_Argante_ (luullen olevansa yksin). Onko ennen kuultu mokomata?
_Scapin_ (Silvestrelle). Hän on jo saanut asiasta vihiä ja nyt se panee
hänen päänsä pyörälle, että hän puhuu siitä ääneen itsekseenkin.
_Argante_. Mikä julkea ajattelemattomuus.
_Scapin_ (Silvestrelle). Kuunnelkaamme hiukan.
_Argante_. Haluaisinpa tietää, mitä he aikovat sanoa tuosta kauniista
naimajutusta.
_Scapin_ (its.). Kyllä jo olemme vähin sitä ajatelleet.
_Argante_. Uskaltavatkohan kieltää koko asian todenperäisyyden.
_Scapin_ (its.). Ei, emme ajattelekkaan sitä.
_Argante_. Tai puolustavat sitä jollain tekosyyllä.
_Scapin_ (its.). Se voisi kyllä käydä laatuun.
_Argante_. Aikovatkohan turhia lörpötyksiä lasketella.
_Scapin_ (its.). Ehkä.
_Argante_. Mutta mistään valheista ei ole hyötyä heille.
_Scapin_ (its.). Saammepahan nähdä.
_Argante_. Älkööt vaan uskotelko minulle mitään.
_Scapin_ (its.). Parasta on olla vannomatta.
_Argante_. Kyllä minä korjaan varmaan paikkaan poikani, senkin
hirtehisen.
_Scapin_ (its.). Siitä pidämme kyllä huolen.
_Argante_. Ja tuo heittiö, Silvestre, saa maistaa keppiäni.
_Silvestre_ (Scapinille). Ihmettelinkin jo minne hän minut oli
unohtanut.
_Argante_ (huomaten Silvestren). Ahaa! Siinähän te olettekin, viisas
hovimestari, nuorison kaunis neuvoja.
_Scapin_. Herra Argante, on oikein hauska nähdä teidätkin taas kotona.
_Argante_. Päivää Scapin! (Silvestrelle.) Olette todellakin
erinomaisesti seurannut määräyksiäni. Poikanihan on poissaoloni ajan
käyttäytynyt perin viisaasti.
_Scapin_. Te voitte hyvin, kuten huomaan.
_Argante_. Varsin hyvin. (Silvestrelle.) Sinä et hiisku sanaakaan,
hulttio, et niin sanaakaan.
_Scapin_. Ja matkanne oli hauska? Hä?
_Argante_. Hyvä Jumala! Varsin hauska. Antakaa minun hiukan edes
haukkua rauhassa.
_Scapin_. Aijotteko haukkua?
_Argante_. Aijon kuin aijonkin.
_Scapin_. Ja ketä, herra Argante?
_Argante_ (osoittaen Silvestreä). Tuota roistoa.
_Scapin_. Miksi?
_Argante_. Etkö ole sitten kuullut, mitä täällä on poissa ollessani
tapahtunut?
_Scapin_. Olen kyllä kuullut puhuttavan joistakin pikkuseikoista.
_Argante_. Mitä? pikkuseikoista! sellainenko teko pikkuseikka!
_Scapin_. Olette hieman oikeassa.
_Argante_. Mikä röyhkeys!
_Scapin_. Se on totta.
_Argante_. Poika menee isänsä suostumuksetta naimisiin!
_Scapin_. Niin, sitä ei voi millään tavoin puolustaa. Mutta viisainta
olisi sentään olla nostamatta koko asiasta sellaista melua.
_Argante_. Minä en ole samaa mieltä, tahdon nostaa melun oikein
sydämmeni pohjasta. Mitä! Minulla ei ole sinun mielestäsi siis mitään
syytä suuttua?
_Scapin_. On kyllä. Minäkin suutuin, kuin ensin sain asian tietää, ja
innoissani teidän puolestanne annoin pojallenne aika ripityksen.
Kysykää vaan häneltä itseltään, kuinka olen häntä läksyttänyt siitä,
että hän niin vähän kunnioitti isäänsä, jonka jalkoja hänen olisi
tullut suudella. Tuskinpa te itsekään olisitte voinut paremmin pauhata.
Mutta mitä siitä? Vähän ajan päästä ajattelin, että kun asiaa oikein
punnitsee, niin ei hän ollutkaan niin väärässä kuin ensin olisi voinut
luulla.
_Argante_. Mitä sinä höpiset? Eikö hän ole väärässä naidessaan
tuntemattoman noin vain suin päin?
_Scapin_. Poika raukka. Mitä sille voi? Kohtalo pakoitti.
_Argante_. Ahaa! Sepäs vasta erinomainen puolustus. Siten voi tehdä
minkä mahdollisen rikoksen tahansa, pettää, varastaa, murhata ja sanoa
sitten puolustuksekseen muka kohtalon pakoittamisen.
_Scapin_. Hyvä Jumala! te käsitätte minut liian filosoofisesti.
Tarkoitin vaan, että olot pakoittivat hänet koko juttuun.
_Argante_. Mitäs hän antoi pakoittaa itseään!
_Scapin_. Kuinka hän olisi yhtä viisas kuin te? Nuoruus ja hulluus,
vanhuus ja viisaus, eikä sitä järkeä aina ole, jotta tekisi vaan sen
mikä on viisasta. Todistuksena on meidän Léandre, joka kaikista minun
opetuksistani, kaikista minun varoituksistani huolimatta on tehnyt
vielä hullummin kuin teidän poikanne. Tahtoisinpa juuri tietää, ettekö
te koskaan ole ollut nuori ja ettekö tekin aikoinanne ole tehnyt
tyhmyyksiä, kuten muutkin. Olen kuullut kerrottavan, että te ennen
maailmassa olitte suurikin naisväen lumooja, oikea Don Juan, että
teitte kepposia kaunokaisten kanssa, ettekä koskaan mennyt leikkiin
tulematta voittajana takaisin.
_Argante_. Se on totta, sen myönnän, mutta minä pysyin aina
kohteliaisuuden rajojen sisällä, enkä koskaan tehnyt niinkuin hän on
tehnyt.
_Scapin_. Mitäs hän sille voi? Hän näkee nuoren ihanan tytön. Tyttö
ihastuu häneen, sillä hän on teiltä perinyt naisten ihailun. Hän
rakastuu tyttöön. Tyttö suostuu. Vanhemmat tapaavat nuoret yhdessä ja
miekka kädessä pakoittavat pojan naimaan.
_Silvestre_ (its.). Mikä tottunut veijari!
_Scapin_. Olisitteko ennemmin suostunut hänen tulevan murhatuksi. Onhan
se sittenkin parempi olla naimisissa kuin maata haudassa.
_Argante_. Minulle kerrottiin asia aivan toisin.
_Scapin_ (osoittaen Silvestreä). Kysykäähän vaan tuolta. Saatte kuulla
mitä hän sanoo.
_Argante_ (Silvestrelle). Hän oli siis pakoitettu naimaan.
_Silvestre_. Oli.
_Scapin_. Noh! Miksi valehtelisin?
_Argante_. Hänen olisi pitänyt se heti ilmoittaa asianajajalle.
_Scapin_. Sitä hän ei tohtinut tehdä.
_Argante_. Siten olisi avioliitto voitu helpommin peruuttaa.
_Scapin_. Peruuttaa.
_Argante_. Niin.
_Scapin_. Sitä ette tee.
_Argante_ Enkö?
_Scapin_. Ette.
_Argante_. Mitä! Eikö minulla ole siihen oikeutta isänä, ja sitäpaitsi
on poikaani pakoitettu?
_Scapin_. Se on seikka, josta hän ei voi olla teidän kanssanne samaa
mieltä.
_Argante_. Eikö samaa mieltä?
_Scapin_. Ei.
_Argante_. Minun poikani?
_Scapin_. Teidän poikanne. Tahtoisitteko todellakin hänen myöntävän
sitä, että hän olisi muka pelännyt ja että pakoittamalla olisi hänet
saatu naimaan? Ei sitä hän ei voi myöntää; silloinhan hän tunnustaisi
tehneensä väärin, eikä osoittautuisi teidän kaltaisenne isän kunnon
pojaksi.
_Argante_. Vähät minä siitä.
_Scapin_. Oman kunniansa ja teidän kunnianne takia täytyy hänen sanoa
koko maailmalle vapaehtoisesti naineensa.
_Argante_. Ja minä tahdon oman kunniani ja hänen kunniansa takia, että
hän sanoo päinvastoin.
_Scapin_. Ei, minä olen varma siitä, että hän ei sitä tee.
_Argante_. Minä pakoitan hänet siihen.
_Scapin_. Hän ei sitä tee, sen sanon minä.
_Argante_. Hän tekee niin, taikka teen hänet perinnöttömäksi.
_Scapin_. Tekö?
_Argante_. Minä.
_Scapin_. Hyvä.
_Argante_, Kuinka niin hyvä?
_Scapin_. Te ette tee häntä perinnöttömäksi.
_Argante_. Enkö tee perinnöttömäksi?
_Scapin_. Ette.
_Argante_. Enkö?
_Scapin_. Ette.
_Argante_. Ohoo! Sepä vasta olisi. Enkö minä tekisi poikaani
perinnöttömäksi?
_Scapin_. Ette, sanon minä.
_Argante_. Kuka minua siitä estäisi?
_Scapin_. Te itse.
_Argante_. Minäkö?
_Scapin_. Niin, teillä ei olisi sydäntä siihen.
_Argante_. Olisipa kyllä.
_Scapin_. Laskette leikkiä?
_Argante_. Enkä laske.
_Scapin_. Isän sydän kyllä heltyy.
_Argante_. Eipä sentään.
_Scapin_. Kyllä, kyllä.
_Argante_. Niin käy, sen minä sanon.
_Scapin_. Joutavia!
_Argante_. Ei sinun tarvitse sanoa joutavia.
_Scapin_. Hyvä Jumala! tunnenhan minä teidät, te olette hyväsydäminen.
_Argante_. Minä en ole ollenkaan hyvä, olen hyvinkin ilkeä, kun niin
tahdon. Jättäkäämme koko keskustelu, se saa sappeni kuohumaan.
(Silvestrelle.) Mene, sinä senkin tolvana ja tuo se poika hulttio
tänne, sillävälin kuin menen herra Gérontelle valittamaan
onnettomuuttani.
_Scapin_. Herra Argante, jos vaan jotenkin voin palvella teitä, niin
olkaa vaan niin hyvä ja käskekää.
_Argante_. Kiitos. (Its.) Miksi on minulla vaan yksi ainoa poika! Jospa
minulla tällä hetkellä olisi tyttäreni, jonka taivas riisti minulta,
niin tekisin hänet perillisekseni!