Tuuditan kehdossa pienoistani,
Merelle mieheni läksi.
Mereltä ehtivän lausui laivan
Kotihin kevähäksi.
Uinuos, urpuni! Silmäs sulje!
Nukkuos, kukkani kallis! --
Voi, kun ei myrskyhyn hukkua laivan
Luojani laupeas sallis!
Aavalla läikkyvät suuret aallot,
Kuohuja nostavi tuuli. --
Nukkunut etkö, kultanuppu?
Äiti kun niin jo luuli.
Äitipä sydänkävyllensä
Laulavi: tuutilulla. --
Aalloilla, myrskyssä mieheni seilaa,
Kaihoa siks' on mulla.
Peittänyt laivoa monta, monta
Aalto on vaahtoharja. --
No, mitä itket, Helmirukka?
Nukkuos, maammon marja!
Ehkäpä, ehkä jo keinutankin
Kehdossa orpolasta.
Oisi jos niin, ei murhe herkeis
Mieltäni murtamasta.
Oisi jos isosi hukkununna
Lainehen läikyn alle,
Perhoni pieni, äityes kanssa
Sortuisit maailmalle.
Maailman tuulissa tummentunut
On moni puhdas kukka;
On moni kehnoksi keinoteltu
Turvaton tyttörukka.
Tuuditan, tuuditan kukkaistani,
Tuuditan pikkulasta.
Kyllä se sentään Luoja estää
Tuhoa tulemasta.
Ja näin se äiti sirkullensa
Laulavi: tuutilulla.
Kyllä se Luoja laivan suopi
Ehjänä maihin tulla.