Heidän nähdessään Jane Porterin, kuului helpotuksen ja riemun
huudahduksia kaikkien huulilta ja kun Tarzanin auto pysähtyi toisen
viereen, kaappasi professori Porter tyttärensä syliinsä.
Ensi hetkellä ei kukaan huomannut Tarzania, joka istui ääneti
paikallaan. Clayton oli ensimmäinen, joka tuli häntä ajatelleeksi.
Hän kääntyi ja ojensi Tarzanille kätensä.
"Kuinka voimme teitä kiittää", huudahti hän. "Te olette pelastanut
meidät kaikki. -- Maatilalla mainitsitte minua nimeltäni, mutta
minä en voi muistaa teidän nimeänne, vaikka teissä on jotakin
varsin tutunomaista... ikäänkuin olisin hyvin tuntenut teidät aivan
toisenlaisissa olosuhteissa kauan sitten."
"Olette ihan oikeassa, monsieur Clayton", sanoi hän ranskaksi.
"Suonette anteeksi, etten haasta teille englanninkieltä. Opettelen
sitä parhaillaan, ja vaikka sitä aika hyvin ymmärrän, puhun varsin
kehnosti."
"Mutta kuka te olette?" tiukkasi Clayton kääntäen hänkin puheen
ranskaksi.
"Apinain Tarzan."
Clayton hätkähti kummastuksesta.
"Totisesti!" huudahti hän. "Niinhän olettekin."
Professori Porter ja herra Philander riensivät nyt kiittämään
hekin ja ilmaisemaan kummastuksensa ja ilonsa, tavatessaan
viidakkoystävänsä näin kaukana villistä kotiseudustaan. Seurue astui
sitten pieneen vaatimattomaan ravintolaan, jossa Clayton heti tilasi
ruokaa ja virvokkeita.
He istuivat vähäisessä ummehtuneessa tarjoiluhuoneessa, kun
lähestyvän auton torven törähdys kuului etäältä heidän korviinsa.
Herra Philander, joka istui ikkunan luona, vilkaisi ulos, kun
ajopelit suhahtivat näkyviin ja lopuksi pysähtyivät toisten autojen
viereen.
"Hyvänen aika", huudahti Philander, jonka äänessä oli rahtunen
äreyttä. "Siellä tuli herra Canler. Olin toivonut, hm... ajatellut
tai, hm... onpa oikein hyvä, ettei hän joutunut tulen alle", lopetti
hän kömpelösti.
"No, no, herra Philander!" varoitti professori Porter. "No, no! Olen
usein kehoittanut oppilaitani laskemaan kymmeneen, ennenkuin puhuvat.
Teidän asemassanne, herra Philander, laskisin ainakin tuhanteen ja
olisin sitten visusti vaiti."
"Niin kyllä", myönsi Philander. "Mutta mikä mustamekko hänellä on
mukanaan?"
Jane Porter kalpeni. Clayton liikahti levottomasti tuolillaan.
Professori otti hermostuneesti silmälasinsa ja hengähti niihin, mutta
pani ne pyyhkäisemättä takaisin nenälleen.
Kaikkialla läsnäoleva Esmeralda murahti.
Ainoastaan Tarzan ei käsittänyt.
Samassa ryntäsi Robert Canler huoneeseen.
"Jumalan kiitos!" huudahti hän. "Pelkäsin pahinta, kunnes näin
autonne, Clayton. Minun oli pakko kääntyä eteläisellä tiellä ja
palata kaupunkiin, josta sitten suuntasin itään päin tälle tielle.
Luulin, ettemme koskaan saavuttaisi maatilaa."
Kukaan ei näkynyt suuresti innostuvan. Tarzan silmäili Robert
Canleria niinkuin Sabor silmäilee saalistaan.
Jane Porter vilkaisi häneen ja yskähti hermostuneesti.
"Herra Canler", sanoi hän, "tämä on monsieur Tarzan, vanha tuttava".
Canler kääntyi ja ojensi kätensä. Tarzan nousi ja kumarsi niinkuin
vain D'Arnot oli voinut hänelle opettaa, mutta ei näkynyt havaitsevan
Canlerin kättä. Canler taas ei ollut tätä laiminlyöntiä huomaavinaan.
"Saan esitellä pastori Tousleyn, Jane", sanoi Canler kääntyen
pappismieheen. "Herra Tousley -- neiti Porter."
"Voimme vihityttää itsemme heti", sanoi Canler. "Sitten meidän sopii
ajaa kaupunkiin ja lähteä keskiyön junalla."
Tarzan käsitti suunnitelman. Hän katseli puoliksi suljetuilla
silmillään Jane Porteria, mutta ei hievahtanut.
Neitonen epäröitsi. Huoneessa olijat tunsivat hermostunutta
jännitystä, ja kaikki olivat ääneti.
"Emmekö voisi odottaa muutamia päiviä?" kysyi Jane. "Olen aivan
lamaantunut. Tänään olen kokenut niin paljon."
Canler tunsi jokaisen läsnäolijan vihamieliset ajatukset. Häntä
suututti.
"Olemme odottaneet niin kauan kuin aioin odottaa", sanoi hän
epäkohteliaasti. "Sinä lupasit tulla vaimokseni. En halua enempää
ilveilyä. Olen hankkinut lupakirjan ja tässä on pappi. Tulkaa, herra
Tousley; tule, Jane. Täällä on kylliksi todistajiakin -- enemmän
kuin tarpeeksi", lisäsi hän epämiellyttävään sävyyn, ja tarttuen
Jane Porterin käsivarteen alkoi taluttaa neitosta virkatoimitukseen
valmistuvan pastorin luo. Mutta tuskin hän oli astunut askeleenkaan
ennenkuin teräksenluja koura puristi häntä käsivarresta. Toinen käsi
iskeytyi hänen kurkkuunsa, ja nyt ravisteltiin häntä ilmassa kuin
kissa ravistelee hiirtä.
Jane Porter kääntyi kauhistuneena Tarzania kohti. Ja vilkaistessaan
miehen kasvoihin hän näki taas helakanpunaisen juovan tämän otsalla.
Jane tiesi, että hänen villissä sydämessään kuohui murhan halu, ja
kauhusta huudahtaen hän ryntäsi esiin apinaihmistä taltuttamaan.
Mutta hänen pelkonsa kohdistui pikemmin Tarzaniin kuin Canleriin,
sillä hän tiesi, kuinka ankaraan rangaistukseen oikeus tuomitsee
miestaposta.
Ennenkuin hän ehti heidän luokseen, oli kuitenkin jo Clayton
hypähtänyt Tarzanin viereen ja yritti kiskoa Canleria hänen
kynsistään. Mahtavan käsivarren yhdellä ainoalla pyyhkäisyllä
sinkautettiin englantilainen huoneen toiselle puolelle; mutta silloin
Jane Porter laski oikean kätensä lujasti Tarzanin ranteelle ja
katsahti häntä silmiin.
"Minun tähteni", pyysi hän.
Puristus Canlerin kurkussa hölleni.
Tarzan loi katseensa kauniisiin kasvoihin, jotka olivat hänen
edessään. "Haluatteko, että tämä saa elää?" kysyi jättiläinen
kummastuneena.
"En tahdo, että hän kuolee teidän kätenne kautta, ystäväni", vastasi
tyttö. "En soisi teistä tulevan murhaajaa."
Tarzan irroitti kätensä Canlerin kurkusta.
"Vapautettako neidin hänen lupauksestaan?" kysyi hän. "Se on henkenne
hinta."
Hengästynyt Canler nyökkäsi.
"Lähdettekö tiehenne ettekä koskaan enää hätyyttele?"
Taaskin nyökkäsi mies päällänsä, ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet,
häntä niin läheltä uhanneen kuoleman pelosta.
Tarzan päästi hänet, ja Canler horjui ovea kohti. Siinä tuokiossa
hän oli mennyt ja kauhun valtaama pappismies hänen mukanaan. Tarzan
kääntyi Jane Porterin puoleen.
"Saanko puhutella teitä hetkisen kahdenkesken?" kysyi hän. Tyttö
nyökkäsi ja lähti kävelemään pienen ravintolan ahtaalle kuistille
vievää ovea kohti. Hän astui ulos Tarzania odottamaan eikä kuullut
senjälkeen seuraavaa keskustelua.
"Odottakaahan", huudahti professori Porter, kun Tarzan oli
astumaisillaan perässä. Professorin olivat äskeisten minuuttien
nopeat tapaukset aivan ällistyttäneet.
"Ennenkuin jatkamme, hyvä herra, haluaisin selitystä siitä, mitä
vastikään tapahtui. Millä oikeudella puutuitte tyttäreni ja herra
Canlerin välisiin suhteisiin? Olin luvannut hänelle tytön käden, ja
omasta mieltymyksestämme tai vastenmielisyydestämme riippumatta on se
lupaus pidettävä."
"Minä sekaannuin siksi, professori Porter", vastasi Tarzan, "että
tyttärenne ei rakasta herra Canleria -- ei halua mennä hänen kanssaan
naimisiin. Se tieto riittää minulle."
"Ette käsitä, mitä te olette tehnyt", sanoi professori. "Nyt hän
varmaankin kieltäytyy tyttöä ottamasta."
"Siitä ei ole epäilystäkään", vastasi Tarzan pontevasti. "Eikä teidän
ylpeytennekään tästä kärsi, professori Porter", lisäsi hän, "sillä
te kykenette heti kotiin päästyänne maksamaan kaikki velkanne tuolle
Canlerille".
"No... no, herra!" huudahti professori Porter. "Mitä tarkoitatte?"
"Aarteenne on löydetty", selitti Tarzan.
"Mitä -- mitä sanotte?" huudahti professori. "Tehän olette hullu! Se
ei voi olla mahdollista."
"On kuin onkin. Minä itse sen kahmaisin, tietämättä sen arvoa tai
kenelle se kuului. Näin merimiesten kaivavan sen maahan, ja matkivana
apinana täytyi minun penkoa se ylös ja haudata jälleen toisaalle.
Kun D'Arnotilta kuulin, mitä se oli ja kuinka paljon se teille
merkitsi, palasin viidakkoon sitä noutamaan. Se oli ollut syynä niin
paljoon rikollisuuteen, kärsimyksiin ja suruun, että D'Arnotista
oli parasta olla yrittämättä tuoda itse aarretta tänne, kuten olin
aikonut. Ja niinpä olen tuonut sen sijaan maksuosoituksen. Tässä se
on, professori Porter." Tarzan veti taskustaan kotelon ja ojensi sen
kummastuneelle professorille. "Kaksisataaneljäkymmentäyksituhatta
dollaria. Asiantuntijat arvioitsivat aarteen mitä huolellisemmin,
mutta jotta teillä ei olisi mitään epäilyksen syytä, osti D'Arnot sen
itse ja säilyttää sitä siltä varalta, että mieluummin tahtoisitte
aarteen kuin rahat."
"Jo ennenkin suuren kiitollisuudenvelkamme lisäksi, sir", virkkoi
professori Porter vapisevalla äänellä, "tulee nyt tämä kaikkein
suurin palvelus. Olette auttanut minut pelastamaan kunniani."
Clayton, joka oli lähtenyt huoneesta hetkistä myöhemmin kuin Canler,
palasi nyt.
"Anteeksi, että häiritsen", sanoi hän, "mutta minusta olisi parasta
yrittää päästä kaupunkiin ennen pimeää ja matkustaa pois tästä
metsäseudusta ensimmäisellä junalla. Eräs kyläläinen ratsasti tästä
vastikään ohi ja kertoi minulle, että valkea on hitaasti levenemässä
tänne päin."
Hänen tiedonantonsa kesytti keskustelun, ja koko seurue lähti
odottavien ajoneuvojen luo.
Clayton, Jane Porter, professori ja Esmeralda istuivat ensinmainitun
autossa, kun taas Tarzan kutsui herra Philanderin omaansa.
"Hyvänen aika!" huudahti herra Philander, kun auto läksi liikkeelle
Claytonin ajopelien perästä. "Ken olisi voinut aavistaa, että
tämä olisi mahdollista! Silloin kun teidät viimeksi näin, olitte
todellinen villi, joka hypiskeli troopillisen Afrikan aarniometsän
tiheikössä. Ja nyt kyyditsette minua Wisconsin maantiellä
ranskalaisessa autossa. Hyvänen aika! Tämä vasta on kummallista!"
"Niin", vastasi Tarzan ja jatkoi oltuaan hetkisen vaiti: "Herra
Philander, muistatteko mitään yksityiskohtia niistä kolmesta
luurangosta, jotka löydettiin majastani afrikkalaisen viidakon
ääreltä ja sittemmin haudattiin?"
"Muistan asian varsin selvästi, herra Tarzan", vastasi Philander.
"Oliko missään noista luurangoista mitään omituista?"
Philander tarkasti uteliaasti Tarzania.
"Miksi kysytte?"
"Asia on minulle varsin tärkeä", sanoi Tarzan. "Vastauksenne voi
luoda valoa salaisuuteen. Eikä se ainakaan voi tehdä pahempaa kuin
jättää sen edelleenkin salaperäisyyden verhoon. Olen viimekuluneina
kahtena kuukautena yrittänyt päästä eräänlaiseen ratkaisuun noiden
luurankojen suhteen, ja toivon teidän vastaavan kysymykseeni parhaan
ymmärryksenne mukaan: Olivatko hautaamanne kolme luurankoa kaikki
ihmisten luurankoja?"
"Eivät", virkkoi Philander. "Pienin niistä, se, jonka löysimme
kehdosta, oli ihmisapinan."
"Kiitos", sanoi Tarzan.
Edellä ajavassa autossa Jane Porter taisteli hurjasti omien
ristiriitaisten ajatustensa kanssa. Hän ymmärsi, miksi Tarzan oli
pyytänyt häntä hiukan puhutella, ja hän tiesi, että hänen täytyi
lähimmässä tulevaisuudessa antaa hänelle ratkaiseva vastauksensa.
Tarzan ei ollut niitä miehiä, joille saattoi kieroilla, ja juuri
se miete sai Janen harkitsemaan, eikö hän todellisuudessa pelännyt
jättiläistä.
Hän käsitti sen lumouksen, joka hänet oli vallannut etäisessä
viidakossa, mutta arkisessa Wisconsinissa ei tuntunut samanlaista
tenhoa. Eikä moitteeton ranskalainen tehonnut yhtä voimakkaasti hänen
naiselliseen perusvaistoonsa kuin roteva metsän jumala.
Rakastiko hän Tarzania? Hän ei sitä tiennyt -- tällä haavaa. Hän
vilkaisi salavihkaa Claytoniin. Eikö siinä ollut mies, joka oli
kasvatettu samassa yhteiskunnallisessa koulussa kuin hänkin -- mies,
jonka asema ja sivistys olivat sellaisia kuin häntä oli opetettu
pitämään hyvän toveruuden ensimmäisenä ehtona?
Eikö hänen arvostelukykynsä osoittanut hänelle tätä nuorta
englantilaista aatelismiestä, jonka rakkauden hän tiesi olevan sitä
lajia kuin sivistynyt nainen vaatisi. Eikö Clayton ollut kaiken
järjen nimessä sopiva puoliso hänen kaltaiselleen?
Voisiko hän rakastaa Claytonia? Miksipä ei! Jane Porter ei ollut
luonnostaan kylmästi laskeva, mutta kasvatus, ympäristö ja
perinnäisyys olivat yhteisvoimin opettaneet hänet harkitsemaan
sydämenkin asioissa.
Että tuon nuoren jättiläisen voima oli hänet tenhonnut kaukaisessa
Afrikan metsässä, kun hän tunsi noiden varikkojen käsivarsien
puristuksen, ja nyt taas tänään Wisconsinin metsissä, näytti hänestä
johtuvan vain tilapäisesti palautuvasta sielullisesta alkuvaistosta
-- alkuaikojen miehen vetoamisesta hänen luonteessaan piilevään
alkuaikojen naiseen.
Jos Tarzan ei häneen enää milloinkaan koskisi, -- niin hän tuumi, --
ei hän enää koskaan tuntisi kiintymystä tuota miestä kohtaan. Hän
ei siis ollut häntä rakastanutkaan. Se oli ollut pelkkä ohimenevä
hullaannus, kiihtymyksen ja ruumiillisen kosketuksen tuottama.
Kiihtymys ei aina kirpaisisi heidän tulevia suhteitaan, jos hän
menisi Tarzanin kanssa naimisiin, ja tuttavallisuus tylsistyttäisi
kosketuksen tehon.
Hän katsahti taaskin Claytonin. Tämä oli hyvin komea ja herrasmies
kiireestä kantapäähän. Sellaisesta aviomiehestä hänen sopisi ylpeillä.
Ja sitten Clayton puhui, -- minuutti aikaisemmin tai minuutti
myöhemmin olisi saattanut merkitä äärettömän paljon kolmen ihmisen
elämässä, mutta sattuma suosi Claytonia ja vihjaisi hänelle otollisen
hetken.
"Nyt olette vapaa, Jane", sanoi hän. "Ettekö anna myöntymystänne --
tahtoisin uhrata koko elämäni tehdäkseni teidät hyvin onnelliseksi."
"Kyllä", kuiskasi tyttö.
Sinä iltana sai Tarzan tilaisuuden puhutella Jane Porteria hetkisen
kahdenkesken aseman pienessä odotussalissa.
"Nyt olette vapaa, Jane", sanoi hän; "ja minä olen saapunut
esihistoriallisen luolaihmisen hämärästä ja kaukaisesta
muinaisuudesta tänne teitä pyytämään... Teidän tähtenne olen tullut
sivistyneeksi mieheksi, teidän tähtenne olen matkustanut yli merien
ja mantereiden, teidän tähtenne haluan olla mitä ikinä vain tahdotte.
Suostutteko kanssani avioliittoon?"
Ensi kertaa Jane tajusi, kuinka syvällinen tuon miehen rakkaus oli --
käsitti, mitä tämä niin lyhyessä ajassa oli vain rakkautensa tähden
saanut aikaan. Kääntäen päänsä hän kätki kasvot käsiinsä.
Mitä hän oli tehnyt? Siksi, että hän pelkäsi taipuvansa tämän
jättiläisen kosintaan, oli hän polttanut sillat takanaan,
aiheettomassa pelossaan, kauheaa erehdystä välttääkseen tehnyt vielä
pahemman.
Ja sitten hän kertoi hänelle kaikki -- kertoi sana sanalta koko
totuuden mitään peittelemättä tai yrittämättä puolustaa erehdystään.
"Mitä meidän on tehtävä?" kysyi Tarzan. "Olet myöntänyt rakastavasi
minua. Sinä tiedät, että minä rakastan sinua, mutta minä en tunne
niitä yhteiskunnan siveysohjeita, jotka sinua hallitsevat. Minä
jätän ratkaisun sinulle, sillä sinä tiedät sittenkin parhaiten, mikä
enimmin edistää onneasi."
"Minä en voi ilmoittaa hänelle, Tarzan", sanoi tyttö. "Hänkin
rakastaa minua, ja hän on hyvä mies. En voisi koskaan katsoa sinua
enkä ketään muuta kunnon ihmistä silmiin, jos rikkoisin herra
Claytonille antamani lupauksen. Minun täytyy se pitää -- ja sinun
tulee auttaa minua kantamaan kuormaani, vaikkemme tämän illan jälkeen
enää näkisikään toisiamme."
Toiset astuivat nyt huoneeseen, ja Tarzan kääntyi pientä ikkunaa
kohti.
Mutta hän ei nähnyt mitään ulkona. Sielunsa silmillä hän näki
vihreän, komeiden troopillisten puiden ja kukkien tiheän verkon
tavoin ympäröimän niityn, jonka yläpuolella huojuivat jättiläispuiden
lehvät. Ja ylinnä siinsi päiväntasaajan seutujen kirkas taivas.
Ruohikon keskellä istui pienellä mättäällä nuori nainen, ja hänen
vieressään nuori jättiläinen. He söivät herkullisia hedelmiä,
katselivat toisiaan silmiin ja hymyilivät. He olivat hyvin onnelliset
ja aivan kahden kesken.
Hänet havahdutti näistä unelmista aseman palvelija, joka astui sisään
kysyen, oliko seurueessa joku herra Tarzan.
"Minä olen Tarzan", selitti apinaihminen.
"Tässä on Baltimoresta välitetty sanoma; se on kaapelisähkösanoma
Pariisista."
Tarzan otti kuoren ja repäisi sen auki. Sähkösanoma oli D'Arnotilta
ja kuului:
Sormenjäljet todistavat teidät Greystokeksi. Onnittelen.
D'Arnot.
Kun Tarzan oli lukenut nuo rivit, tuli Clayton sisälle ja astui käsi
ojennettuna häntä kohti.
Tässä oli mies, jolla oli Tarzanin arvonimi ja Tarzanin tilukset ja
joka pian menisi naimisiin tytön kanssa, jota Tarzan rakasti ja joka
rakasti Tarzania. Sananen Tarzanilta olisi tehnyt suuren muutoksen
tämän miehen elämässä.
Se olisi riistänyt häneltä arvonimet, maat ja kartanot ja -- olisi ne
samalla riistänyt Jane Porterilta.
"Kuulkaahan, veikkonen", huudahti Clayton, "minulla ei ole vielä
ollut tilaisuutta kiittää teitä kaikesta, mitä olette meidän
hyväksemme tehnyt. Näyttää siltä kuin olisitte aina ollut saapuvilla
vaaran uhatessa pelastaaksenne henkemme Afrikassa ja täällä. -- Olen
kovin iloissani, että saavuitte Amerikkaan. Meidän tulee lähemmin
tutustua toisiimme. Useinhan minä teitä ajattelinkin ja ympäristönne
omituisia olosuhteita. Jos saan kysyä, niin huvittaisi minua tietää,
miten hiidessä jouduitte sinne villiin viidakkoon?"
"Minä synnyin siellä", virkkoi Tarzan tyynesti. "Äitini oli apina
eikä hän tietenkään voinut minulle paljoa kertoa Kuka oli isäni, sitä
en ole koskaan saanut tietää."