Sa sano, haapa, miksi väriset,
miks iät kaiket olet rauhaa vailla?
Miks et sä tyynny muiden puiden lailla,
miks lepoon koskaan hiljene sa et?
Kun yöhön nukkuu päivän sävelet,
kun suviyön on kirkas rauha mailla,
kuin onnen-hymyisillä, autuailla,
viel' yksin murhettas sa haviset...
Ei kauneus sulle maan, ei taivahan
tuo lievitystä sielus vaivahan
ja itkuun kaipaukses sanattoman.
Kaikk' onnenhiljaiseks kun tyvenee,
niin kaipaukses sun vain syvenee.
Ah, tunnen sinuss' sydämeni oman.