Päivän noustessa, laskiessa,
Ai'an hetkien vaihdellessa.
Mihin toivon ja uskallan?
Elon kirkkaassa kevähässä
Tai sen syksyssä synkeässä
Mihin onneni rakennan?
Rakennanko sen lempeen naisen,
Hellän, lempivän, uhraavaisen,
Viisaan, viehkeän puolison?
Ei, ei! Vaikkakin lemmin naista,
Lemmin kaunista katoavaista, --
Ylemmäksi mun kaihon' on!
Rakennanko ma onnen' sitten
Kiiltoon kirkasten aartehitten?
Mihin onneni rakennan?
En mä onnean' aartehille
Usko kirkkaille, kiiltäville:
Aarteet ruostuvat maailman!
Ai'an kunnia-asteikoille
Rakennanko sen sitten, -- noille,
Joista kilvaten kiistataan?
Ei mun mieleni ole sinne.
Muuas kaihoan -- mutta minne?
Minne, minne mä kaihoonkaan?
Toimi jalo ja riento vakaa
Ihmiskunnalle kenties takaa
Mulle onneni kestävän?
Kiitän kyllä mä työtä moista.
Sille laulankin, -- sentään toista
Etsin onnea elämän.
Etsin onnea kestävätä,
Pysyväistä ja eheätä,
Jota rintani kaihoaa,
Johon myrskynkin pauhinassa,
Elämässä ja kuolemassa
Voipi luottaa ja uskaltaa!
Oi, ken onnen tuon kaihoomani
Antaa voipi mun rintahani?
Mihin toivon ja uskallan?
Sinä, Herra, vain voit sen, Sinä,
Sinuun toivoni kiinnän minä, --
Sinä olet, jota kaihoan!
Päivän noustessa, laskiessa,
Ai'an hetkien vaihdellessa
Sua rintani kaihoaa;
Sinuun eloni kevähässä
Ja sen syksyssä synkeässä
Vain voin onneni rakentaa!
Sinust' eloni syntyi, lähti,
Sä oot eloni johtotähti,
Sä sen alku ja määränpää!
Suo siis, Herra, ett' aina oisin
Sinun lapsesi, Sulle voisin
Työni, toimeni pyhittää!
1901.