Juur' yli Damaskon kun koitti koi —
sit' aamua en unhoittaa ma voi —
niin hiljaisuudessa sun puutarhas.
näin salaa sinut, armas, unessas.
Sun kaulas varjo oli sininen —
Sun rintas nous kuin rytmi lähtehen,
ja nurmella sun kätes valtoimet
ne oli niinkuin purot hopeiset,
ja rusokyntes lailla ruusujen
ne houkutteli luokseen perhosen.
Niin tokko ihanaa sin' aamunaan
lie isä nähnyt paratiisissaan.
Niin kumarruin ma eteen armahan
kuin kerjäläinen luona moskeijan.
6.