Kun oleskelin Jerusalemissa vuonna 1831 ja kävin Israelin kuninkaitten
tarun-omaisissa hautakammioissa, ajatukseni palasivat erääsen
henkilöön, jonka ihmeellinen elämän-juoksu oli jo nuoruudessani
kiinnittänyt huomiotani, koska se oli täynnä mitä runsaimpia aiheita
runolliseen teokseen. Silloin minä aloitin tätä kertomusta, jonka oli
määrä säilyttää _Alroy'n_ muistoa.
Kahdennellatoista vuosisadalla, jolloin Alroy astui esiin, oli Idän
valtiollinen asema tämmöinen.
Kalifatia uhkasi pikaisesti lähestyvä häviö. Seldshukien sultanit,
joita oikea-uokoisten hallitsiat olivat kutsuneet avuksensa, olivat,
niinkuin Ranskan majordomit, kohonneet valtakunnan varsinaisiksi
isänniksi. He olivat Profeetan jälkeläisten maista lohkoneet itselleen
neljä kuningaskuntaa, jotka tuottivat sultanin nimen neljälle
seldshukilaiselle ruhtinaalle, nimittäin Bagdadin, Persian, Syrian ja
Rumin eri Vähän Aasian sultanille.
Mutta ylellisyyden ja velttouden tavalliset seuraukset alkoivat
ilmestyä näissä sotaisissa ruhtinaissa itsessä, samalla kuin heidän
armeijainsa sotakuri höltyi ja näitten käytös muuttui epäluotettavaksi,
He eivät olleet enää samoja voittamattomia ja vastustamattomia
sotureita kuin niihin aikoihin, jolloin he Kaspian meren rannikoilta
levisivät Idän ihanimpiin maisemiin; ja vaikka heidän vielä onnistui
pitää voimassa järjestystä omissa maissansa, he kuitenkin vaivoin
peitetyllä pelolla katselivat Karamanian kuningasten kasvavaa voimaa,
joitten valloitukset päivästä päivään likenivät heidän rajojansa.
Hebrean kansan suhteen tulee tietää, että Jerusalemin hävityksen
jälkeen itämaan Juutalaiset, vaikka he tunnustivat voittajiensa
päävaltaa, kuitenkin kaikenlaisia oikeuden asioita varten keskenänsä
yhtyivät kotimaisen hallitsian johdolla, jonkun kuuluisan Davidin
jälkeisen, jota he kunnioittivat "Vankeuden Ruhtinaan" nimellä. Jos
saamme uskoa tämän haaveksivaisen kansan innokkaita historioitsioita,
oli semmoisia menestyksen aikakausia, jolloin "Vankeuden Ruhtinaat"
osoittivat melkein yhtä suurta komeutta ja olivat melkein yhtä mahtavat
kuin entiset Judan kuninkaat. Varmaa on, että heidän valtansa karttui
aivan samassa määrässä kuin kalifati heikontui, eikä saa epäillä, että
Hebrealaisten ruhtinaat ajottain, kun kalifien valta oli suurimmassa
häiriössä, pääsivät jommoiseenkin paikkakunnalliseen, vaikka pian
ohitse menevään arvoon. Heidän pää-asuntonsa oli Bagdad, jossa he
pysyivät yhdenteentoista vuosisataan asti. Tämä oli turmiokas aikakausi
itämaitten historiassa, eivätkä "Vankeuden Ruhtinaatkaan" välttäneet
sen vaurioita. Näitä ruhtinaita mainitaan vielä kahdennellatoista
vuosisadalla. Minä olen rohjennut sijoittaa yhden heistä Hamadaniin,
tähän kaupunkiin, jossa Hebrealaiset mielellään oleskelivat, koska se
oli Esterin ja Mardokain hautaus-paikka.
Mitä tämän kertomuksen yliluonnollisiin tapauksiin koskee, ne
noudattavat kabbalaa ja ovat asianmukaiset. Kaikkiin näihin
henkimaailman ilmiöihin, hautojen aaveista Salomonin valtikkaan asti,
löytyy todistuksia Hebrealaisten muinaistarinoissa.
Grosvernor Gate,
Heinäkuulla, 1845.