AIKOJEN KUVASTIN.

Henkilöt:

Isoäiti (75 vuotta).

Lotta (15 vuotta).

Kuvastinkuvia.

_Huone. On ilta ja kaksi kynttilää palaa pöydällä. Perällä varjostin.

Varjostimen keskiosassa vaan puitteet. Ovi, piironki, keinutuoli, palli.

Isoäiti kutoo sukkaa keinutuolissa. Lotta istuu pallilla hänen

jalkojensa juuressa._

LOTTA. Ajatteles, miten merkillinen päivä, isoäiti! Sinun

syntymäpäiväsi! Äiti ja isä ja kaikki serkut ja kaikki palvelusväki ovat

onnitelleet sinua, setä Fritz on pitänyt sinulle puheen, -- ja me olemme

laulaneet virren sinun kunniaksesi.

ISOÄITI. Jumalan kunniaksi. Jumala on kantanut minua käsivarsillaan läpi

vaihtelevien aikojen ja antanut minun kokea monta surua, mutta paljo

enempi armoa ja hyvin paljo rakkautta.

LOTTA. Tänään tahdon minä olla koko päivän sinun palvelustyttösi, tänään

ja kaikkina päivinä. Saanko olla, isoäiti?

[Kuva: Aikojen kuvastin.]

ISOÄITI. Saat, hyvä lapsi. Kaikki te kilvan koetatte minua ilahduttaa.

Minä tarvitsen niin vähän. Minä tiedän kyllä, että te pidätte minusta.

LOTTA. Isoäiti täytyy pukea, isoäidin hiukset täytyy suoria, isoäidin

täytyy saada istua mukavasti ja hauskasti, isoäidillä täytyy olla

valoisaa ja lämmintä ympärillään. Koirat eivät saa haukkua, ja ovet

eivät saa seisoa ra'ollaan, että huoneeseen tulee vetoa. Sitte sinä

tarvitset yhden, joka lukee sinulle ääneen. Mitä sinä kaikkein

mieluimmin haluat kuulla? Luullakseni Davidin 103:n psalmin.

ISOÄITI. Niin, lue se viimeiseksi tänä iltana. Lue Jumalan armosta ja

anteeksi antavasta rakkaudesta koko elämäni ajalla ja myöhäisenä elämäni

iltana.

LOTTA. Mutta onko tosiaankin totta, että sinä tänään täytät

seitsemänkymmentä viisi vuotta?

ISOÄITI. On. Jumala antaa ensimäisen numeron kasvaa, mutta toinen alkaa

aina alusta. Oli kerran aika, jolloin minäkin kirjoitin, niinkuin sinä

nyt, ikäni yhden ja viiden numerolla.

LOTTA. Todellakin! Onko isoäiti tosiaankin kerran ollut viisitoista

vuotias?

ISOÄITI. Miksi pidät sitä niin uskomattomana? Onko se niin mahdotointa,

että minun keltaiset poskeni ovat kerran olleet punaiset, minun

ryppyinen otsani sileä, minun harmaa tukkani ruskea ja minun kuihtuneet

käteni pehmoiset?

LOTTA. Ei, mutta isoäiti on ollut vanha, niin kauan kuin minä muistan.

ISOÄITI. Etsi piironkini ylimmäisestä laatikosta, niin löydät

muistokotelon nuoruuteni ajalta.

LOTTA _(etsii ja löytää laatikosta muistokotelon, metaljongin)._ Oi,

katsohan! Onko tämä nuori tyttö juuri sinä, isoäiti. Miten hyvältä hän

näyttää! Ja kuinka hän on minun oman äitini näköinen! Minä tahtoisin

olla hänen sijassaan!

ISOÄITI. Jos sinä olisit hänen sijassaan, niin olisit sinä se vanha

mummo, jota sinä sanot isoäidiksesi. Sinä joutuisit vaihtaessasi

tappiolle, pikku Lotta.

LOTTA. Ei, isoäiti! Katsos miten veitikkamaiselta ja iloiselta hän

näyttää! Noin kaunis ja noin hyvä en minä ole koskaan ollut.

Vaihdammeko?

ISOÄITI. Niin, mitäs ei uskaltaisi viidentoista vanhana tehdä! Rakas

lapsi, ajattele minun silmälasiani ja minun harmaita hiuksiani; ajattele

takanasi pitkää elämää monine koettelemuksineen ja edessäsi vuosien

lunta ja elämän ehtohämärää! Niin, totta on, että illan jälkeen sarastaa

uusi aamu, uusi nuoruus, joka ei koskaan kuihdu.

LOTTA. Kuta kauemmin tätä sinun nuoruudessasi otettua kuvaa katselen,

sitä paremmin tunnen sinut. Jotain nuorta ja lämmintä loistaa vuosien

lumen alta, kuten sinä sanot. Varmaankin senvuoksi, että sinä olet niin

ylen hyvä. Kas, nyt nauraa kuvasi muistikotelossa! Sinulla oli varmaan

hyvin hauska, kun olit nuori.

ISOÄITI. Oli kyllä; lyhyessä hameessa ollessamme hyppää koko maailma

harakkaa edessämme. Pitkässä hameessa kompastuu helpommin.

LOTTA. Onko sinulla ollut harmia? Unohda ne, isoäiti! Muista ainoastaan

se iloinen ja ihana seikka, että olet ollut noin suloinen tyttö! Siis,

vaihtakaamme! Sinä olet olevinasi minä, ja minä olen olevinani sinä!

ISOÄITI. No niin, etsi samasta laatikosta, josta löysit minun

valokuvani! Vasemmasta kulmasta löydät rasian ja rasiasta mustan

kuvastimen, jonka kerran sain eräältä köyhältä eukolta. Kun olin sinun

ikäisesi, menin eräänä päivänä metsään marjoja poimimaan ja näin siellä

mummon, joka oli taittanut jalkansa, makaavan avutoinna yhdessä

muurahaispesässä. Minä kannoin hänet kotiin ja hoidin häntä, kunnes hän

parani. Kiitollisuudesta antoi hän minulle kallehimman aarteensa,

taikakuvastimen, jonka keijukaisten ruhtinatar oli hukannut

aamuterheneen. Pidä varovasti kuvastinta, lapsi, sillä sellaista on

ainoastaan yksi koko maailmassa! Siinä näkee entiset, nykyiset ja

tulevaiset, aivan kuin ne eläisivät edessämme. Olen kätkenyt sen

kaikilta, mutta sinä saat sen nähdä, voidaksesi käsittää, mitä merkitsee

vaihtaa vuosia isoäidin kanssa.

LOTTA _(etsien piirongissa)._ Kuvastin? Täällä on rasia, jossa on

sormuksia ja helmiä... täällä on kilpikonnan-kuoresta tehty kampa, joka

on kullalla koristettu ... kuinka sinä olet rikas, isoäiti!... Ja täällä

on muistikotelo, jossa on isoisän valokuva. Oi, niin hieno

herrasmies!... Ei, mutta katsos! Täällä on kirjesalkku, jossa on

kirjeitä ja painetuita kukkia! Mutta missä on peili?

ISOÄITI. Peili on eräässä norsunluu-rasiassa.

LOTTA. Tässä on rasia. Miten kauniisti se on tehty! Kannessaan enkeli,

joka käy pyörivän pallon päällä.

ISOÄITI. Aika ja onni käyvät pyörivällä pallolla.

LOTTA. Isoäiti, minä pelkään! Minä en uskalla avata aikojen kuvastinta.

ISOÄITI. Niin, anna sen olla koskemattomana piilossansa. Meille voi olla

hyödyllistä nähdä menneitä aikoja, mutta ei tulevia!

LOTTA _(epäillen)._ Mutta nähdä samalla kertaa sekä menneitä että

tulevia! Nähdä kaikki, mikä on ollut, ja kaikki, mikä on tuleva!

Isoäiti, avaa sinä kuvastin ja minä katson sinun olkasi ylitse.

ISOÄITI _(ottaa rasiasta esille pienen kuvastimen)._ No, mitä sinä

tahdot nähdä?

LOTTA _(katsoen hänen olkansa ylitse)._ Rohkenenko? Saanko? Tahtoisin

nähdä sinut, isoäiti, viisitoistavuotisena.

ISOÄITI. Kuihtunut vanhus, muutu jälleen nuoreksi! Näyttäydy

jälkimaailmalle!

KUVA N:O 1. _(Nuori tyttö, 1830-aikaisessa puvussa ja pitkät palmikot

niskassa, tulee näkyviin varjostimen keskelle)._

LOTTA. Aivan kuin valokuva! Miten suloinen hän on! Saanko puhua hänelle?

ISOÄITI. Katsoa ja puhella saat, mutta et saa koskea häntä, sillä

silloin haihtuu hän ilmaan.

LOTTA _(hämillään)._ Mikä on neidin nimi?

KUVA _(niiaten)._ Nimeni on Beata Sophia Randers.

LOTTA _(kuiskaten)._ Se olet sinä, isoäiti. _(Ääneen kuvalle)._ Tunteeko

neiti tätä vanhaa rouvaa tässä keinutuolissa?

KUVA. En, en ole koskaan ennen häntä nähnyt.

LOTTA _(kuiskaten)._ Isoäiti, hän ei tunne sinua!

ISOÄITI. Miten voisi viisitoistavuotisena tuntea itseään

seitsemänkymmenen viiden vuoden vanhana?

LOTTA _(kuvalle)._ Minunkin isoäitini nimi oli Beata Sophia Randers,

ennenkuin hän meni naimisiin. Onko neiti nähnyt kapteeni Silfversparrea?

KUVA. Olen kyllä, hän on kadetti Haminassa. Minä tanssin hänen kanssansa

eilen, syntymäpäivänäni. Sotilasvaatetus pukee häntä, hän tanssii

valssia niin hyvin, että pää voipi aivan mennä pyörälle. Muutoin

nimitämme me tytöt häntä aina variksenpelättimeksi, sillä hän ei osannut

kerran ampua varista.

ISOÄITI. Niin ne tytöt! Me ilveilimme siihen aikaan joskus

Silfversparren kanssa.

LOTTA. Tietääkö neiti, että kadetti Silfversparresta tuli sitte minulle

isoisä?

KUVA. Älkää tehkö hänestä pilaa!

LOTTA. Hän meni naimisiin minun isoäitini kanssa, ja neiti itse on minun

isoäitini.

KUVA. Oi, miten hauskaa! Nöyrin palvelijasi; kunnioitukseni

isoäidillesi... Sano mulle, etkö sinä ole minun koulutoverejani

vapaaherratar Rosenin kasvatuslaitoksesta? Suo anteeksi, etten sua heti

tuntenut. Meitähän on niin monta.

LOTTA _(vilkkaasti)._ En ole koskaan kuullut puhuttavan Rosenin

kasvatuslaitoksesta. Mutta me olemme varmaankin tanssineet ja leikkineet

yhdessä. Mehän olemme saman ikäiset, mehän sinuttelemme toisiamme. Onko

sinusta hauskaa ajaa polkupyörällä?

KUVA. Kuinka? Polku...

LOTTA. Polkupyörällä. Minä osaan jo ajaa ja sinäkin saat pian oppia.

Sinun täytyy usein käydä meidän luonamme. Asutko sinä lähellä

rautatietä?

KUVA. Rautatietä? Mitä rautatietä?

LOTTA. Oikeata rautatietä tietysti. Onko teillä telefoonia, että voimme

joskus keskustella keskenämme? Sähkösanomien lähettäminen tulee liian

kalliiksi.

KUVA. Tele...? Sähkö...? Parlez vous français, mademoiselle?

LOTTA _(kuiskaten)._ Isoäitiähän puhuu ranskan kieltä!

ISOÄITI. Se olikin ainoa, mitä opimme vapaaherratar Rosenin

kasvatuslaitoksessa.

LOTTA _(ääneen)._ Miksikä sinä kysyt minulta, osaanko puhua ranskaa?

KUVA. Sinä käytät niin paljo vieraita sanoja. Minä tulen sinun luonasi

käymään. Missä sinä asut?

LOTTA. Missä minä asun? Täällä kotona tietysti.

KUVA. Näytä minulle merkkausliinasi. Minun on seinällä puitteissa ja

lasin takana.

LOTTA. Merkkausliina, mitä se on?

KUVA. Se on tietysti merkkausliina! Mutta suo anteeksi, äiti odottaa,

meidän täytyy ruveta leipomaan joululeipää ja kastamaan kynttilöitä.

ISOÄITI. Niin, sitä me saimme oppia kotona.

LOTTA. Mutta sitä minä en osaa! Mutta sinä olet niin kiltti ja iloinen,

että minun täytyy saada tanssia sinun kanssasi seitsemän kertaa

ympäri... _(Juoksee kuvan luo, koskettaa siihen ja kuva katoaa)._ Beata,

minne jouduit?... Hän katosi, isoäiti!

ISOÄITI. Minähän sanoin sen jo sinulle! Luuletko sinä, että minulla

viidentoistavuotiaana oli aavistustakaan polkupyörästä, rautatiestä,

sananlennättimestä ja telefoonista? Minä tiesin niistä yhtä vähän, kuin

sinä tiedät merkkausliinoista tahi kynttiläin kastamisesta. Mutta

sinähän halusit vaihtaa vuosia minun kanssani. Tahdotko nyt nähdä itsesi

minun ikäisenäni?

LOTTA _(hämmästyen)._ En, isoäiti, en uskalla. Minähän saisin nähdä

itseni katoavan!

ISOÄITI. Ole tyytyväinen, pikku Lotta, iloisine viisinetoista vuosinesi.

Kenties voin näyttää sinulle toisen pienen tytön, joka kuuluu

sinullekin. Tule vielä kerran tänne ja katso olkani ylitse, niin saat

nähdä tyttäresi-tyttären saman ikäisenä kuin itse nyt olet.

LOTTA. Tyttäreni-tyttären! Saanko minä tyttärentyttären?

ISOÄITI. Saat kyllä tyttären-tyttären, joka tulee vuorostaan nimittämään

sinua isoäidiksi.

LOTTA. Oi, isoäiti tekee minusta pilkkaa!

ISOÄITI. Kaikki on mahdollista. Lotan tyttärentytär, astu esiin!

_(Lotta menee entiselle paikalleen keinutuolin taakse. Kuva n:o 2, nuori

tyttö tulee esiin varjostimen takaa, hän on puettu omituiseen

tulevaisuuden pukuun, punainen nauha vyöllä, silmälasit nenällä, lyhyt

piippu suussa; hänellä on lyhyeksi leikattu tukka ja tohtorinhattu

päässä; lukee erästä kirjaa. Äänettömyys)._

ISOÄITI. No, etkös kysy mitään?

LOTTA _(kuiskaten)._ Hän näyttää kopealta. Hän on kuusta pudonnut.

_(Ääneen). _ Mikä sinun on nimesi?

KUVA _(katsoo ylös kirjasta)._ Mitä tarkoitatte?

LOTTA. Minä kysyn sinun nimeäsi?

_(Kuva kääntää hänelle selkänsä)._

LOTTA. Vai niin, anteeksi! Mikä on tohtorittaren nimi, jos rohkenen

kysyä?

KUVA _(kääntyy takaisin)._ Magneta Hypothenusa Problem,

sosiaalidemokratiian tohtori, palvelijanne.

LOTTA. Rohkenenko kysyä, mikä tuo kirja on, jota tohtori Magneta

Hypothenusa Problem noin ahkerasti tutkii?

KUVA. Se on »20:nen vuosisadan edistys», jonka on kirjoittanut sama

kirjailija, joka myös on kirjoittanut »19:sta vuosisadan raakuus».

LOTTA. Hyvin hauskaa tohtorittaren esi-isille. Suorittaako tohtoritar

pian ylioppilastutkinnon?

_(Kuva kääntää hänelle jälleen selkänsä)._

LOTTA. Anteeksi! Minun aikanani käytiin vielä tohtorin ijällä koulua.

KUVA _(kääntyy jälleen)._ _Meidän_ aikanamme käy koulu sähköllä

kuusikymmentä kilometriä tunnissa.

LOTTA. Vai niin. Opetetaanko koulussa myöskin tupakoimaan?

KUVA. Kaikki sivistyneet tytöt polttavat nykyään apelsiinin siemeniä.

LOTTA. Vai niin. No, mitä muuta koulussa saa oppia? Osaako tohtori

hypätä harakkaa?

KUVA. Olkaa hyvä ja lausukaa ajatuksenne tieteellisemmin!

LOTTA. Tahdon koettaa. Osaako Magneta olla nuori, iloinen, vallaton?

Osaako Hypothenusa tanssia? Ymmärtääkö tohtoritar Problem tehdä

kepposia? Osaako hän nauraa ja itkeä, kuten viisitoista vuotiaana

nauretaan ja itketään?

KUVA _(ylpeästi)._ Minä osaan kaikkea, paitsi vastata sopimattomiin

kysymyksiin.

LOTTA _(suuttuneena)._ Mitä nyt, neiti Luonnonvoima? Tokko hän tietää,

että olen hänen isoäitinsä?

KUVA. Harakan isoäiti sinä olet etkä minun ... antediluvian!

LOTTA _(kuiskaten)._ Mitä se merkitsee isoäiti? Antediluvian?

ISOÄITI. Se on olento, joka on syntynyt ennen vedenpaisumusta.

LOTTA. Vai niin. Tietääkö Hypothenusa, että ennen vedenpaisumusta

antoivat isoäidit epäkohteliaille lapsenlapsilleen vitsaa?

_(Juoksee esiin ja tarttuu kuvan silkkivyöhön. Kuva katoaa)._

LOTTA _(silkkinauha kädessä)._ Sanoa isoäitiään antediluviaaniksi! Minun

äitini on antanut minulle vitsaa vähemmästäkin... Mutta minne joutui

Hypothenusa?

ISOÄITI. Kysele kuvastinkuvaa! Kas, sinä sait silkkinauhan käteesi! Ajan

punainen kummitus on ainoa, joka on jälellä tulevaisuuden aaveesta.

LOTTA. Minäkö olisin tuollaisen krokotiilin isoäiti! Ei, mummo, minä en

mene koskaan naimisiin!

ISOÄITI. Ei koskaan ... viidentoista vanhana.

LOTTA _(tarkastaa silkkinauhaa)._ Mitä tämä merkitsee? Kaikki muu on

harhanäköä, mutta tämä nauha on todellinen punainen silkkinauha, jonka

olen nähnyt jossain tätä ennen. Olisivatko Constance ja Louise

pukeutuneet kujeillakseen kanssani? Mutta serkkuni eivät ole ilmaa,

niistä voi pitää kiinni. Poltanko tämän silkkinauhan? En polta! _(Sitoo

nauhan vyötäisilleen)._ Onhan uusin kuosi pukea itsensä sillä tavoin

kuin viisikymmentä vuotta tämän jälkeen pukeudutaan. Mutta anna minulle

kuvastin, isoäiti, nyt tahdon ottaa korkeimman arvosanan historiassa.

Mitä minä välitän tulevista vuosisadoista? Pitäkööt huolen itsestään!

Minä tahdon nähdä Semiramin riippuvat puutarhat, Cæsarin tulon Roomaan

ja Columbuksen, kun hän löysi Amerikan. Minä annan sinun äidinäitisi

tulla esiin ja niiata sinulle. Minä annan isän-isäni isän juosta

»niijamaijaa» ja vetää perässään koko lauman esi-isiänsä aina Aatamiin

asti. Anna minulle kuvastin, isoäiti, minä tahdon nähdä Eevan

paradiisissa!

ISOÄITI. Hiljaa, hiljaa, pidä varovasti kuvastinta! Velhon kapineihin ei

ole luottamista! Paradiisissa oli käärme.

LOTTA _(ottaa peilin ja vilkuttaa riemuiten sitä)._ Minä tahdon poimia

kirsikan elämän puusta ja omenan tiedon puusta. Minä tulen jakamaan sen

sinun ja äidin ja isän ja kaikkien ihmisten kanssa. Isoäiti Eva, astu

esiin ja salli minun nähdä paradiisi!

KUVA N:O 3. _(Pitkä, valkoinen kummitus, jonka ympärille on kääriytynyt

suuri käärme, astuu esiin varjostimesta)._

ISOÄITI. Varo itseäsi lapsi!

LOTTA. Hui ... käärme! Se matelee tänne päin! Isoäiti, puolusta minua!

_(Hän pakenee, kompastuu ja putoaa. Kuva katoaa)._

ISOÄITI. Hyvästi Semiramis, Cæsar, Columbus, Eeva ja paradiisi! Lapsi,

lapsi, sinä olet lyönyt maailmanhistorian kappaleiksi!

LOTTA _(nousee hämmästyneenä)._ Onko käärme poissa? Hui, kuinka se

peljästytti minut! Mutta ... minä luulen, että kuvastin on mennyt rikki!

_(Kokoaa palaset)._ Eikö sitä voi liimata, isoäiti? On olemassa

eräänlaista kittiä, jolla on nimenä »Älä itke».

ISOÄITI. Ei varjoja voi liittää yhteen! Ei mikään kitti voi tehdä

menneitä aikoja jälleen ehyiksi! Ne ovat olleet ja menneet ikipäiviksi.

LOTTA _(nyyhkyttäen pallilla ja nojaten isoäidin polveen)._ Minä olen

lyönyt maailmanhistorian kuoliaaksi... Minä olen surmannut tulevaisuuden

... ja sen olen tehnyt oman isoäitini syntymäpäivänä!

ISOÄITI. Älä sure, lapseni. Sinä olet särkenyt muiston hauraan lasin;

tee itsellesi uusi kuvastin tulevaisuuden toivoa varten. Paranna

särkyneitä ihmissydämiä! Monet tahtovat tietää tulevaisia asioita ja

vapisevat kuitenkin niiden outoa kaukaisuutta. Anna niille parempi

kuvastin, joka ei koskaan putoa kappaleiksi. Anna heille Jumalan

kaitselmus, joka tekee meidät ymmärtäväisiksi menneiden aikain suhteen

ja levollisiksi tulevaisuuteen nähden!... Tahdotko vieläkin vaihettaa

vuosia kanssani?

LOTTA _(katsoo kysyvästi isoäitiin)._ Tahtooko isoäiti vaihettaa minun

kanssani?

ISOÄITI. En, lapseni. Uusi aika tarvitsee uusia voimia ja jokaisella

ajalla on rajansa. Onnelliset me, jos olemme voineet täyttää aikamme

tarkoituksen! Elä parhaimman hyväksi ajallasi, kuten minä olen ajallani

elänyt!

LOTTA. Kuinka sinä olet hyvä, isoäiti!

_(Esirippu laskee)._

Lukemisia lapsille 8 · 第 55 / 66 题