Tuotu linnaan kuninkaan on muukalaista kaksi.
Nähty Vienan viidakoiss' on heidät liikkuvaksi.
Surma muukalaiselle! se Perman maass' on laki.
Marras-uhrin kuolema on eessä kummallaki.
Viime yönsä viettivät he Juman temppelissä,
rautavitjat ranteissa ja silmät sitehissä.
Kuuhut kulkee taivahalla, välkkyy vetten kalvot.
Virkkaa toinen: »Thorer Hund! Sa nukutko vai valvot?
Norjan maata mietitkö vai vaimon poskipäitä?
Minun on impi mielessäin, mi jää nyt ilman häitä.»
Vastaa hälle Thorer Hund: »Ah, Karli, kasvinveli!
Tuota mietin: turhaanko mun emoni lapsi eli?
Muista maata Norjan en, en vaimon poskipäitä,
ajattelen itseäin ja kahlehia näitä.
Kultaa tääll' on kukkurat ja hopeoita huovat.
Katsos, mistä kannusta he Juman sarkan juovat!
Miestä pari ripeää ja haaksi vaan ja halu,
meiltä vuoteen kymmeneen ei loppuis kilu, kalu.»
Vastaa Karli, karski mies: »Ei halusta ois puutos,
haaksi meillä myöskin on, ja vartioiden muutos
ryöstö-ajan antaisi, mut kuka päästää siteet?
Kova on kahle kaulallain ja piukat kinnerpiteet.»
Huoahtavi Thorer Hund, ei enää puhu Karli.
Vaipuu kuolon miettehisin kumpainenkin jarli.
10.