Nousta tahdon nopsan
aamutuulen kanssa;
mull' on kiire juosta,
mull' on kiire lentää...
Nousen surun suosta!
Kutsuu sinisiimes,
kutsuu kukkain puunto,
syksyn kuuma kelta...
Nousen vihdoin, vihdoin
sairasvuotehelta!
Koko Luojan luonto
kyllyyttänsä huokaa...
Niinkuin mettiäiset
hermot herääväiset
ihanuuttaan juokaa!
Ilon kyynelhelmet,
pudotkaa kuin kaste
joka liljan terään!
Ah, ma itken, nauran...
Kuollehista herään!
Kuink' on kaunis hälle
ihmislasten saatto,
ken on ollut vainaa!
Teidät kaikki tahdon
sylihini painaa!
Kaikki kantaa tahdon
taakat, jotk' on Parsit
kuoleville säänneet.
Teot tehdä tahdon
tekemättä jääneet!
Jos on kutsu kuokan,
ahtaan arkipäivän
astun marhamintaan.
Vaan jos nuolet vinkuu,
tähän mahtuu rintaan!
Vierrä silloin halaan,
kera taiston ryskeen,
saada syömmeen tänne
elon valtasuonten
vapisevan jyskeen!
Kansain huomenkellon,
ajan myrskysoiton
myötä tahdon helää...
Kaikki soikaa, kielet!
Mull' on kiire elää!