Jos maass' on murheen, kärsimysten aika,
Niin toiveko myös joutaa kuolemaan?
Sen oppinutko oisi Väinön kansa
Vuossatain vaiheist', entiselostaan?
Sen oppinutko oisi Väinön kansa
Vuostuhantisest' oppi-ai'astaan?
Sen oppinutko Volgan rannoilt' asti,
Miss' asui muinen, kaitsi karjojaan?
Sen oppinutko olet, suomalainen?
Sen oppinutko, kansa Kalevan?
Jos opit sen, niin veisaa kuolinvirttäs
Ja raukkana käy kuoloon kurjahan!
Mut opetust' et moista, kurjaa saanut
Sa koskaan vaiheist' entisaikojen;
Et sortuvan sä nähnyt Suomen kansan
All' ajan aaltoin, kärsimyksien!
Ei! Vaiheet vuosisatain, -- -tuhansien;
Soi opetuksen sulle suuren sen,
Ett' ihmisvoima kohtaloit' ei johda,
Vaan oike'uden valta ikuinen.
Sä oppia sait -- oppinut jos lienet! --
Ett' oikeus vain yksin perii maan.
Sä oppia sait, että, vaikka Herra
Suo sujuja, -- hylkää kuitenkaan.
Tää oike'uden voitto sorron yli
Ja valon voitto yli yöhyen --
Siit' eikö löydy vankat varmuustiedot
Sivuilla Suomen aikakirjojen?
Vai eikö kauniina kuin kukkaranta
Aalloista ajan noussut Suomenmaa?
Ja sotaratsuin, sorron, ruton alta
Se noussut, nähnyt aikaa armaampaa?
Ja eikö pakanuuden synkäst' yöstä,
Jään, lunten keskeltä ja hengen yön,
Se valoon noussut Luojan johdannasta
Ja kautta oman tarmon, toimen, työn?
Miks sammuisi siis nytkään toivon tähti?
Miks vapistais? Ei! Pystöhön taas päät!
Päät pystöön, sankar'-mieli joka rintaan,
Jos vaikka tulkoot mitkä turman säät!
Päät pystöön! Kyyneleist' ei Suomi hyödy,
Vaan lemmestä, mi toimii, uhrajaa,
Ja Herran pelvost', iki-ihanteista, --
Ne on sun suojamuuris, synnyinmaa!
Ja vaikka muurit murtuvatkin toiset,
Ja raunioiksi linnat raukeaa,
Niin halki aikain seisoo moinen muuri, --
Ei löydy, ken sen murretuksi saa!
Päät pystöön siis! Ja niinkuin ikivanha
Soi sana tuo: "vie Roomaan kaikki tiet",
Niin työhön onneks Suomen, suomalainen,
Ties kaikki viekööt -- kunnon mies jos liet!
1900.