Pois väkijuomat, nuo hornan juomat!
Pois maasta pettäjä, vihamies!
Vapaiksi orjat jo, paheen luomat!
Pois yltämme sortajan raskas ies!
Jo liiankin kauvan se orjuus kesti,
Jo liian monta se miestä vei!
Jo liiaksi maan se onnea esti,
Mut nyt ei sallita enää, -- ei!
On satavuotten jo itkut kuultu.
On kahleita kannettu, -- oltu vait'.
On onnen luojaksi sortaja luultu,
Ja säädetty suojaksi sen myös lait.
On kärsitty ääneti, oltu hiljaa,
Vaikk' elon se juuria ontoiks söi,
Ja vaikka se kalleinta kaatoi viljaa
Ja maan ydinvoimaa maahan löi.
On sallittu, vaikka se talot tallaa
Ja terveyden raittiit ruusut vie,
Ja vaikka se huokuu hyistä hallaa
Ja vaikka se hallaakin julmempi lie.
On sallittu, vaikka se raunioita
On jättänyt ympäri Suomenmaan,
Ja vuoret jo vaikka ois hopeoita,
Joit' uhrattu on _sen_ tähden vaan!
On sallittu vieläkin, vaikka lapset
Maan huutavi tuhannet tuskiaan,
Ja vaikka vanhukset valkohapset
Myös tuhannet itkevi huolissaan:
"On langennut lapsemme, oi, jos saisi
Sen nähdä vieläkin nousevan!
Oi, jospa löytyis, ken vapautuisi
Maan vallasta vahvan sortajan!"
On sallittu kauvan, vaan jo pitää
Nyt seurata selvän taislelon!
Jo kosto nousevi, kosto itää,
Jo vaipuva sortajan valta on!
"Pois sortaja!" -- niin se huuto kaikuu.
"Pois sortaja seuduilta Suomenmaan!"
"Pois!" -- laaksot ne laulaa, rannat raikuu.
Ja tuhannet tarttui jo tapparaan.
Ja syttyi jo nuijasota toinen,
Ja alkoi ankara taisto, työ,
Kun joukko julkinen, suuremmoinen
Taas nuijin iskevi, raudoin lyö;
Kun aatenuijin ja rautarinnoin
Nyt käsiksi käydähän sortajaan,
Ja sydämin sykkivin, hehku-innoin
Maan vapa'utta taas varjellaan!
Ja vaikka se nuijajoukko karski
Sai kärsiä katkeran tappion,
Ja vaikka sen löikin Flemming-marski, --
Tää joukko se voiton vievä on!
Tää joukko se voittaen kerran kostaa
Kaikk' iskut sortajan kavalan,
Ja tuhannet Suomen kodit nostaa
Taas kannalle onnen kukkivan!
Ja taas on koittava kirkas päivä
Ja poistuva murheen musta yö,
Ja taivaalta kaikkoova kaakon häivä,
Maan lasten rinnat myös riemuten lyö.
Ja viel' on avulla taivaan Herran
Maan kukoistus puhkeeva kuorestaan
Ja juhlaa viettävä Suomi kerran,
Ja alkoholi on -- muisto vaan!
Pois väkijuomat, nuo hornan juomat!
Pois maasta pettäjä, vihamies!
Vapaiksi jo orjat, paheen luomat!
Pois yltämme sortajan raaka ies!
Jo liiankin kauvan se orjuus kesti,
Jo liian monta se miestä vei!
Ja liiaksi maan se onnea esti,
Mut nyt ei sallita enää, -- ei!
12/5 1900.
MlK' ON SE VOIMA?
Mik' on se voima, mi raittiuskansan
Sai työhön, sai taistohon ryhtymään?
Mik' on se voima, mi kautta maitten
Sai kansojen parhaat yhtymään?
Ja mik' on se sana, se tunnussana,
Mi piirretty meidän on lippuhun,
Se sana, mi voimia, intoa antaa
Ja pohjana työn on ja taistelun?
Se sana pieni, se sana suuri
On lempi, on uhraava lempi vaan,
On lempi kärsivään ihmiskuntaan
Ja kansahan kurjaan synnyinmaan.
On lempi, mi auttavaa tarjoo kättä,
Miss' ahdistus, ahdinko vallall' on,
Ja missä tuhannet miehet, naiset
On sortua tulvahan turmion.
"Rakasta!" -- kaikuvi Herran käsky.
"Rakasta!" -- käsky on siveyslain.
Rakasta, lemmi sä lähimmäistäs! --
Et itseäs varten sä luotu vain.
Rakasta työssä ja toiminnassa, --
Ei kielen kuiskehin, sanoin vaan!
Ja rakasta palkkoa pyytämättä! --
Se käsky on kunnian Kuninkaan.
Tää käsky korkein, tää käsky suurin,
Jonk' oppi Kristuksen tuntee vaan,
Se vaatii meitä, se velvoittaapi
Pois edut itsekkäät uhraamaan.
Se vaatii meitä, se velvoittaapi
Sen aatteen puolesta taistohon,
Min piirtänyt lippuuns' on raittiuskansa,
Min tarkoitus yhteisonni on.
Luo katsees ympäri! Kaikkialla,
Niin kauvas kuin katsees kantaa voi,
Näät alkoholin sä kolkot jäljet,
Näät tuhon, turmion, min se loi.
Tuoll' ennenaikaiseen hautanansa
Sen uhri muutama vietihin.
Tuoll' elonsa keväässä murhan tehnyt
Mies nuori lyötihin kahleisin!
Tuoll' äiti kalvas ja pienokaiset
Taas puuttehissansa vaikeroi,
Kun loppui leipä, ja kodin turva
Taas työnsä ansiot tyhjiin joi.
Ja tuolla pettänyt nuorukainen
On suuret toivehet synnyinmaan.
Ja tuolla pettyneet immen toiveet
On sulhostansa ja onnestaan.
Mut ken se kertoa voisi kaikki?
Ken kuvata kaiken sen kurjuuden,
Mik' ihmiskunnassa, ihmisissä
On vallalla tähden juoppouden?
Ei! Kuva moinen se kauhistaapi,
Se kauhistaa ja se velvoittaa
Meit' eespäin viemähän suurta työtä,
Jo vuosikymmenten alkamaa!
Siis eespäin, eespäin vain, raittiuskansa,
Jos vitkaankin taistelo voittoon vie!
Ei herjetä, kunnes on voitto saatu
Ja päähän on asteettain päästy tie.
Ja kunnes kansamme kauttaaltansa
On raitis kansa, ja synnyinmaa
On pelastettu sen tulvan alta,
Mi vaurastusta sen vaimentaa!
"Rakasta!" -- kaikuvi Herran käsky.
"Rakasta!" -- käsky on siveyslain.
Tää kuningaskäsky kaikuako
Sais turhaan, kuuroihin korviin vain?
Ja kivestä oisiko sydän sulla,
Ja maasi onnesta voisitko
Sä huoleton olla, oi, kansalainen?
Niin itsekäs, kylmä sä oisitko?
Ei! Itsekäs kanta pois kansastamme!
Pois etujen halpa harrastus!
Jos yksi kärsii, niin kaikki kärsii,
ja maa jos kärsii, niin riutumus
On seuraus kansalle kauttaaltansa,
On seuraus riutumus, taantumus.
Pois itsekäs kanta siis kansastamme!
Pois etujen halpa harrastus!
8/11 1901.