aluksensa kannelle alkoivat sen purjeet
nousta ja laiva läksi liikkeelle. Se pamautti kolme kanuunanlaukausta
Ellangowanin tervehdykseksi ja kiiti sitte täysin purjein nopeasti pois
myötätuuleen, joka puhalsi maalta.
"Niinpä niin", puheli hovinherra, joka oli jonkun aikaa haeskellut
Manneringia ja nyt liittyi häneen, "siinä ne menevät -- siinä menevät
vapaakauppiaat -- menee kapteeni Dirk Hatteraick ja 'Jungfrauw
Hagenslaapen', puolet Man-saarelaista, puolet hollantilaista, puolet
paholaista! ulos kokkapuu, ylös isopurje, märssy- ja prammipurjeet,
latvuspurjeet ja pilvenhiipojat, ja matkaan -- seuratkoon ken kykenee!
Tuo mies, mr. Mannering, on kaikkien aksiisi- ja tulliristeilijäin
hirmu; ne eivät voi hänelle mitään; hän antaa niille selkään tai
jättää ne jälkeensä; ja aksiisista puhuessani, tulinpa noutamaan teitä
aamiaiselle; ja saattekin teetä, joka --"
Mannering jo tiesi, että arvoisan Bertramin aatosten kehässä toinen
ajatus omituisesti niveltyi toiseen:
kuin helmet umpimähkään pujotellut;
ennen kuin tämän ajatusjuoksu oli ajelehtanut kauvemmas lähtökohdasta
palautti hän sen siis tolalleen, tekemällä jonkun kysymyksen Dirk
Hatteraickista.
"Hoo, hän on -- on -- hyvänlainen heittiö kylläkin -- kukaan ei
huoli häiritä häntä -- salakuljettaja, milloin hänen kanuunansa ovat
varalastin seassa -- kaappari tai merirosvo, kun hän hinauttaa ne
alusilleen. Hän on tullivirkamiehille tehnyt enemmän koiruutta kuin
ainoakaan konsanaan Ramsaysta tullut veijari."
"Mutta, hyvä herra Bertram, jos hän kerran on sellainen miehiänsä, niin
kummastuttaapa minua, että hän saa mitään suojelusta ja kannatusta
tältä rannikolta."
"Katsokaas, mr. Mannering, täytyyhän ihmisten saada väkevän puolta ja
teetä -- eikä maassa ole muuta kuin sitä kautta tullutta -- ja sitte
siinä on lyhyet tilit ja ehkäpä nassakka tai kaksi, tai kymmenisen
naulan kääry ilmestyy tallin kynnyksen alle, sen sijaan että saisi
hiton pitkän tiliotteen jouluksi Duncan Robbilta, Kippletringanin
sekatavarakauppiaalta, joka aina sommittelee aimo summan ja vaatii joko
tuhat käteen tai lyhytaikaisen tunnusteen. Hatteraick sitä vastoin
kelpoittaa polttopuita tai pajunparkkia tai jyviä, yleensä mitä vain
sattuu mukavasti tarjolla olemaan. Kerronpa siitä teille hauskan
kaskun. Olipa muuan lairdi -- Gudgeonfordin Macfie, nähkääs --, hänellä
oli iso määrä saannoskanoja -- sellaisia mitä alustalaiset toimittavat
isännälle -- jonkunlaisena luonnossa suoritettavana vuokrana -- minulle
tulevia ne aina ruokkivat peräti kehnosti; matami Finniston lähetti
menneellä viikolla kolme niin kurjaa, että hävetti katsella, vaikka on
akalla kolmen kapan ala kasvimaata; niinpä hänen miehensäkin, Duncan
Finniston -- aikaa jo kuollut -- (meidän kaikkien täytyy kuolla,
mr. Mannering, se on varma totuus) -- ja siitä puhuen, eläkäämme
sillävälin, sillä tässäpä on aamiainen pöydässä ja mestari valmiina
lukemaan pöytärukouksen."
Koulumestari siis lausui siunauksen, joka mitaltaan voitti kaiken mitä
Mannering vielä oli kuullut hänen virkkavan. Teetä, joka tietenkin oli
ylvään kapteeni Hatteraickin myyntitavaraa, arvosteltiin erinomaiseksi.
Mannering kuitenkin vihjasi, vaikka tarpeellista hienotuntoisuutta
noudattaen, tuollaisten hurjamielisten seikkailijain suosimisen
vaaraan: "Yksistään valtion tullinkannollekin oikeudenmukaiseksi
arvelisin --"
"Ohoh, tullijehut" -- sillä mr. Bertram ei milloinkaan oivaltanut
yleistä käsitettä, ja hänen käsityksensä tullijärjestelmästä hahmoutui
hoitajiksi, kaitsijoiksi, katsastajiksi ja matkatarkastajiksi, joita
hän sattui tuntemaan -- "tullijehut osaavat kyllä puolestaan pitää
silmänsä auki -- kenenkään ei tarvitse heitä auttaa -- ja onpa heillä
sitä paitsi kaikki sotamiehet apunansa -- ja mitä oikeuteen tulee --
te kummastutte sen kuullessanne, mr. Mannering -- niin minä en ole
rauhantuomari".
Mannering omaksui odotetun hämmästyneen katsannon, mutta ajatteli
itsekseen, ettei kunnioitettava oikeuslaitos kovinkaan suurta vauriota
kärsinyt siitä, että hänen hyvänsävyisen isäntänsä apu siltä puuttui.
Mr. Bertram oli nyt kajonnut yhteen niitä harvoja seikkoja, jotka hänen
mieltänsä karvastelivat, Ja pitkitti hieman lämmeten:
"Ei, sir, -- Ellangowanin Godfrey Bertramia ei ole viime
virkavahvistusluettelossa, vaikka maassa miekkosen tuskin tarvitsee
omistaa kolmenkymmenen auranalan kyntömaata, kun hänen jo hyväisestikin
pitää kulkea lakimääräisillä käräjillä ja piirtää J.P.[16] nimensä
perään. Tiedänpä kyllä, ketä siitä saan kiittää -- Sir Thomas
Kittlecourt melkein suoraan minulle sanoi näyttävänsä, ellei saisi
kannatustani viime vaalissa; ja kun minä näin hyväksi liittyä omaan
sukulaiseeni, joka on kolmannessa kädessä serkkuni, Balrudderyn
lairdiin, niin ne hyväkkäät sulkivat minut vapaan maan omistajain
luettelosta; tulee sitten uusien tuomarien ehdollepano, ja minut
syrjäytetään! Ja kun tekevät verukkeeksi, että minä muka annoin
konstaapeli David Mac-Guffogin kyhätä vangitsemiskäskyt ja ja hoidella
asioita oman mielensä mukaan, kuin olisin minä ollut vahanenä, niin
se on pitkä vale; sillä minä olen eläissäni myöntänyt vain seitsemän
vangitsemiskäskyä ja mestari Sampson kirjotti ne jok'ainoan -- ja
jollei olisi tuota onnetonta Santtu Mac-Grutharin juttua sattunut,
että häntä konstaapelit tallettivat pari kolme päivää tuolla vanhassa
linnassa, ikään vain ehtiäkseen mukavasti lähettää hänet piirivankilaan
-- ja siitä sainkin heläyttää hopeita pöytään kasan -- Mutta tiedän
hyvinkin, mitä Sir Thomas tahtoo -- olipa vähän niin ja näin sen
istuinsijan laita Kilmagirdlen kirkossa -- enkö minä ollut oikeutettu
saamaan etuparveketta, pappia vastapäätä, paremmin kuin Creochstonen
Mac-Crosskie, Dumfriesin kankuri, suntio Mac-Crosskien poika?"
Mannering myönsi nämä valitukset mielestään oikeutetuiksi.
"Entäs, mr. Mannering, se tien ja lammastarhan juttu -- tiedän Sir
Thomasin olleen siinä takana ja sanoinkin suoraan katselmuslautakunnan
kirjurille, että hoksasin minä pukinsorkan, ajattelivatpa siitä
mitä tahansa. Teettäisikö mikään oikea herrasmies tai joukko
herrasmiehiä tietä ihan lammastarhan kulman halki, lohkaisten siitä,
kuten toimitsijani heille huomautti, kuuden syllän verran kelpo
nummilaidunta? Ja sitte se juttu ryöstövoudin vaal --"
"Tosiaankin, sir, on ikävää, että kohtaatte mitään arvonannon puutetta
seudulla, jolla esi-isänne ovat asuinsijansa suuruudesta päättäen
olleet hyvin tärkeitä toimimiehiä."
"Totta kyllä, mr. Mannering. -- Minä olen vaatimaton mies, enkä noista
asioista sen enempää puhu; ja täytyy sanoakseni, etten mokomia juuri
muistelekaan. Mutta olisittepa kuullut isäni kertoilevan, miten ennen
vanhaan Mac-Dingawaiet -- nykyiset Bertramit, nähkääs -- taistelivat
irlantilaisten ja ylämaalaisten kanssa, joita ryntäili tänne Ilayn
ja Cantiren puolelta. Pyhällä maallakin kävivät -- Jerusalemissa ja
Jerikossa nimittäin, koko heimo kintereillään -- parempi olisi heidän
ollut mennä Jamaikaan, kuten Sir Thomas Kittlecourtin setä -- ja toivat
mukanaan kotiin pyhäinjäännöksiä, samanlaisia kuin katolilaisilla on,
ja lipun, joka on säilynyt tuolla ullakolla -- olisivatpa ne olleet
raakasokeritynnyreitä ja rommiastioita, niin paremmin siitä olisi
sukuomaisuus kostunut -- mutta ei kannata verratakaan Kittlecourtin
vanhaa käähkänää Ellangowanin linnaan -- lieneekö sen julkipuoli
neljääkäänkymmentä jalkaa -- Mutta teillehän ei aamiainen kelpaakaan,
mr. Mannering; ette maista lihaa; sallikaa minun suosittaa tuota
savustettua lohta -- John Hay sen pyydysti, lauvantaista kolme viikkoa
sitten, virran alajuoksun varrelta Hempseedin kaalamon kynnykseltä",
j.n.e., j.n.e., j.n.e.
Hovinherran äkä oli jonkun aikaa pidätellyt häntä jokseenkin
vakinaisesti yhdessä puheenaineessa, mutta nyt hän tempautui
tavalliseen haihattelevaan laverteluunsa. Siten sai Mannering
kyllikseen aikaa mietiskellä sen aseman hankaluuksia, jota hän
tunti takaperin oli pitänyt kovin kadehdittavana. Siinä oli
maalais-aatelismies, jonka enimmin arvossa pidettävänä ominaisuutena
tuntui olevan hänen täydellinen hyväntuulisuutensa, salaisesti
kiukuttelemassa ja nurkumassa lähimäisiänsä kohtaan aiheista, joiden
täytyi olla kepeätä tomua varsinaisiin elämän vastuksiin verraten.
Niille, jotka ovat syrjässä suurten koettelemusten tieltä, on säädetty
pikku kiusoja, jotka täydellisesti ajavat heidän sielunrauhansa
häiritsemisen asian; ja jokainen lukija lienee havainnut, ettei
luontainen unteluus eikä opittu elämänviisaus pysty paaduttamaan
maalaisherrasmiehiä loukkauksille, joita sattuu vaaleissa, käräjillä ja
kunnalliskokouksissa.
Uteliaana tiedustelemaan maan tapoja käytti Mannering hyväkseen kelpo
mr. Bertramin loruvyyhtiin satuttautunutta solmua ja kysyi, mitä
kapteeni Hatteraick niin kiihkeästi mustalaisvaimosta tahtoi.
"Ka, laivaansa kai siunaamaan. Katsokaas, mr. Mannering, noilla
vapaakauppiailla, joita laki nimittää salakuljettajiksi, ei ole mitään
uskontoa, mutta sen sijaan taikauskoa tarpeeksi asti; ja niillä on yhtä
monta taikaa ja loitsua ja joutavaa --"
"Turhuutta ja pahempaakin!" urahti koulumestari; "se on paholaisen
kanssa kaupan hieromista. Taiat, amuletit ja loitsut ovat hänen
keksintöänsä -- valittuja nuolia Apollyonin viinestä."
"Olkaahan vaiti, mestari -- aina te puhutte" (nuo muuten olivat
ensimäiset miespoloisen sinä aamuna virkkamat sanat, pöytärukouksen
ja kiitoksen lausumista lukuunottamatta), -- "mr. Mannering ei teiltä
saa sanaakaan viritetyksi! -- ja tässä tähtitieteestä tai taioista ja
muusta sellaisesta puhuessamme, mr. Mannering, oletteko ystävällisesti
miettinyt eilisiltaista puheluamme?"
"Alan ajatella, mr. Bertram, arvoisan ystävänne tavoin, että olen
tavallaan leikitellyt teräkalujen kanssa; ja vaikkemme te enkä minä,
eikä kukaan järkevä ihminen, usko tähtiennustuksia, on kuitenkin
toisinaan sattunut, että pilan vuoksi tehdyt tulevaisuuden utelut ovat
tuottaneet arveluttavia ja epämieluisia seuraamuksia sekä ihmisten
toimiin että heidän luonteisiinsa. Siksipä todella toivon teidän
vapauttavan minut kysymykseenne vastaamasta."
Oli helppo nähdä, että tämä kiertelevä vastaus vain sai hovinherran
uteliaisuuden hillittömämmäksi. Mutta Mannering oli itsekseen vakaasti
päättänyt olla toimittamatta lasta alttiiksi niille hankaluuksille,
joita olisi saattanut koitua, jos häntä olisi luultu pahan ennustuksen
alaiseksi. Sen vuoksi hän luovutti mr. Bertramille kirjelappusen ja
pyysi häntä tallettamaan sitä viisi vuotta, murtamatta sinettiä ennen
viidennen vuoden marraskuun loppua. Tuon määräajan mentyä umpeen olisi
hänellä vapaus lukea se; Mannering luotti siihen, että ensimäisen
vaarallisen käänteen silloin ohi mentyä ei kirjelmän muullekaan
sisällölle annettaisi mitään merkitystä.
Tähän suostui mr. Bertram, ja hänen uskollisuuttaan varmentaakseen
vihjaili Mannering onnettomuuksiin, joita varmasti tapahtuisi, jos
hänen ohjeitaan syrjäytettäisiin. Mr. Bertramin kehotuksesta vietti
Mannering lopunkin päivää Ellangowanissa. Sen kuluessa ei mitään
merkittävää esiintynyt; ja seuraavana aamuna matkamies nousi satulaan,
lausui kohteliaat jäähyväiset vieraanvaraiselle isännälleen sekä
tämän papilliselle seuralaiselle, toisti sydämelliset toivotuksensa
perheen menestykseksi, käänsi heponsa pään kohti Englantia ja katosi
Ellangowanin asukasten näkyvistä. Lukijaimmekin katseilta täytyy hänen
nyt häipyä, sillä kertomuksemme käsittelee toista ja myöhempää kautta
hänen elämästään.