Sinäkö sanelet yöstä,
sinä, auringon sikiö,
laulaja laveasuinen,
kantama Kalevan kansan?
Mitä tiedät yöstä sinä,
joka et tuntenut ikinä
pyydettä tulipunaista,
rakkautta rajattomuuden,
hiilen hiiltävän paloa,
kaiken kaunihin menoa?
Kävit tietäs kuin sokea
jumalitten johtamana,
istahdit ilokivelle,
kukutit käkösiäsi,
laulelit, mitä sinulle
lauloi suuret armo-luojat!
Haa, te päivän liedot lapset,
mitä te tiedätte elosta
niiden, joill' on tahdon taisto
vasten valtoja elämän,
jotka syy on synnyttänyt,
rikos tehnyt rikkahiksi,
tuska tuimiksi takonut,
murhe musta seppelöinyt!
Tiedä, laulaja lavea,
se on seppel yhtä pyhä
kuin omakin otsalehtes
antama Auringon jumalan,
sulotarten suutelema!