1.
Oli aika, kun suuria aioin,
maat taivaiksi unelmoin.
Nyt istun ma yksin, yksin,
näin päiviä viettää voin.
Voin istua aamusta iltaan
ja soppehen tuijottaa,
vedet kuumat silmistä tippuu,
en pienintä säveltä saa.
2.
Lien paljon ma lauluja tehnyt,
mut yks oli kaunehin,
oli mulla niin armas aihe--
polo, kuinka sen unhotin!
Se oli mun onneni laulu,
sävel säihkyvä, voitollinen.
Yöt päivät yhä ma etsin
sitä pohjasta sydämen.
Ja vuodet ne vierii ja vierii,
tuli silmien sammuu pois.
Mitä siitä, jos löytyä kerran
elon kauneus kadonnut vois!
Jo ystävät ympäri väistyy,
ovat hapseni harmenneet.
Mitä siitä, jos löytäisin kerran
ens-lempeni säveleet!
3.
Haa, kuulkaa! Nyt se on mulla.
Sen löysin ma vihdoin siis.
On aikasi joikua, joutsen,
ja kuolla nyt säveliis.
Te kuulkaa, kuinka ma laulan
sysikutreista kassapään,
miten pitkien ripsien alta,
tuhat aatosta välkähtää!
Ah, näittekö varttansa norjaa?
Yli kukkien kulkee hän,
se on hän, minun haaveeni heljin,
se on impeni hämärän!...
Vedet kuumat silmistä tippuu,
ei kuulu kuin huokaus,
ja kantelon kieliltä hiljaa
soi hukkuvan parahdus.
4.
Epätoivoinen, yhä etsin,
yhä huuleni humisee...
O, laupias Jumala, auta,
mun järkeni pimenee!
5.
Taas haaveet koskena kuohuu,
runot kuplina kumpuaa,
ja veen yli vellamo nostaa
käsivarttansa valkeaa.
Te näättekö katseensa kauniin?
Ah, pois minut päästäkää!
Ma tahdon kanssansa käydä
meren puistoa viileää...
Kas, kaikki niin oudosti katsoo!
He laulusta hurmaunee?
Ah, huomaan, on kieletön kannel,
jota sormeni soittelee!