Raamatun taru kertoo, mitenkä muinaisajan ihmiset kerta ryhtyivät
rakentamaan suurta taivaaseen ylettyvää tornia ja mitenkä Jumala
keskeytti heidän työnsä. Myöhemmältä ajalta polveutuvien kertomusten
mukaan tuo jättiläisrakennus sortui raunioiksi joko taivaasta isketyn
tulen tai ankarien tuulien tuhoamana. Mikä lieneekin ollut syynä
tarumme syntymiseen, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, että raamatun
kertoma Babelin torni on jossakin suhteessa niihin ihmeellisiin
temppelitorneihin, joita muinaiset babylonialaiset rakensivat ja joiden
mahtavat rauniot yhä vieläkin ovat omiansa herättämään kummastusta.
Kun europpalaiset tutkijat ensi kerran tutustuivat näihin suuremmoisiin
muinaisjäännöksiin, luulivat he niissä näkevänsä juuri tuon
tarunomaisen tornin rauniot ja samalla heissä heräsi halu ryhtyä
vilkkaan mielikuvituksensa avulla hahmoittelemaan tätä muinaisuuden
ihmerakennusta, jonka ulkomuodosta ei raamattu kerro muuta kuin että se
oli tornimainen, hyvin korkeaksi suunniteltu rakennus. Arvokkaimpana
osviittana tässä suhteessa on ollut Herodotoksen historiassa säilynyt
kuvaus babylonilaisen jumalan, Zeus Beloksen pyhäköstä, johon liittyvää
tornia historioitsija selostaa seuraavin sanoin: "Pyhäkön keskelle on
pystytetty mahtava torni, stadionin pituinen ja levyinen, ja tämän
tornin yläpuolelle on rakennettu toinen torni ja senkin päälle toinen
aina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtava käytävä on ulkosivulla
muodostaen piirin kaikkien tornien ympäri... Ylimmässä tornissa on
suuri temppeli, temppelissä suuri hienolaitteinen sohva ja sen ääressä
kultainen pöytä. Ei ainoatakaan jumalankuvaa ole sinne asetettu."
Myöhemmän ajan tutkijat ovat muinaisjäännöksien perusteella voineet
osoittaa, että nämä Kaksoisvirran maan mahtavat tornit, joita jo
sumerilaiset rakensivat ja joita he nimittivät zikkuratu, todella ovat
olleet päällekkäisillä terasseilla varustettuja rakennuksia, useimmiten
nelisivuisia ja että niiden neljä nurkkaa on ollut läheisessä suhteessa
neljään ilmansuuntaan. Tällainen nelisivuinen terassitorni oli m.m.
Babylonin ylpeys, Etemenanki, minkä seitsenkerroksisen rakennuksen eri
kerrosten sivujen pituus- ja korkeussuhteet voidaan nykyaikaan asti
säilyneen mittakaavion nojalla jotenkin tarkoin määrätä. Yleensä nämä
terassitornit, vaikka niissä olleiden kerrosten lukumäärä on vaihdellut
kolmesta seitsemään asti, ovat olleet Babylonian eri asutuskeskuksissa
jotenkin samanlaisia.
Nelisivuisten tornien ohella on oletettu olleen myös kartion tai
näkinkengän muotoisia, mutta niiden olemassa olo on ollut vaikeammin
todettavissa. Osoituksena siitä, että muinaisbabylonilaiset olisivat
sellaisiakin rakentaneet, ovat tutkijat pitäneet m.m. Tigriksen
rannalla sijaitsevan Samarran minareettia. Vaikka tämä lähellä
olevaan moskeaan liittyvä kivitorni polveutuukin vasta 800-luvulta
j.Kr., pidetään todennäköisenä, että sen esikuva palautuu jo
babylonilais-assyyrilaiseen aikaan. Näinollen tämä minareetti muodostaa
jonkinlaisen yhdyssiteen muinaisbabylonilaisen ja islamilaisen
rakennustaiteen välillä. Mahdollisesti itse paikalla suoritettu
jatkuva tutkimus on luova vielä runsaasti valoa näiden itämaisten
ihmerakennusten ulkoasuun.
Mutta sekin ainehisto, mikä jo on käytettävissä, asettaa
vastattavaksemme kysymyksen, mikä on ollut näiden Babelin tornien
alkuperäinen tarkoitus. Minkävuoksi muinaiset sumerilaiset, joiden
tiedetään niitä ensiksi rakentaneen, ovat ryhtyneet tähän
suurisuuntaiseen työhön? Yleisimmin ovat tutkijat omaksuneet ajatuksen,
etteivät nämä jättiläistornit saata alunpitäen olla, kuten jotkut
aikaisemmin ovat olettaneet, kuninkaiden hautakammioita, eikä myöskään
vain tähtitieteellisiä havaintoasemia, vaan, kuten jo Herodotoksen
kuvauksesta ilmenee, jonkinlaisia jumalien kunniaksi rakennettuja
pyhäkköjä. Huomauttaahan mainittu historioitsija nimenomaan, että
seitsenkerroksisen tornin yläpuolella olevassa kahdeksannessa osastossa
oli temppeli, vaikkakaan siellä ei ollut jumalankuvaa. Myöskin
Nebukadnezar kertoo, mitenkä hän rakennutti Babylonissa Etemenanki- ja
Borsippassa Euriminanki-tornien huipulle "loistavan jumalanasunnon,
taitehikkaan pyhäkön". Se seikka, että itse tornin muodostaa kiinteä
tiilimassa ja että sitä usein nimitetään "vuoreksi", osoittaa, että
tämä merkillinen rakennus on ollut sen huipulla olevan temppelin vuorta
jäljittelevä jalusta. Tästä asiasta tuskin voidaan olla eri mieltä;
mutta vaikeampaa on ollut vastata kysymykseen, mikä tuo korkeaksi
kuviteltu "vuori" itse asiassa on.
Ruotsinmaalainen professori Axel Moberg, joka äskettäin ilmestyneessä
tutkimuksessaan arvostelee kaikkia noiden tornien suhteen ennen tehtyjä
olettamuksia, vetoaa niiden "vuorta" merkitseviin nimiin ja huomauttaa,
että nämä nimet "tuskin ilmaisevat ainoastaan, että torni oli vuoren
näköinen, vaan myöskin että se todella oli aijottu kuvaamaan tahi
pikemmin olemaan vuori, jolle jumala oli asettuva asumaan".
Käsityksensä näiden vuori-rakennusten alkuperästä hän esittää seuraavin
sanoin: "Vuori näyttelee vallitsevaa osaa sumerilaisten uskomuksissa ja
niiden ilmaisumuodoissa, niin merkitsevää, että on vaikeata ajatella,
etteivät nämä käsitykset olisi muodostuneet vuoriseuduissa, joista
kansa sittemmin on siirtynyt virtamaahan. Mikä onkaan silloin
luonnollisempaa kuin että kansan jumala, joka on tottunut asumaan
vuorten huipuilla, myös täällä vaatii vuorta tyyssijakseen? Ja niin
ovat hänen palvojansa rakentaneet hänelle Babylonin ensimäisen tornin."
Tältä näkökannalta asiaa katsoessaan Moberg vastustaa niitä, varsinkin
saksalaisten tutkijain esittämiä olettamuksia, joiden mukaan nämä
porrastornit edustavat kosmologisia kuvitteluja.
Epäilemättä on Moberg oikeassa painostaessaan vuoren mytologista
merkitystä muinaisten sumerilaisten uskomuksissa. Olihan heidän suuri
jumalansa Enlil juuri vuorijumala, jota toisinaan nimitetään suorastaan
"suureksi vuoreksi". Mutta hyvin vähässä määrin uskottavalta tuntuu
tutkijamme selitys, että kansa tasangolle siirryttyään siellä suurin
kustannuksin olisi ryhtynyt jäljittelemään vain entisen kotiseutunsa
vuoria. Minkään muun kansan keskuudesta ei voida löytää tähän
verrattavia esimerkkejä.
Tuon toisen, kosmologisen katsantokannan tueksi on esitetty m.m. eräitä
nimityksiä, joita jo sumerilaiset ovat antaneet noille "taivaaseen
ylettyville" torneilleen. Tässä suhteessa todistusvoimaisimmat ovat
nimet sellaiset kuin Duranki ('taivaan ja maan yhdysside') ja
Etemenanki ('taivaan ja maan perustuksen talo'). Huomattava on lisäksi
nimi Euriminanki ('taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan
temppeli'), minkä on oletettu olevan jossakin suhteessa tornin
seitsemään kerrokseen, samoin kuin lagashilaisen temppelin määreen
"Seitsemän taivaankehän temppeli", joskaan ei nimenomaan tiedetä, että
viimeksimainittu nimi tarkoittaisi itse tornia. Mobergin mielestä eivät
nämä nimitykset ole riittäviä todistamaan, että kysymyksessä olevien
tornien esikuvana todella olisi ollut jokin kosmologinen,
taivaankerroksia esittävä kuvitelma. Vaikkakin, niin hän huomauttaa,
sellaiseen nimeen, kuin "Taivaan ja maan yhdysside", mahdollisesti
sisältyy käsitys, että tämä torni, jonka perustus on ollut syvällä
maassa ja huippu taivaalla, muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen taivaan
ja maan välillä, täytyy tämän tapaisen kuvittelun kuitenkin olla
toisella sijalla, se ei koskaan ole saattanut olla itse tornin
pystyttämisen syynä.
Mahdollisesti ei tätä ongelmaa voidakaan tyydyttävästi ratkaista
yksinomaan muinaisbabylonialaisen tutkimusainehiston perustalla. Mutta
silti ei meidän tarvitse jäädä epätietoisiksi siitä, mikä tämä "taivaan
ja maan yhdysside", jota myös nimitetään "vuoreksi", asiallisesti on.
Sen selittämiseksi on meidän luotava silmäys Aasian muillakin kansoilla
vallinneisiin vastaaviin uskomuksiin ja kuvitteluihin.
Aivan yleinen yhä vieläkin keski-Aasian kansoilla on käsitys, että
_maakehän keskessä_ sijaitsee mahtava vuori, jonka huippu hipoo
ihmisten saavuttamattomia korkeuksia ja tarjoaa jumalille heidän
arvoaan vastaavan asuinsijan. Samoinkuin tuo ennenmainittu "rautainen
patsas" kerskaa kasvaneensa taivaan ja maan kera, samaten puhuvat
turkinsukuisten kansain vanhat tarut kaukaisesta ajasta, jolloin
maakehän keskusvuori vielä oli pieni kukkulapahainen. Kumpikin uskomus
edellyttää siis, että maailma vähitellen pienestä alusta on kasvanut
yhä suuremmaksi, ja liittyy yhtä kiinteästi itse maailmankuvaan.
Vaikkakin Altain kansat ovat jumaloineet vuoriaan, varsinkin tarujen
ylistämää Altaita, jota ne nimittävät "ruhtinaaksi", ei käsitys
maanpiirin keskusvuoresta kuitenkaan ole ollut sidottu mihinkään
paikalliseen, keski-aasialaiseen vuoreen, vaan on tämä kuvitelma tullut
tänne muualta jo valmiiseen maailmankuvaan kuuluvana. Huomattava on
lisäksi, että tämä tarunomainen vuori usein sijoitetaan itse
taivaaseen. Niin esim. Altain tatarien ylijumala, Bai-Ulgön
('suuri-rikas') asuu taivaassa "kultaisella vuorella". Samoin jakuttien
tarut puhuvat taivaan "maidonvalkoisesta kivisestä vuoresta". Usein
tämän läpikuultavan vuoren kuvitellaan kohoutuvan kerroksittain, joiden
lukumäärä vaihtelee, mutta joita tavallisesti mainitaan olevan yhtä
monta kuin on itse taivaankerroksia kunkin kansan käsityksen mukaan.
Muuan keski-aasialainen taru kuvailee maakehän keskusvuorta
kolmiporraksiseksi. Ostjakit puhuvat taivaan "seitsenkerroksisesta
vuoresta". Kuvitellaanpa joskus itse taivastakin sellaisenaan vuoreksi;
sen alapuoli, jonka me ihmiset näemme, on pyöreän holvin muotoinen.
Eräs altailainen luomistaru kertoo, mitenkä Ulgen luodessaan maailman
istui "kultaisella vuorella", missä aurinko ja kuu aina loistavat ja
mitenkä tämä vuori sittemmin laskeutui alas peittäen maan; taivaan
reunat eivät kuitenkaan kosketa itse maata, ne kun eivät ulotu aivan
maakehän ääriviivaan asti.
Käsitys taivaan vuoresta kuvastuu myös seuraavasta koillis-Siperiassa
asuvien goldien tarusta: "Kun jumalat rakensivat taivaan, tekivät he
sen kivistä, mutta sen valmistuttua alkoivat ihmiset pelätä, että se
saattaa pudota heidän päälleen, sen vuoksi jumalat puhalsivat henkeään
holvin alle, niin että siten muodostunut ilma verhosi kivet ihmisten
katseilta." Epäilemättä tämäkin taivaankuva on läheisessä suhteessa
tuohon "vuoreen" ja siitä kehittynyt. Goldien keskuudessa ei tällaisen
kiviholvin kuvittelu ole voinut syntyä, sillä heille, samoinkuin
muillekin pohjois-Siperian kansoille, on tällainen rakennustapa
täydellisesti vieras.
Mongolien, burjattien ja kalmukkien tarustossa on maailmanvuoren nimenä
Sumbur, Sumur eli Sumer, jossa nimityksessä helposti tuntee
intialaisten keskusvuoren, Sumerun nimen ja johon liittyvät uskomukset
ovat valmiina Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana kulkeutuneet
keski-Aasian kansoille. Onko tämä Sumeru- eli Meru-vuoren kuvitelma
alkuaan Intiassa syntynyt ja siellä mahdollisesti jonkin mahtavan
paikallisen vuoren välityksellä, on vaikea ratkaista. Jo niin varhain,
kuin sen tunnemme, on se ollut kosmologinen kuvitelma.
Mutta missä on tämän korkean maanpiirin keskuksesta nousevan
maailmanvuoren huippu? Saattaisimme olettaa, että se olisi taivaan
laella kohtisuorassa päämme päällä eli siis kuperalta näyttävän
taivaankannen pohjassa. Sellaisessa asennossa olevaksi ei vuortamme
kuitenkaan ole kuviteltu, vaan kohoutuu sen huippu _pohjantähden_ luona
olevaa taivaannapaa kohti, missä myös on vuoren huipulla sijaitseva
Ylijumalan asunto ja "kultainen istuin". Juuri tällaiseen käsitykseen
viittaa kaikkialla Aasiassa vallitseva käsitys, että maailmanvuori on
_pohjosessa_. Selvästi tämä käsitys ilmenee seuraavasta burjattien
keskuudessa muistiinpannusta intialaisen maailmankatsomuksen
värittämästä tarusta: "Alkuaan oli ainoastaan vettä ja sammakko (=
kilpikonna), joka tuijotti veteen. Jumala käänsi tämän eläimen nurin ja
loi sen vatsalle maailman. Eläimen kullekin jalalle hän muodosti
maanosan, mutta sammakon _navalle_ hän perusti Sumbur-vuoren. Tämän
vuoren huipussa on _pohjantähti_". Toisessa tarussa, jossa
Sumbur-vuoren huipulle on sijoitettu temppeli, sanotaan, että
_pohjantähti_ on tämän temppelin tornin kultainen kärki.
Samalla ilmansuunnalla kohoavan kosmillisen vuoren tunsivat jo ammoin
etu-Aasian suuret kulttuurikansat. Myös raamatussa esiintyy tämä
kuvitelma; Jesajan kirjan 14:nnessä luvussa kuvataan ylpeätä olentoa,
joka halusi "asettaa itsensä korkeimman vertaiseksi" seuraavin sanoin:
"Sinä sanoit sydämessäsi: taivaaseen tahdon minä astua, Jumalan tähtien
yli minä istuimeni korotan ja istun _todistuksen vuorelle pohjan
perillä_." Kun Jumalan istuimen uskotaan olevan maailmanvuoren huipulla
pohjosessa, on tämä ilmansuunta ollut mandealaisilla rukoussuuntana.
Myöskin Kiinan keisarilla on ollut tapana palvoa Taivaanjumalaa kasvot
käännettyinä pohjosta kohti.
Vaikkakin tuon ihmeellisen, kosmillisen vuoren kuvitelma, kuten itse
vuoren nimikin todistaa, on Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen
mukana vaeltanut mongoliheimojen keskuuteen, on sama uskomus tullut
turkkilais-tatarilaisille kansoille toistakin tietä. Epäilemättä
Persiasta peräisin on Altain tatarien tarustossa esiintyvä Sürö
('majesteetti')-vuori, kuten ne seitsemän jumalaakin, joiden uskotaan
asuvan tällä taivaallisella vuorella ja joiden nimitys _kudai_ on
persialainen lainasana. Että käsitys taivaanvuoresta on ollut tunnettu
kaukana Europassakin, osoittaa Skandinavien tarustossa esiintyvä
Himinbjorg ('taivaanvuori') sekä seuraava suomalainen tulensyntyruno:
"Miss' on tulta tuuiteltu,
raaputettu valkeata?
Tuolla taivahan navalla,
kuulun _vuoren_ kukkulalla".
Vertaillessamme yllämainittuja kansan suussa eläviä perinnäistietoja
keskenään huomaamme niissä kaksi pääkuvittelua, joko tämä maailmanvuori
on ainoastaan maakehän keskellä sijaitseva, taivaan huippua hipova
jättiläisvuori, joskus semmoisena myös itse taivaaseen siirtynyt, tahi
on taivaankupu kokonaisuudessaan kuviteltu vuoreksi. Mikäli näillä
mielikuvilla ei ole eri alkuperää, on todennäköisintä, että
jälkimmäinen on edellisestä kehittynyt. Ainakin muinaisajan kansain
maailmanvuoret, kuten intialaisten Sumeru ja iranilaisten
Hara-berezaiti, ovat olleet maakehän keskusvuoria. Bundehesli selittää,
mitenkä kaikki tähdet, sekä kiinto- että kiertotähdet, liikkuvat
viimeksimainitun vuoren ympäri, johon ne aivan kuin maailmanpaaluun
ovat siteillä kiinnitetyt. Mielenkiintoisella tavalla yhdistää
kummankin kuvittelun kiinalaisissa kuvissa esitetty Sumeru, jossa tämä
vuori muistuttaa tuntilasia ollen keskikohdalta verraten hoikka, mutta
laajeten sekä alas että ylöspäin; vuoren yläosa leviää maata kattavaksi
taivaaksi. Vielä omituisempia muodostuksia näemme japanilaisten
taiteessa, missä tämä ohuenlainen keskusvuori määrättyjen välimatkojen
päässä leviää kuvastamaan eri taivaankerroksia. Tällaisena Sumeru
muistuttaa enemmän puuta kuin varsinaista vuorta ja on omiansa luomaan
valoa siihen, mitenkä oksallinen maailmanpuu on saattanut
maailmanpatsaasta kehittyä.
Muuan keski-aasialainen taru sijoittaa tälle korkealle, koillisessa
(pohjosessa) olevalle, kolmiporraksiselle keskusvuorelle vielä mahtavan
maailmanpuun. Että tätä porrasvuorta on kuviteltu nelisivuiseksi,
osoittaa m.m. se, että sen huipulla, missä tuo jättiläispuu sijaitsee,
on "neliönmuotoinen alue". Lisäksi sanotaan keskusvuoren sivuilla
olevan neljä kumpua, joita nimitetään neljäksi maanosaksi, jommoisia
intialaiset kuvittelivat olevan Sumerun ympärillä, yksi kullakin
ilmansuunnalla. Mitenkä suuremmoinen näköala aukenee tuon korkealla
vuorella olevan maailmanpuun latvasta, ilmenee jo siitä, että sieltä
katsoen, kuten tarumme huomauttaa, valtameressä uiva maa näyttää
pieneltä kuin hevosen kavio. Puun korkeutta kuvaa lisäksi käsitys, että
jos sen latvasta heittää alas härän kokoisen kiven, ennättää se maahan
vasta 50 vuoden kuluttua ja on sillävälin pienentynyt lampaan
kokoiseksi.
Kohoten maakehän navalta ja ylettyen pohjantähden äärillä olevaan
taivaannapaan muodostaa siis tämä aasialainen maailmanvuori
jonkinlaisen taivaan ja maan yhdyssiteen. Jos me palautamme muistiimme
ne tähän useampikerroksiseen tai -porraksiseen keskusvuoreen liittyvät
uskomukset, jotka sille ja maailmanpatsaalle ovat yhteisiä ja alamme
mielessämme kuvitella, että muinaisajan ihmiset olisivat ryhtyneet
havainnollisesti esittämään tätä keskusvuortakin, kuten he ovat tehneet
kuvia sekä maannavasta että maailmanpatsaasta, millaiseksi
ajattelisimme heidän sen hahmoitelleen? Emmekö juuri sellaiseksi kuin
mitä nuo jättiläistornit Kaksoisvirranmaassa osoittavat? Ainoastaan
tällaisen aatteen elähyttäminä nuo ihmeelliset tornit sekä
ulkomuotoineen että myös niihin liittyvine nimineen, kuten "taivaan ja
maan perustuksen talo" ja "taivaan ja maan yhdysside", saavat
tyydyttävän ja tieteellisesti pätevän selityksen. Yhtä luonnollinen on
tällöin myös niiden nimityksenä "vuori", joksi keskiaasialaiset Babelin
tornin rakentamista selostavat tarut tätäkin tornia nimittävät, samalla
kun ne nimittävät sitä "taivaaksi".
Yleinen usko, että Jumala tai jumalat asuvat tämän keskusvuoren
huipulla selittää myös, minkävuoksi muinaisbabylonilaiset torninsa
huippuun rakensivat temppelin, mutta ei sekään ajatus, että torni
sellaisenaan on saattanut kuvata jotakin jumaluusolentoa, kuten
"suureksi vuoreksi" nimitettyä Enlil'iä, ole keski-Aasiassa
vastinetta vailla, sillä täälläkin asuvien kansojen kuulemme puhuvan
"Sumer-vuori-isästä", jota uhrijuhlissa rukoillaan aivan kuin Taivaan
jumalaa. Tämä ei ole sen odottamattomampaa kuin se että ostjakit,
muinaisegyptiläiset y.m. ovat personoineet maailmanpatsaan.
Pisimmälle kehitettynä esiintyy maailmankuva, jonka keskuksen muodostaa
Sumeru-vuori, buddhalaisuuden mukana keski- ja itä-Aasiaan tulleissa
opeissa. Kalmukkien keskuudessa tehtyjen muistiinpanojen mukaan on
maailmankaikkeuden kaikki mittasuhteetkin tarkoin määrätyt.
Keskusvuoren korkeus on 80.000 pkm valtameren pinnasta ylöspäin ja yhtä
syvässä on sen perustus maailmanmeressä, missä se lepää kultakerroksen
päällä, jota taas vuorostaan kannattaa kilpikonna. Sumerun ympärillä
sijaitsee seitsemän kehänmuotoista "kultaista" vuorijonoa, jotka tästä
ja toisistaan eroittaa seitsemän merta. Luonnollisesti ovat nämä
meretkin renkaanmuotoisia. Mitä lähempänä vuorijonot ovat itse
keskusvuorta, sitä korkeampia ne ovat. Ensimäinen 40.000 pkm, toinen
20.000, kolmas 10.000, neljäs 5.000, viides 2.500, kuudes 1.250 ja
seitsemäs, eli äärimäinen 625 pkm. Samoinkuin korkeus on vuorten
välinen etäisyys tarkoin määrätty. Mitä korkeampia vuoret ovat, sitä
etäämpänä ne ovat toisistaan. Ensimäisen vuorikehän etäisyys
keskusvuoresta on yhtä monta pkm kuin itse keskusvuori on korkea eli
siis 80.000 pkm. Toisen etäisyys taas ensimäisestä ympärysvuoresta yhtä
suuri kuin tämän korkeus eli siis 40.000 pkm. Ja niin yhä edelleen.
Kaikkien yllämainittujen sisämerien vesi on makea, mutta äärimäistä
vuorikehää ympäröi suuri suolainen valtameri, jota vuorostaan kiertää
"rautainen" 312 1/2 pkm korkea vuorirengas. Tämä rautainen rengas,
jonka ympärysmitta on 3.602.625 pkm ja joka sijaitsee 322.000 pkman
etäisyydessä lähimpänä olevasta vuorijonosta, muodostaa maailman
ulkoreunan. Tuon suolaisen valtameren ympärysmitta on 3.600.750 pkm.
Itse Sumeru-vuori on huipusta jonkun verran katkaistun pyramiidin
muotoinen. Sen meren tasalla olevan aseman ympäryspiiri on 2.000 pkm ja
huipun pinta-alan 3 1/2 pkm. Pyramiidin eri ilmansuuntia kohti olevilla
sivupinnoilla on kullakin oma erikoinen värihohteensa. Eteläinen kylki
on sininen, läntinen punainen, pohjoinen keltainen ja itäinen
valkoinen. Näiden eri värien selitetään johtuvan Sumerun sivupintoja
verhoavasta jalokivi- tai metallipeitteestä. Sen eteläisellä kyljellä
välkkyy muuan siniseltä siintävä ja läntisellä punaiselta hohtava
jalokiviverho, pohjoiseen päin viettävä pinta taas on kultaa ja itään
päin viettävä hopeaa. Nämä neljä väriä antavat värityksensä vastaavalla
ilmansuunnalla sijaitsevalle maailmanosalle. Senvuoksi nimitetäänkin
etelää siniseksi, länttä punaiseksi, pohjosta keltaiseksi ja itää
valkoiseksi ilmansuunnaksi.
Kullakin ilmansuunnalla sijaitsee suolaisessa valtameressä erikoinen
maanosa, joita näinollen on neljä eli yhtä monta kuin eräissä jo
ennenmainituissa taruissa. Nämä maanosat kuvitellaan suuriksi saariksi,
joiden kunkin kummallakin sivulla vielä on pienempi saari, joten noiden
maailmankeskustaa ympäröivien saarien kokonaislukumäärä on 12.
Epäilemättä tässä käsityksessä, joka ei voi perustua minkäänmoisiin
maantieteellisiin tosiasioihin, kuvastuu kosmologinen, eläinradan
12:nteen kuvioon perustuva usko. Eläinrataa ovat etu-Aasian kansat jo
ammoin kuvitelleet "taivaan maaksi". Kuten ylhäällä on alhaallakin 12
maata.
Noissa neljällä taholla olevissa maanosissa asuvat olennot eroavat
toisistaan ennenkaikkea kasvojensa muodon puolesta. Eteläisen eli sen
maanosan asukkailla, johon alkuaan Intia, myöhemmin monet muut maat
sisältyvät, on soikeat kasvot, läntisen pyöreät, pohjoisen
neliönmuotoiset ja itäisen kuun sirppiä muistuttavat kasvot. Itse
maanosatkin ovat saman muotoiset.
Tämä maailmankuva, joka vallitsee Tibetissä y.m. buddhalaisuuden
piirissä, kätkee juurensa kauas muinaisuuden hämärään. Omituista on,
että tuo ilmansuuntiin liittyvä värikuvitelma tavataan paitsi Aasiassa
myös eräillä Pohjois-Amerikan intianiheimoilla. Luonnollisesti
saattavat eri ilmansuuntien värit kuitenkin vaihdella eri kansoilla.
Kiinalaiset kuvittelevat itää siniseksi, etelää punaiseksi, länttä
valkoiseksi ja pohjoista mustaksi. Amerikkalaisten pääilmansuuntien
värit ovat olleet musta, valkoinen, keltainen ja sininen tahi musta,
valkoinen, punainen ja sininen (vihreä). Tällaisella värikuvittelulla
näkyy olleen vastineensa myös etu-Aasian sivistyslähteillä.
Samaten nuo yllämainitut "seitsemän kultaista" vuorikehää, jotka
tarkoin määrättyjen välimatkojen päässä kiertävät pohjantähteen
kohtisuorassa olevaa keskusvuorta, vastaavat etu-Aasian muinaisten
sivistyskansain käsitystä seitsemästä kiertotähtikehästä, joiden
keskeisiä mittasuhteita Etemenanki-tornin rakennuskaavassa mainitut
mittasuhteet ilmeisesti kuvastavat. Aivan kuin olettamamme
muinaisbabylonilaisten temppelitornit pyrkivät myös buddhalaisten
pagodit noita jonkun verran horjuvia mittasuhteita noudattamalla
olemaan jumalten asuman keskusvuoren maallisia esikuvia. Mutta
suorastaan keinotekoisen vuorenkin muodossa, jommoisia Intian kuninkaat
rakennuttivat, on pyhää Merua palvottu. Muuan sellainen vuodelta 1027
on Benares kaupungin läheisyydessä. Nämäkin tosiasiat ovat siis omiansa
luomaan valoa babylonilaisten temppelitornien hämärään alkuperään.