Kevät-uhrin aika on, on koossa Perman suku.
Suur' on sarja vanhinten ja valtiasten luku.
Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
Joka kuolleen perut Perma kahteen osaan jakaa.
Toisen saavat omaiset ja toisen itse vainaa.
Vainaan osa temppelissä kultamaljoja painaa.
Kullat monen kuollehen he kera taas on tuoneet,
uhrikeitot keittäneet ja Juman sarkat juoneet.
Aik' on Akan maljan nyt. Kolfrosta nousee, haastaa.
Silloin kansan keskeltä mies' itsens' irti raastaa.
läpi tarhan taivaltaa ja astuu alttarille.
Kansa kaikki kavahtaa. Mut näin hän haastaa sille:
»Perma, Perma, petetty! voi Viena viekastettu!
Väärin sulle on sanottu, ei oikein opetettu.
Juman teille julistaa ma puhtahan nyt mielin.
Ei hän kysy kultia, ei puhu velhon kielin.
Erhetystä uhrit on ja kuollehitten kullat.
Pyhän Hengen heimolaist' ei peitä maa, ei mullat.
Alta nurmen nousee hän ja Isän iloon astuu.
Silloin silmät enkeleiden huomen-helmin kastuu.»
Liian kauvan lausia hän sai jo. Kansa riehuu.
Sydämessä kuninkaan myös vihan vimma kiehuu:
»Kiini mies!» hän huutavi. Mies köysiin köytetähän.
Tutkitaan ja tuomitaan, mut hulluksi löydetähän.
Jälleen irti päästetään. Mut moni tuumii tuota:
Tää on Puman pulmia. Hän Akkahan ei luota.
3.