Oli se kaipo kukkasella
Kaunoisella,
Vaippakorvalla valitus,
Ett' ei häntä lentäväksi
Luoja luonut,
Eikä suonut soittajaksi;
Ett' ei kieltä kimalaisen
Kukka saanut,
Jolla maistaisi mesiä;
Että itse iloitsisi,
Imeksisi
Hyvän henkensä himoja.
Vaanp' on Luoja lausununna,
Luotuansa,
Kukan korvahan korean:
Kuin sun neitonen näkevi
Nuorukainen,
Sulhaselleen säilyväinen,
Niin sen silkkisiivillänsä,
Sinisilmän,
Näet lentävän lähelle.
Eipä lintu lentäväinen
Liukkahampi
Kuin se neito nurmen päällä,
Eipä perhonen pikemmin
Pakeneva
Kuin se tyttö on tuleva;
Eipä lumi varvikossa
Valkoisempi
Kuin sen käs' on kaunokainen.
Niinpä tulet tyvestäsi
Taitetuksi,
Nouset neitosen nisille.
Eipä taivas täydellinen
Täytelämpi
Nuoren rintoja Rikiinan,
Eipä mesi mehiläisen
Mehuisampi
Kuin on huulet Hilturilla.
_Poppius_.