KAURIS. Suuri retki on tehty eikä synny uudelleen -- voitko
ojentaa kätesi ja sen alle koota kaikki Ukon heimot?
UURTO. Olethan kertonut, että niin on tehty meren takana.
KAURIS. Kerran sellaista uneksin -- tiedätkö, kuinka paljon
täytyy verta vuotaa, ennenkun yksi voi kaikkia hallita. -- Olin liian
pehmeä -- vielä pehmeämpi olet sinä. Ihanirma on kova, mutta hän
on nainen -- ne tekevät sen --
UURTO. Luulet siis, että nuo, jotka Auran luona kiviä muuraavat,
saapuvat luoksemme. --
KAURIS. En voi nähdä, mikä heitä siitä estäisi.
IHANIRMA (hurjasti). Minä!
KAURIS (hymyillen). Sinä. Kerronpa lisää -- rannikolle vaelsimme ja
haaksia rakensimme -- idästä ja lännestä niitä tuli ja meren ne
peittivät. Mahtavia olimme, kun yhdessä sousimme svealaisten isoon
virtaan -- hävitimme, poltimme heidän kylänsä -- ja aarteita
anastimme -- --
UURTO (vilkkaasti). Oliko heillä kauniita naisia?
KAURIS (katsahtaa häneen). Oli --. Heillä oli jumalan talo Tunassa --
sen poltin ja papit siitä surmasin.
UURTO. Olivatko sellaisia kuin ne, jotka Auran Tommo Akaaseen lähetti?
KAURIS (hurjasti). Se hirviö. -- -- (Kohottaa nyrkkiänsä.) Haa, sinä
kivikoura Tommo, koko ihmisijän olen kanssasi taistellut -- nyt olemme
molemmat lopussa, mitä olemme voittaneet? -- -- -- (Hetken vaiettuaan.)
Rakenna liitto heidän kanssaan -- -- vieras jumala kostaa -- hänen
pappinsa eivät kuole -- -- hän on voimakas --
IHANIRMA (hymyillen). Arveletko häntä Ukkoa voimakkaammaksi?