Oottako kuullu jotta täälä Vaasas on savolaasiakin?
Mä sain lauvantaina tällääsen kuttukortin:
»Olokee hyvä ja tulukee ja höysteeten Kukon syönnillä ja lattijan
silityksellä meijän haaskoo ja vuatimatonta illan viettoo Naesklubin
lukaalissa laavantaina t.k. 14 p:nä kello 1/2 8 illalla. — Vuasan
Savolaiset».
— Mitäs nyt tehrähän? — kysyyn mä toisilta toimittajilta. — Kuka sinne
lähtöö?
— Sinä saat mennä Jaakkoo — sanoo toiset.
— Mutta jos min’en tuu puhees toimehen niiren kans, kun ne nuan
mongertaa ja sitte siällä näyttää olovan sellaasta tehtävää, jok’ei
mulle oikee passaa; pitääs ensin syärä yks kukkoo ja sitte hypellä. Se
on sellaanne traffi ja savolaane lystinpito, jotta musta pohojalaasesta
ei taira siihe olla.
On ne savolaaset eri rotua ku me eteläpohjalaaset. Ne syää kukkoja ja
silittää laattiaa, se on niille crikoosta.
Jos me eteläpohjalaaset pistääsimmä toimhen tällääset syämäkalaassit,
niin ei me ny ainakaa kukkoja rupiaasi plokkaamahan ja tanssimahan, se
on vissiä.
Mitäs me söisimme?
Ja mitä sen syännin päälle?
Min’oon asiaa vakavasti tuumannu ja tulin siihen päätinkihi, jotta
eteläpohjalaaset söisivät kropsua ja päälle vähä tapeltaasihi nuan
rumhin terveyreksi vai, mutt’ei rumihia tehtääsi; ainakaa kovi paljo.
Mutta nämä savolaaset ne plokkaa kukoon — —!
No mä lährin sinne kattonahan ja oikee mun lenti silmät suureksi kun
tulin naisklupille.
— Vai on täälä näin paljo savolaasia? Ooksä kans savolaane — kysyyn mä
yhreltä miäheltä, jok’ on asunu kauvan täälä meirän sejas.
— Kah ounhan mie, savolaessiihan minä oun —.
— No totisesti! Em m’oo tiännykkää, jotta täälä Vaasas on näin paljo
niitä Puavoja —.
— Ka päivää Jaakkoo! — tuli Vainion Saima sanomhan.
— No ooksä kans savolaane? — kysyyn mä suu seljällä.
— Enhän mä mikää savolaane oo. Muutoon vaan oon niiren joukos.
— Kukkoja tappamasko? —
— No justiin!
Sitte siihe tuli yksi oikia savolaane vaim’immeine, joka kattoo mun
päälleni niinku vai Savos kattothan ja kysyy jotta:
— Kukkoo työ ootte?
Mä räpytin silmiäni jotta:
— Mitä se tua oikee meinaa?
Ku se vai kattoo suu auki, nii kysyyn jotta:
— Mitäh?
— Nii että kukkoo työ outta oikennii?
Mä en tiänny mitä m’olsin sille sanonu. Ei passannu suuttuakkaa ku
viarahaksi oli käsketty, mutta ku se mua kukooksi kohta karahteeras,
niin sanoon suarahan jotta:
— Kukkoopa tiätysti! Oikee poikakukkoo!
Ja siitä tuli aikamoone naurunrähäkkä.
Viimmee yks sanoo jotta:
— Se kysyy kuka sin’oot?
— No mutta kukkoohan se sanoo!
— Se on sitä Savon murretta!
— Vainnii. No on se kans ihmisten puhetta — tuumasin mä.
— Onkos Jaakkoo pessy tänä aamuna silmiänsä? — kysyy heti yks
savolaas-akka.
— Oompahan toki! — sanoon ihmeesnäni.
— Millä pesit? —
— Verelläpä tiätysti!
— Vai _verellä_! Kyllä ne on kaaheeta ihmisiä nämä pohjalaiset — tuumas
se akka.