Oi, ällös haasta olleest' onnestain!
Se, mikä mennyt on, ei koskaan palaa.
Ma velkaa olen unelmalle vain;
tää sydän kaiken sanoo, kaiken salaa.
Se uskollinen on ja uskoton.
Jok' yö ma uness' armahani tapaan,
min multa riisti juonet kohtalon.
On osa raskas mulla vangin vapaan.
On osa raskas mulla rakastaa
aavetta kelmeätä ainoastaan.
Se akkunasta öisin kurkistaa
mua kera kuun, kuin kuollut äiti lastaan.
Mut siit' ei haastaa saa, näät: pakahtuu
tää polo syön, viel' arpiaan mi kutoo
kuin verekseltä viillekselty puu...
Oi malta, kunnes lumi maahan putoo!