Laulajiaan vartoo vehmas koivu,
kevätyössä huojuin hiljalleen.
— Koht’ on, koivu, saapuneet ne kaikki,
yhtyin kanssas elon kiitokseen.
Kuulijaansa kaipaa täysi sydän,
haastain yksin yöhön himmeään.
— Sata kevättä on ohi mennyt,
tullut kuulijaa ei yhtäkään.