"Me olemme ajautuneet saareen."
Sen enempää eivät Gordon ja leirin pikkuväki saaneet Henriä ja
hänen tovereitaan puhumaan sinä iltana, sillä he olivat aivan
liian väsyneitä ja unisia ryhtyäkseen pitkiin selityksiin. Mutta
oikeastaanhan nämä muutamat sanat ilmaisivat kylliksi, ja ne
tekivätkin syvän vaikutuksen kaikkiin poikiin. Gordon otti tiedon
levollisimmin vastaan, hän oli aina ajatellut asian olevan juuri näin.
Seuraavana aamuna varhain, kun pienemmät vielä nukkuivat, pidettiin
kannella suuri "sotaneuvottelu". Ensin neljä kotiutunutta kertoi
matkakokemuksensa, sitten kuulijat, Gordon, Baxter, Cross, Webb ja
Moko, yhtyivät keskusteluun lausuen kukin mielipiteensä.
Gordon ehdotti, että perustettaisiin siirtokunta. Hän ei suotta ollut
amerikkalainen, hänen mielestään he suoriutuisivat aivan loistavasti,
kun vain ei tulisi mitään riitaa. Mutta kaikkein ensiksi heidän
täytyi ryhtyä muuttoon, hän arveli, jos nimittäin luolassa oli
riittävästi tilaa heille kaikille? Oli kylläkin, tuumi Robert, tai
paremminkin, siinä oli, kunhan ensin hieman heiluteltiin kuokkaa ja
lapiota.
"Niin", sanoi Gordon, "tarkoitin vain, että voimmeko me kaikki
viisitoista majoittua siihen? Jos voimme, meidän on luullakseni paras
muuttaa sinne niin pian kuin mahdollista. Laajennuksen voi tehdä
myöhemminkin. Kuulkaa, mikäli minä ymmärsin oikein Robertin ja Henrin
kertomuksen, voi virtaa myöten purjehtia täältä luolalle saakka.
Mehän voimme purjehtia kimpsuinemme kampsuinemme uuteen kotiimme.
Meidän on rakennettava hirsilautta, siihen kuluu, odottakaapas, noin
kuukauden kuluttua voimme olla ranskalaisessa luolassa..."
"_Ranskalaisluola!_ Se on mainio nimi!" keskeytti Henri hänet.
"Kutsummeko sitä tästälähin niin?"
Robert ja pari muuta poikaa mutisivat vähän vastaan. Heidän
mielestään se oli aivan liian suuri kunnia Henrille, joka samoin kuin
merimiesvainajakin oli ranskalainen. Mutta siitä hetkestä alkaen
luolaa joka tapauksessa nimitettiin "ranskalaisluolaksi".
Seuraavana päivänä pojat alkoivat kiireellä rakentaa telttaa lähelle
virtaa. Siinä he aikoivat asua kunnes päästäisiin muuttamaan. Kahden
pyökin alimmat oksat kiinnitettiin kolmanteen puuhun, ja niiden yli
levitettiin niin suuri pala purjekangasta, että se kummaltakin puolen
ylettyi maahan. Sitten se sidottiin lujasti kiinni maahan iskettyihin
paaluihin. Tähän telttaan sijoitettaisiin vuodevaatteet, aseet,
ruokatavarat ja paljon muuta.
Säät olivat erinomaiset. Tuskin pisaraakaan satoi, ja tuulikin pysyi
kutakuinkin alallaan. Sellaisessa säässä työnteko sujui hyvin.
Puolivälissä huhtikuuta oli alus melkein tyhjä. Painolastilyijy,
vesitynnyrit ja kela olivat vielä laivassa, mutta keulamasto,
raakapuut, ankkurit, köysivarasto ym. oli vähitellen kuljetettu
virran partaalle ja varastoitu teltan läheisyyteen.
Nyt lähestyikin jo talvi. Sää muuttui päivä päivältä tuimemmaksi, ja
poikien piti pukeutua paksuimpiin vaatteisiinsa. Henri piti hyvää
huolta pienimmistä, varoi etteivät he päässeet kylmettymään ja antoi
Mokon keittää seljateetä heti kun joku vilustui.
Kun alus oli tyhjennetty, sitä ryhdyttiin hajoittamaan. Se oli kova
urakka! Mutta huhtikuun 23. päivänä tuli myrsky poikien avuksi. Se
alkoi raivota yöllä, ja parin tunnin kuluttua se oli särkenyt rungon
pirstaleiksi, niin että pienimmätkin pojat kykenivät toimittamaan
viimeisen hajoittamisen. Heidän tarvitsi vain koota maihin ajautuneet
lankut ja laudat sekä poimia naulat, joita oli pitkin rantaa. Kela ja
muut raskaat esineet heidän onnistui raahata teltalle.
Ja sitten pojat alkoivat rakentaa lauttaa. He aikoivat rakentaa sen
virralle, jotta ei olisi vaivaa sen vesille laskemisesta. Kaikki
aluksesta saadut lankut oli ladottu virran äyräälle sellaiseen
paikkaan, että nousuvesi yletti niihin. Se nosti hirret veden varaan,
ja sitten pojat alkoivat järjestää lankkuja. He asettivat pisimmät
sivutusten, veistivät pienempiä poikkihirsiä lujaan niiden päälle ja
köyttivät koko rakennelman lujilla köysillä.
Jo ensimmäisenä päivänä työ edistyi hyvin. Ja illalla oli työmiehillä
niin kiljuva nälkä, ettei Moko sinä ikänä ollut sellaista nähnyt.
Ja yöllä joka mies nukkui niin sikeästi, että tuskin kukaan olisi
herännyt vaikka tykit olisivat jyrisseet teltan luona.
Molempina seuraavina päivinä tehtiin edelleen työtä, ja sitten oli
hirsilautta valmis. Se valmistui viime hetkellä, sillä kylmä yltyi
yltymistään, paikka paikoin pyrki jo jääriite peittämään veden.
"Ylihuomenna on täysikuu", sanoi Henri. "Sitten on parin päivän
ajan tavallista voimakkaampi nousuvesi, jota meidän täytyy käyttää
hyväksemme. Jos lykkäämme lähdön liian kauas, meidän täytyy kuljettaa
lauttaa vastavirtaan tai sauvoa sitä eteenpäin, ja silloin tuskin
pääsemme perille!"
Päätettiin muuttaa ennen noiden kolmen päivän kulumista.
Toukokuun kolmantena pojat alkoivat kuormata omaisuuttansa
lautalle. Kaikki tavarat, isot ja pienet ladottiin paikoilleen
mitä huolellisimmin. Varsinkin pidettiin tarkka huoli siitä, ettei
lautta joutunut pois tasapainostaan, jolloin se olisi voinut
kaatua matkalla. Reippaasti ja iloisesti sujui työ, ja 5. päivän
iltapuolella saatettiin ilmoittaa: kaikki kunnossa. Seuraavana aamuna
nousuveden aikana oli purjehtimisen määrä alkaa.
Kun viimeinen kantamus oli tuotu lautalle ja köytetty kiinni
lankkuihin, pojat kohottivat kaikuvan eläköönhuudon uuden aluksensa
kunniaksi. Gordonille, joka oli johtanut työtä, huudettiin samoin
eläköötä.
"Suurkiitos", sanoi tämä. "Mutta tuskinpa kovinkaan ihastutte minuun,
kun saatte kuulla, mitä nyt aion teiltä pyytää. Te tahtoisitte
tietysti kaikki olla vapaina tämän iltapäivän..."
"Kyllä tahtoisimme!" huusi koko liuta yhteen ääneen.
"Niin, mutta siitä ei tule mitään", jatkoi Gordon. "Ensin meidän
täytyy pystyttää lipputanko ja nostaa lippu, joka näkyy laajalle
yli meren. Kun sitten jokin laiva kulkee ohitse, laivan miehistö
ymmärtää, että täällä on haaksirikkoisia avun tarpeessa."
Suurella vaivalla saatiin pitkä tanko kuljetetuksi mäen kukkulalle.
Se pystytettiin paikoilleen, Baxter nosti lipun, Englannin lipun, ja
Robert ampui laukauksen sen kunniaksi.
"Nyt on saari Englannin", sanoi Henri Gordonille. Häntä huvitti vähän
kiusata ystäväänsä, sillä hän tiesi hyvin, että Gordon kaikessa
hiljaisuudessaan piti saarta Amerikan omaisuutena. Totta puhuen oli
aivan yhdentekevää, mille valtakunnalle saari kuului. Toistaiseksi
tuskin kukaan ajatteli anastaa sitä pojilta.
Seuraavana aamuna auringon noustessa oli joka mies täydessä toimessa.
Teltta irrotettiin paikoiltaan ja vuodevaatteet kuljetettiin
hirsilautalle. Moko oli edellisenä päivänä valmistanut ruokaa moneksi
päiväksi koko joukolle. Nyt hän toimitti keitoksensa lautalle
suurissa padoissa ja ruukuissa.
Kello puoli yhdeksän olivat kaikki paikoillaan, vähän ennen yhdeksää
nousuveden tullessa irrotettiin kiinnitysköydet, ja lautta lähti
kulkemaan virtaa myöten. Se hinasi jäljessään pientä venettä, ja
kokan puolella seisoivat isot pojat keksit ja pitkät tangot käsissä
alusta ohjaamassa.
Yhdentoista tienoissa he olivat, mikäli saattoivat kartasta
päättää, kulkeneet kuudenneksen matkasta. Mutta nyt vesi laskeutui,
joten heidän täytyi kiinnittää lautta ja odottaa seuraavan päivän
nousuvettä.
Robert ja muut pojat, joiden tapana oli käydä metsällä, heittivät
pyssyn hartioilleen ja astuivat Panin kanssa maihin. Puolen tunnin
kuluttua he palasivat puoli tusinaa peltokanoja saaliinaan. Ne sai
Moko, mutta hän ei tahtonut paistaa niitä ennen kuin oli saavuttu
ranskalaisluolalle.
Yöllä Baxter, Webb ja Cross vartioivat vuoroin, mutta mitään
erikoista ei tapahtunut, ja seuraavana aamuna päivän koittaessa pojat
purjehtivat edelleen. Ilma oli sinä päivänä purevan kylmä, oikein
näytti uhkaavalta, entäpä jos virta jäätyisi ennen kuin he olivat
perillä?
Seuraavana yönä, kun alus taas oli paikoillaan, pyrki jää toden
teolla rakentamaan siltaansa rannasta toiseen. Pikkupojat kärsivät
kovasti kylmästä, he itkivät ja valittivat sitä, ettei ollut jääty
vanhalle paikalle. Henrillä oli täysi työ koettaa saada heidän
mieliinsä hiukan rohkeutta.
Mutta aamulla, kun aallot voimistuivat, murtui jääpeite, ja saman
päivän iltana hirsilautta vihdoin viimein liukui päämääräänsä aivan
ranskalaisluolan suun edustalle.