Poloinen, järkevä pääni,
jäykkä, ylpeä jääni,
etkö nyt hallita voi
harmaata ees ikävääni?
Muistelen päivin ja öin,
karkoitan toimin ja töin
ääntä, mi mielessä soi,
armasta, ah, ikävöin.
Suur' oli silmäsi sulo,
kauniimpi kyynelten tulo,
kaunein lahjoista taivaan
huultesi kulkeva kulo.
Räiskähti hylkivä hymy,
valkeni lempesi lymy,
vastasi ihmisten vaivaan
jumalan pilvien jymy.
Silloin mun ratkesi rinta,
särkyi mun sieluni pinta,
turhaan ma tultani salaan,
itken, ah, ihaninta!
Muut eivät ymmärrä sua,
muut eivät liikuta mua,
murheessa hiiltyen halaan
kaunista kadotettua.
Sammu jo polttava säen!
Milloin sun jällehen näen?
Löydänkö keskeltä laajan
maailman markkinaväen?
Turulta naurun ja pilkan
kohtaanko korkean nilkan,
usmasta ukkosen vaajan,
metsästä, ah, Punahilkan?