Liekuttivat kaikki lamput
viime vuossadan lopussa.
Kaikki kynttilät kituivat
kautta hengen valtakunnan,
kautta myös kotitupien.
Niin tuli pilkkoinen pimeä.
Yö yli kansojen.
Kamala
tähdetön, tuleton, tuima,
alku-yö maailman, rajaton,
pyhä, suuri, synnyttävä.
Ajan uuden alku-äiti.
Seisoi kaikki kansakunta
idän yössä ankarassa,
seisoi työ, elämä, askar,
aika, aattehet inehmon;
sydän tuskin sykki, keuhkot
tuskin henkeä vetivät,
vain veri suonissa punainen
soitti suurta luomisvirttä.
Niin hiljaa sarasti päivä.
3/11 1905.
4.