Seisoi seijas Sukkamieli
aholla ylenevällä,
suvi-aamun auetessa.
Hempeä, herättyänsä,
yön nuoren nukuttuansa
veltot jännitti jäsenet;
kesä kukki kulmaluilla.
Heinä polvia halasi,
pohkehia poimulehdet,
horsman latvat lantehia;
uumenta uninen valmu;
itse ruusuna rusotti,
ylpeä, ylinnä muita.
Ihala ihantelihe,
katsoi kaunis maata, merta.
Mehiläinen, mies kepeä,
lensi kukkasen kupuhun;
punahuuli noin puheli:
»Paha poika, pois menekin
umppujani aukomasta,
juomasta juhannustani,
ruusuja rakastamasta!»
Liverteli Lemmon lintu:
»Armas, pois älä ajele,
mies olen me'estä tehty
sokerista sorvaeltu,
minkä juon juhannustasi,
sen pidät pitoja kekrin.»
Seisoi seijas Sukkamieli,
haukotteli hiljaksensa
aamun alkavan punassa;
kastehesta kutri kiilsi.
7.