Ida Aalbergin kuolemasta on kulunut siksi lyhyt aika, että varsinkin
hänen elämänsä loppuvaiheista on liian vaikea laatia vähänkään
tyhjentävää ja samalla objektiivista kuvausta. Vuoden 1911 suuret
ristiriitaisuudet saivat aikaan, että hän kulutti kolmatta
vuotta melkein toimettomuudessa ja katkerassa ja tuskallisessa
yksinäisyydessä, mutta kuitenkin on hänen elämänsä viimmeinen
vuosikymmen mitä rikassisältöisin. Toistaiseksi on mahdollista
käsitellä vuosien 1905— 1915 välistä aikaa vain perin suppeassa
muodossa.
* * * * *
Ida Aalberg oli kerran toisensa jälkeen yrittänyt näytellä vierailla
kielillä, mutta ei ole mikään ihme, että näin saavutetut voitot
jäivät puolinaisiksi ja ettei hän sitä tietä voinut saavuttaa pysyvää
eurooppalaista ja yleismaailmallista mainetta. Ainoa toinen todellinen
näyttelijä-suuruus, joka 1800-luvulla on yrittänyt samaa, näytellyt
vierailla kielillä, lienee Ristori. Ernest Legouvén puolittain
pakottamana italialainen näyttelijätär esiintyi Parisissa ranskan
kielellä, ja tästä kokeesta ei ainakaan hänellä itsellään ole huonoa
muistoa. Mutta kun Ristori myöhemmin mitä tarmokkaimpien opiskelujen
jälkeen näytteli Lady Macbethia englanniksi, havaittiin hänen kielensä
puutteelliseksi, ja kun hän Amerikassa uskalsi eräässä saksankielisessä
teatterissa tulkita englannin kielellä pääosaa »Maria Stuartissa»,
onnittelivat yankeet häntä siitä, että hän osasi niin hyvin saksaa!
»Tuo viimeinen ponnistukseni valtameren toisella puolella on antanut
minulle sangen terveellisen opetuksen taiteellisesta leikittelystä»,
kirjoitti Ristori, joka sen jälkeen tyytyi näyttelemään vain italian
kielellä.
Vuosien 1904—1905 suuri kiertue ei epäonnistunut taloudellisesti, mutta
ei myöskään siinä suhteessa antanut tulosta, joka olisi houkutellut
jatkamaan.
Kaikkialla, missä Ida Aalberg esiintyi saksan kielellä, hänet kuitenkin
saatiin tietää suomalaiseksi taiteilijaksi. »Suuri suomalainen
näyttelijätär» on hänen ainaisena nimityksenään, esiintyipä hän missä
tahansa ja minkälaisessa ympäristössä tahansa. Ida Aalberg tunsi
itsensä aina syvimmässä mielessä suomalaiseksi, ja kun häntä monien
Suomalaisen teatterin kanssa sattuneiden ristiriitaisuuksien aikana
syytettiin isänmaallisuuden puutteesta, ei hän milloinkaan tahtonut
myöntää tuota syytöstä oikeutetuksi. Kaarlo Bergbomin teatteri ei
hänestä vain ollut ainoa, jossa suomalaista näyttämötaidetta voitiin
palvella.
On joskus sanottu, että Kaarlo Bergbom oli joka kerta, kun Ida Aalberg
tuli Suomalaiseen teatteriin, äärettömän iloinen ja että hän huokasi
helpotuksesta joka kerta, kun näyttelijätär taas lähti pois. Heidän
kirjeenvaihtonsa antaa sangen paljon tukea tämmöiselle väitteelle. Aina
1880-luvun alusta lähtien Suomalaisen teatterin johtaja kirjoittaa niin
nöyriä ja pyytäviä kirjeitä, että toisinaan tuntuu melkein pahalta, kun
näkee, miten kopeasti ja vaateliaasti Ida Aalberg niihin vastaa. Kaarlo
Bergbomia kohtaan Ida Aalberg esiintyi loppuun asti kuin hemmoteltu
lapsi, joka äksyilee ja niskottelee ja kokeilee, kuinka pitkälle
vanhempien rakkaus ulottuu. Suhde ei tosin tullut milloinkaan myöhemmin
niin huonoksi, kuin se oli ollut 1890-luvun alkuvuosina, mutta liiankin
selvää on, että Ida Aalbergin käyttäytyminen vanhaa suosijaansa kohtaan
myöhemminkin jätti toivomisen varaa.
Vuonna 1902 Suomalainen teatteri muutti uuteen asumukseen ja sai
nimekseen Suomen Kansallisteatteri. Ida Aalberg oli antamassa loistoa
avajaisjuhlallisuuksille, mutta sai tuosta käynnistään Helsingissä
tyytymättömyydenaiheen Bergbomia vastaan.
Vuoden 1903:n alussa Kaarlo Bergbom kirjoittaa Ida Aalbergille:
»Arvoisa rouva Paroonitar!
Olen kolme viikkoa ollut vuoteen omana, sairastanut pahaa
keuhkokuumetta. Siinä syy, miksi en käynyt luonanne Helsingissä
ollessanne. Mutta hyvälle ystävälle Thérèse Hahlille olitte silloin
sanonut sanan, joka kovin kipeästi koski minuun. Syynä siihen, ettette
esiinny Helsingissä on muka »Bergboms bry sig icke om att hafva mig»
[Bergbomit eivät välitä minun tulostani sinne.]
Jos niin sanotte päästäksenne kysyjästä, jolle ette tahtonut antaa
vastausta, olkoon menneeksi. Mutta jos tosiaan sitä ajattelittekin,
erehdytte suuresti. Sekä minulle että sisarelleni on käyntinne
näyttämöllämme juhla. Tulkaa niin usein kuin tahdotte — aina olette
tervetullut. Meille iloksi, — teatterille kunniaksi. Muutamat epäkohdat
ovat Teitä suututtaneet ja Te laskette ne meidän niskoillemme
muistamatta, että me niistä saamme kärsiä paljon enemmän kuin Te. Ne
ovat Teille vastuksina muutamia viikkoja, meille vuosien läpi.
Siis — jos tulette Maaliskuulla, tervetullut. Jos mieluummin tulette
Pääsiäisen perästä, tervetullut. Jos lykkäätte käyntinne syksyksi,
tervetullut silloinkin. Mainitkaa missä osissa tahdotte esiintyä, että
saamme valmistaa käännökset hyvän sään aikana. Jos tahdotte suullisesti
keskustella siitä, tulen Pietariin — mutta en nyt kohta, olen vielä
liian heikko. Mutta myöhemmin.