HERRA HALLMAN. Niin -- se ruma joutomaa siellä tehdasrakennusten
takalistolla -- sen muutamme pieneksi kukoistavaksi
puutarhakaupungiksi.
ANNA. Kuinka suuremmoista! Ja sitten perustamme koulun sinne
puutarhakaupunkiin. Kuinka monenlaisia ja hedelmällisiä työaloja
minulle aukeneekaan! (Kelloon katsahtaen) Mutta nyt lähdemme, pappa,
päivälliselle ja koetamme saada mammankin iloiseksi.
(Sulkee postiluukun).
HERRA HALLMAN. Mamma ei usko minun keksintööni ja suunnitelmiini.
(Silmää iskien) Hän luulee minua lapsettavan. Kyllä minä olen sen
huomannut. Mutta sitä iloisemman yllätyksen valtaan on hän aikanansa
joutuva.
ANNA. Kuinka rohkeaksi minä taas tunnen itseni! Minä -- minä luulen,
että me vielä voitamme, pappa. Toisin sanoen: pääsemme rannalle.
HERRA HALLMAN (Annan tukkaa silittäen). Sen me varmasti teemme. Hiukan
vain kärsivällisyyttä vielä!