Minä kuuntelen, — mutta ei mitään kuulu.
Elämä liukuu ohitseni. Seison syrjässä ja odotan, että se ottaisi
minutkin mukaansa. Aamusta iltaan minä istun ja kuuntelen, eikö joku
ääni jo kutsu. Eikö siellä valmisteta juhlaa jo minuakin varten,
eikö jo näppäillä huilun painimia, eikö viulusta helähdä iloinen
kutsu-sävel. Eikö jo kiilloiteta salien parketeita ja temmata minua
niiden palkeille. Eikö jo lasketa tuhatpäisiä raketteja ja hukuteta
minua karnevaalikukkien paljouteen. Nuorihan minäkin olen, ja
maailmassa vietetään nuorien juhlaa. — Ei, minä kuuntelen, — mutta
hiljaista on.
Elämä liukuu ohitseni — ja unohtaa minut, ja turhaan minä sieltä kutsua
kuuntelen.