Kuulkaa, kuinka kirkon kellot
kaikuu kautta maiden merten:
pou pau, pou pau!
Kuunteli sitä hän lasna
kodin köyhän kynnykseltä,
oman äitinsä sylistä,
keskeltä sinisalojen.
Salot raikui, vaarat vastas,
kierteli pyhäinen kaiku,
sai lapsi sanelemahan:
Ȁiti, milloin me menemme
sinne, joss' on joulukirkko?»
Virkkoi äiti: »Toisti, toisti,
kun sa vartut vaaksan verran.»
Varttui lapsi vaaksan verran,
vieri jo veräjän suulle,
näki hän kirkkotien katoovan
kaukaisehen hongikkohon,
juoksi hän kohin kotia:
»Olen nähnyt kirkon, kirkon!»