Kun Ida Aalberg 1880 oli Saksassa ja Unkarissa, oli Maria Grape,
kuten sanottu, hänen pankkiirinaan. Siihen aikaan ei vielä tiedetty,
että Grapen ennen niin hyvä liike oli Turkin sodan jälkeen luisumassa
alaspäin, ja Maria Grapen kirjoittamista kirjeistä voidaan päättää,
että hänellä oli vaikeuksia lähettäessään rahamääriä niistä varoista,
jotka Ida Aalberg olin hänen haltuunsa uskonut. 1881 Maria Grape kävi
Norjassa Winterhjelmien luona, ja hänen läsnäollessaan Ida Aalberg
ja Hedvig Winterhjelm suunnittelivat yhteistä kiertuetta Suomeen
ja sopivat, että sellainen tehtäisiin. Heti Maria Grapen Suomeen
palattua hän saa Ida Aalbergilta kirjeen, jossa tämä moitti häntä
huhujen levittämisestä ja toisten asioihin sekaantumisesta. »Olen
vain puhunut totuutta, kertonut, että lääkäri on käskenyt sinua
vaikenemaan, en ole puhunut mitään pahaa», vastaa Maria Grape ja vetoaa
vanhaan palvelusintoonsa. Juuri näihin aikoihin Maria Grapen liike
teki vararikon. Hänellä oli vielä hallussaan Ida Aalbergin rahoja 700
markkaa, ja Ida Aalberg, ihmeissään siitä, ettei Maria Grape, vaikka
he vastikään olivat tavanneet, ollut mitään puhunut odotettavasta
surkeudesta, tiedusteli rahojensa kohtaloa erään yhteisen tuttavan
välityksellä. Tästä toimenpiteestä Maria Grape oli hyvin pahastunut,
hän selitti Ida Aalbergin rahojen kyllä olevan turvassa ja sanoi
maksavansa ne milloin tahansa. Välit menivät lopullisesti rikki
Ida Aalbergin palattua Suomeen. Rouva Winterhjelm oli tiedustellut
Maria Grapen tilaa Ida Aalbergilta, ja tämä oli antanut epäedullisia
selostuksia. Tosiasia olikin, että Maria Grape näihin aikoihin etsi
pikarista lohdutusta intohimoiselle mielelleen.
Toukokuussa 1882 Hedvig Winterhjelm lähetti Ida Aalbergille kirjeen,
joka koskettelee sekä heidän yhdessä suunnittelemaansa kiertuetta että
Maria Grapen asiaa. Se on suomeksi kirjoitettu ja kuuluu:
»Ida kulta!
Kiitos kirjeestäsi sekä lupauksestasi tekemään mitä sinä taidat minun
hyödykseni. Vaan kyllä ymmärrät itse että nyt on jo myöhään saamaan
jotain toimeen täksi kesäksi. Minä käsitän ettet tahdo väsyttää
itseäsi näyttelemällä kesällä, kun sinä et ole oikein terve ja kun
luultavasti aiot lähteä syksyllä Unkariin. Olisin ollut kiitollinen
jos olisin saanut tietää päätöksesi aikaisemmin, vaan ei auta puhua
enää siitä.
Mitä sinun kirjeeseesi 21:stä p. Huhtikuusta tulee, se on sekä
hämmästyttänyt että syvästi loukannut minua. Ymmärsinhän ennen
ettet pitänyt minusta niinkuin oikea ystävä pitää ystävästään, ja
sitä en koskaan ole vaatinut, vaan luulin varmaan sinulla olevan
ystävällisiä tunteita minua kohtaan, niinkuin minulla aina on ollut
sinua kohtaan. Luulin sitä paitsi sinun luottaneen kunnollisuuteeni ja
rehellisyyteeni, niinkuin minä tein sinuun. Käännyin sinuun saadakseni
tietää _totuuden_ ennenkuin tuomitsisin Marian käytöksen, käännyin
sinuun siitä syystä, että uskoin niin varmaan sinun ei epuuttaneen
Marian ja sinun ystävyyttänne ilman varsinaista, tärkeätä syytä.
Luulin sinun ymmärtäneen, etten kysynyt uteliaisuudesta, sekä myös
etten voinut kääntyä Marian puoleen, sen vuoksi etten silloin olisi
saanut tietää vilpitöntä totuutta. Muistinpa minun sanoneen sinulle
täällä ollessasi, että minusta Maria ei enää ollut sama ihminen,
kun hän kerran oli. Sentähden en tohtinut luottaa häneen, vaan en
tahtonut tuomita häntä ilman varmoja todistuksia. Minä olen muka niin
vanhanaikainen, että olen kiitollinen; en voi unhottaa että hän on
ollut hyvää minua kohtaan ja että hän on pitänyt minusta innokkaasti.
Vaan minkälaiset hyvänsä minun tunteeni häntä kohtaan olivat,
mun täytyi epuuttaa ystävyytemme, jos hän oli käyttänyt itsensä
alentavaisesti. Sen luulin sinun ymmärtävän ja sentähden käännyin
sinuun luottamuksella. Uskoin myöskin, että kerran sinä olit pitänyt
Mariaa _ystävänäsi;_ kirjeestäsi näen että sinä olet katsonut sekä
Marian että minut vain _tutuiksi_. Noh, minä olen tehnyt niin monta
katkeraa kokemusta Suomessa, että kyllä Jumalan avulla voin kantaa
vielä senkin.