Th. Reinille omistettu.
Ihmissieluss' oli myrsky. Tunteet
kuohui, vaahtos vaiston lakkalaineet,
tuhat mielikuvaa tunki, toinen
toista ajoi, alkuvietit villit
myrskysivät myötä juuriansa.
Vihdoin koitti aatteen armas päivä.
Ihmissieluss' oli myrsky. Aatteet
toistaan ajoi, voimakkaampi voitti,
kävi sotaa käsitteiden parvet,
kiisti velvoitukset keskenänsä,
taistelivat tieto ynnä tahto.
Vihdoin teko mielen rauhan antoi.
Vaan kun myrsky raivoo maailmassa,
silloin käyvät työt ja teot sotaa,
mieli nousee vasten mieltä, miesi
vasten miestä, kansa vasten kansaa,
taivas salamoi, maan pimeys peittää.
Mistä silloin meille päivän pilke?
Siitä silloin päivän pilke,
koska teot sotaa käyvät,
että aate ohjaa miestä,
että kalskuu kirkkaat kalvat;
siitä silloin päivän pilke,
koska kalskuu kirkkaat kalvat,
että alla aattehien
puhdas, tuores tunto asuu.
Mutta mistä päivän pilke,
koska kansat sotaa käyvät?
Siitä silloin päivän pilke,
koska kansat sotaa käyvät,
että voittaa voimakkaampi,
ett' on oikeus voimakkaalla,
että on se voimakkaampi,
joll' on aatteet voimakkaammat,
jonka mieliss' aatteen miesten
tuorehemmat tunteet asuu.
1903.