Ol' onni se, että niin vaivuit varhain
Pois murheista sylihin synnyinmaan.
On onni suurin, on onni parhain
Puhtoisna päästä jo uinumaan.
Ol' onni se, että, kun maani taivas
Sees viel' oli, silmämme vielä sees,
Sun henkesi lennähti pois, ja vaivas
Pian päättyi ja pienet kyynelees!
Ol' onni se, -- maass' oli silloin huomen,
Sen murheit' ei tarvinnut itkeä.
Nyt uinut sä tyynnä alla tuomen,
Min juuret on onnemme päiviltä.
Ol' onni se, -- tuomi sun hautas päällä
Viel' onnemme keväästä kuiskajaa,
Ja kevähän maass' olet itse, -- vaan täällä
On himmeä taivas ja synkkä maa.
Ol' onni se -- onniko? Ken sen tiesi?
Se toisinkin olla, veljeni, vois:
Jos kypsynyt ois sinust' oikea miesi,
Sun kuolosi maalleni vaurio ois.
Jos sydämes täys' olis ollut tulta,
jos tahtosi terästä, neroa pääs,
Niin valitan, että ties päättyi sulta
Jo keskellä kaunihin kevätsääs.
1900.