RUOTSILA. Me joudumme suureen vaaraan, jos jäämme yhteen!
KASKI. Rupeatteko tappelemaan?
RUOTSILA. Tuo lyö minun kuolijaaksi!
LIND. Tuo myrkyttää minun!
KASKI. Hm, hm, sitä en minä voi auttaa, sitä pitää minun katsastaa. Jos
täällä kukaan lyödään kuolijaaksi, niin minä ensin annan siitä
raportin, sitten tulee sihteeri ja katsoo asian paikalla, sitten tulee
se kämnerinoikeuden eteen, sitten pannaan tekijä läänin-vankihuoneesen.
Hyvästi järjestetyssä valtakunnassa tarttuu kaikki toinen toiseensa
kauniisti kiinni, niinkuin hampaat myllyn rattaassa!
RUOTSILA. Jassoo, te ette siis tahdo antaa minulle toista huonetta?
RASKI. Minulla ei ole toista huonetta!
LIND. Meidän täytyy siis olla yhdessä?
KASKI. Niin säätää asetus!
RUOTSILA. Olkoon sitte teidän vastuunne päälle! (vetää hänen syrjään).
Lindihän se on tuo, ettekö sitä heittiötä tunne?
RASKI. Vai niin?
LIND (vetää hänen syrjään). Ruotsilahan se on tuo, se häijymäinen
pejuoni!
RUOTSILA (niinkuin edellä). Ilkein konna koko Janakkalassa!
KASKI. Saattaa olla!
LIND (niinkuin edellä). Pahin mustalainen koko pitäjäässä!
KASKI. No, elähän mitään! No, levätkää rauhassa! (Rupee lähtemään).
LIND. Vaan kuulkaa nyt toki!
KASKI. Jassoo, ilta-ruokanne -- sen saatte paikalla, muusta minä en
rupee puhumaan. (Pois).
LIND ja RUOTSILA (lähtevät hänen perästänsä, vaan kuin ovella yhtyvät
toinen toiseensa, pakenevat he pelästyneinä kumpikin sänkynsä taakse,
jossa kävelevät edes takaisin, välistä aina vihaisesti katsoen toinen
toistansa).
LIND (itseksensä). Kaiken hyvän päälle vielä tätä tarvittiin!
RUOTSILA (itseksensä). Jos minä sen roiston voisin myrkyttää!
LIND (its.). Kyllä se on mies minut maatessani murhaamaan!
RUOTSILA (its.). Jos se tulee päälleni, niin olen onnetoin, sillä hän
on paljoa vahvempi kuin minä!
LIND (its.). Minä en uskalla ruveta maata!
RUOTSILA (its.). Minun pitää olla varuillani!
LIND (its.). Ja eihän tää yökään ikäänsä kestäne!
RUOTSILA (its.). Kolmen viikon perästä ovat asiat toisin. Jos hän tulee
kulungit maksamaan, niin täytyy hänen myödä karjansa ja kartanonsa, ja
niin pääsemme hänestä viimmeinkin.
KASKI (tulee, tuopi paistia, kurkkuja, putellin viintä, levittää liinan
vasemmanpuoleiselle pöydälle ja panee ruuan sille). No, herra Lind, on
tässä nyt rasvainen pala paistia ja pari kurkkua.
LIND (istuutuu ja syöpi). Tarpeen se olikin, minulla on nälkä.
RUOTSILA (itseksensä). Hm, kylläpä se hyvälle haisee! Lempo, minulla
käy kun kaikki veden valtaan, -- minulta jäi iltanen syömättä, ja kuin
noin koko illan juopi eikä mitään syö, niin tulee tuima. (Korkealla
äänellä). Kuulkaas, hyvä ystävä, ettekö minullekin voisi hankkia jotain
syötävää?
KASKI (osottaa kättänsä, niinkuin rahaa saadakseen). Hyvin kyllä, mutta
sukkelaan, nyt on jo myöhä, pitää sitä minunkin levolle päästä.
RUOTSILA (etsii taskuistansa). Saakeli, nyt vasta muistan, että
rahakukkaroni unohtui viinikauppaan.
KASKI. Vai niin? Se on paha! (Aikoo lähteä).
RUOTSILA (tarttuu häneen). Vaan, hyvä ystävä, pankaa tämä nyt omista
rahoistanne huomeiseen aamuun asti, niin kyllä minä sen teille paraiten
maksan.
KASKI. Ei, siihen kauppaan en minä rupea!
RUOTSILA. Minä olen rusthollari Ruotsila Janakkalasta.
KASKI. Se on teille sangen hyvä!
RUOTSILA. Jumalan nimessä, kunniallinen mieshän minä olen!
KASKI. Niin, vaan kunniallisuutenne tähden ei teitä ole kiinni-pantu.
RUOTSILA. Kuinka niin?
KASKI. Hm, niin, juohtui mieleeni, että te olette "Suomessa" särkeneet
ruudun ja tahtoneet akkunasta sisään mennä.
RUOTSILA. Minä tahdoin päästä sisään!
KASKI (viekkaasti nauraen). Aivan oikein.
RUOTSILA. Ovet olivat kiinni!
KASKI. Aivan oikein.
RUOTSILA. Eikä kukaan tullut avaamaan!
KASKI. Aivan oikein.
RUOTSILA. Ah, te ette ymmärrä minua!
KASKI. Saattaa olla! Hyvää yötä! (Aikoo lähteä).
RUOTSILA. Vaan ottakaa toki sanani korviinne!
KASKI. Minä otan kernaammin rahaa käteeni. Lainata en tahdo kellekään.
Onhan tämä toinen herra ystävänne, eikö hän voi panna edestänne?
RUOTSILA. Mikä teille mieleen juolahti?
KASKI. No, niin minä lähden makaamaan. Tämä on viimeinen kerta täällä
käydäkseni, nyt saatte koputtaa ja huutaa niin paljon kuin tahdotte,
pitää sitä minunkin saada levätä vähän. (Pois).
RUOTSILA (kävelee pitkin huonetta edes takaisin ja katsoo Lind'iä, joka
syö). Se on uppiniskainen mies, tuo vartija. No, jos nyt se yövartija
olisi edes mennyt asianajajatani, herrassyörinki Vingler'iä hakemaan,
niinkuin lupasi, niin tulisi se ehkä ja vapauttaisi minut täältä. Vaan
pitäneekö yövartija sanaansa, eihän minulla ollut hänellekään antaa
juomarahaa! Voi mikä hirmuinen nälkä minulla alkaa olla! (Tulee aina
lähemmäksi ruokapöytää ja nuuskii). Voi, kuinka tuo hyvälle haisee.
Jos ei muuta, niin poltanpahan edes piipun tupakkia, tupakin
sanotaan karkoittavan nälän. (Vetää piipun taskustansa ja täyden
tupakkikukkaron, jonka panee pöydälle. Sytyttää piippunsa). Unen
sanotaan ajavan nälän pois -- vaan minua ei nukuta, mieleni aaltoaa
liiaksi. Ja toisekseen ei tuota tulenruokaakaan, tuota Lind'iä, ole
paljon uskomista, hän voisi maatessani kuristaa kulkkuni.
LIND (työntää ruuan edestänsä pöydän toiselle laidalle). Ruoka ei
maista minusta millekään; joka ei ole tottunut, siitä ei käy syöminen
näin myöhään. (Vetää piippunsa esiin). Piipun tupakkia tuota vielä
voisi polttaa -- makaamisesta ei kumminkaan taida tulla mitään, koska
ei Ruotsilakaan vielä näy laittauvan maata. (Etsii taskuistansa).
RUOTSILA. Se herkesi jo syömästä. Minulle olisi kyllä tähteistä, vaan
ne jäävät nyt noinikään tyhjään seisomaan!
LIND. Hitto' enkö ole tupakkikukkaroani pudottanut, vai lienee sen
teaaterissa taskustani joku varastanut.
RUOTSILA. Näkyyhän siinä olevan kurkkujakin -- lempo vieköön, vesi
herahtelee suuhuni. (Astuu halukkailla katsannoilla Lind'in pöydän
sivutse).
LIND (huutaa ylöshypäten). Pois!
RUOTSILA (hyppää takaperin). Mikä hätänä?
LIND. Älä tule kovin lähelle minua!
RUOTSILA. En minä sinua syö!
LIND. Vaan saatat yhtäkkiä lyödä kolahuttaa, kyllä sinut tunnetaan.
RUOTSILA. Kuka sinua koskettaisi! Siksi ovat käteni minulle kalliimmat!
LIND. Saattavat olla. Mutta naapuriesi kanssa et sinä pidä yhteyttä,
siihen olet liian ylpeä! Kernaammin kuljeksit kaupungissa renttuherroja
kyselemässä.
RUOTSILA. No, etkös sinä tee sitä samaa? Jos olisit niinkuin naapurin
olla pitää, niin et tahtoisi minulta kiskoa lampeani.
LIND. Lampi on minun!
RUOTSILA. Vieläkö mitä!
LIND. Kaksi sataa vuotta on se kuulunut minun tilaani.
RUOTSILA. Eikö enemmän? Eikö sitä jo Adami hallinnut teidän
puolestanne?
LIND. Myöhemmin, kuin tila kerran oli alaikäisten hoteissa, valtasivat
sinun esi-isäsi sen vastoin lakia.
RUOTSILA. Joka sen sanoo, on kelmi! Minun esi-isäni ovat olleet
kalalammen isäntiä ikimuistoisista ajoista.
LIND. Onhan minulla tilani vanhat kauppakirjat.
RUOTSILA. Minun ukon-ukkoni on hukkunut siihen lampeen!
LIND. Hyvä olisi, jos sinäkin siihen hukkuisit!
RUOTSILA. Ukkoni on kalastaessaan pudonnut siihen kolmasti.
LIND. Se kartta, jossa entiset rajat ovat määrätyt, on vielä tallella,
ja sitä myöten kuuluu lampi minun tilaani!
RUOTSILA. Minun isävainajani siitti siihen säyneitä!
LIND. Kylässä löytyy vielä vanhoja miehiä, jotka puhuvat, että lampi on
kuulunut minun tilaani.
RUOTSILA. Minä olen poikana uimaankin oppinut siinä.
LIND. Etkä silloin hukkunut?
RUOTSILA. En, sinulle harmiksi, en hukkunut.
LIND. Ihme, kumma!
RUOTSILA. Mitä?
LIND. Ei roistot vähällä häviä!
RUOTSILA. Ähä!
LIND. Ja mikä hirtettäväksi on luotu, ei se veteen huku!
RUOTSILA. Hyi hävitöin!
LIND. Säti, mitä sätit! Sitähän sinä olet jo kauan tehnyt selkäni
takana!
RUOTSILA. Totta varmaan sinä olet minusta hyvää puhunut, eikö niin?
LIND. Kohta tulet varmaan enemmänkin sättimään!
RUOTSILA. Oikeinko todella?
LIND. Kuinhan minä tuomion saan, ja sinun pitää lammesta luopuman!
RUOTSILA. Se on mahdollista. Vaan älä vielä ilku! Lampea et saa, vaan
kulunkiräkningen sen saat!
LIND. Minä luotan asianajajaani!
RUOTSILA. Minä kanssa luotan asianajajaani! Herrassyörinki Vingler on
taitava mies!
LIND. Sepähän sitte nähdään!
RUOTSILA. Jaa, jaa, kyllä se nähdään! Tämä riita saattaa sinun vielä
tilaltasi --
LIND. -- eli sinun lampeen, Sen hyvin kernaasti suon, että ähmissäsi
hukutat itsesi siihen.
RUOTSILA. Hyi, hyi, sinä olet jumalatoin!
LIND. No, oletko sinä kristitty olevinasi?
RUOTSILA. Enhän minä muka kristitty ole! Mutta koska näin puhut, niin
en minä sinulle anna yhtään myöten. Lampi on minun, minun, minun,
vaikka sinä tee liitto kaikkien maailman nurkkasihtierien kanssa!
LIND (tulee likemmäksi, katselee häntä ylhäältä alhaalle asti
ylenkatseella, käännäksen sitte pois ja kävelee edes takaisin aina
piippu hampaissa).
RUOTSILA (seisoo vähän aikaa hölmeyksissä, sitten itseksensä). Nyt se
ei näy enää olevan tajussansakaan. (Kävelee edestakaisin, alinomaa
vahvasti polttaen).
LIND (itseksensä). Paha henki, että unhotin tupakkikukkaroni!
RUOTSILA (its.). Ei tupakinpolttaminenkaan näy nälkää sammuttavan!
LIND (its.). Ja se haisee niin viehättävälle, varsinkin kuin toinen
polttaa!
RUOTSILA (its.). Sydäntäni tuimaa niin! Jos nyt olisimme ystävykset,
niin antaisi se ruokansa minulle, koska itse ei kumminkaan syö sitä!
LIND (its.). Ruotsilalla on vielä tupakkia! Jos emme olisi katkeroita
vihamiehiä, niin --
RUOTSILA (Korkealla äänellä). Tyhjäähän sinä poltat, Lindi!
LIND. Liikuttaako se sinua?
RUOTSILA. No, no, ei suuttua pidä. Ajattelin vaan, ett'ei sinulla ollut
tupakkia, ja minulta liikeneisi joku piippu toisellekin.
LIND. Pidä sinä tupakkisi, kuin et sitä kuitenkaan tarjoa sydämestäsi.
RUOTSILA. Kuin tahdot!
MOLEMMAT (kävelevät edes takaisin ja vaihtavat olopaikkansa, niin että
Lind tulee oikealle ja Ruotsila vasemmalle puolelle).
LIND (itseksensä). Vaan, oikein arvellen, eihän siitä mitä olisi, jos
häneltä ottaisinkin piipun tupakkia! Mutta eikö se jäljestä päin voisi
kerskata auttaneensa minua!
RUOTSILA (itseksensä). En nyt jaksa enää pitää itseäni; kuin hän
kääntyy pois päin, otan minä palasen kuin otankin.
LIND (its.). Yö tulee pitkäksi.
RUOTSILA (its.). Nyt, sukkelaan! (Pistää palasen suuhunsa).
LIND (näkee sen ja seisahtaa).
RUOTSILA (kääntyy häneen selin, salataksensa sitä, että puree ruokaa).
LIND (hellemmästi, vähän ajan perästä). Ruotsila, onko teillä nälkä?
RUOTSILA. Mitä se teihin koskee?
LIND. Hm, minä lopetin jo syömiseni, jos tahdotte, niin syökää,
siihenhän se jääpi kumminkin!
RUOTSILA. Oikeinko todella? Ja juuri vast'ikään ette tahtoneet edes
tupakkipiippuakaan minulta ottaa? Luuletteko minunkaan olevan
kärkkäämmän teiltä mitään ilman ottamaan?
LIND. No, niin vaihdamme, minä otan teiltä tupakkia, ja te otatte
ruokani.
RUOTSILA (epäilee hetkisen, halukkailla silmillä ruokaa katsellen). No,
tehdään niin. (Töytää ruuan ääreen ja syö).
LIND (pistää kiireesti piippuunsa Ruotsilan kukkarosta; its.). Sillä
miesparalla näkyy olevan aika nälkä. Jos sen ennen olisin tietänyt,
ruoka on nyt jo kaikki jäähtynyt! Senpä tähden se olikin niin suulas ja
ruokotoin! Kuin ihmisellä ei ole mitään vatsassa, niin ei hän tiedä,
mitä tekee. (On pistänyt piippunsa täyteen ja menee toisen pöydän
tykö). Antakaa anteeksi, naapuri!
RUOTSILA (kokottaa kynttilää hänelle, syöden). Sytyttäkää vaan!
LIND (sytyttää piippunsa rykien). Ah, -- hm, ah tupakkinne on hyvää,
naapuri! Kuinka kallista tämä on?
RUOTSILA. Markka viisikymmentä penniä.
LIND. Mistä olette tätä ostaneet?
RUOTSILA. Rinkilän puodista.
LIND. Vai niin, siltä roistolta?
RUOTSILA. Kuulkaa, älkää sitä sanoko, Rinkilä on lankoni.
LIND. Sen tiedän hyvin, kaikki minä tiedän. Hänen tykönänsä,
puotikammarissa, sätitään minua lakkaamatta.
RUOTSILA. Kuka sen on sanonut?
LIND. Minä saan kaikki tietää. Ettekö te tällä matkallannekin ole joka
ilta olleet siellä koko ystävä-seuranne kanssa? Eikö minua siellä
panetella niin, ett'ei kunniallista karvaa päähäni jätetä.
RUOTSILA. No, ettekös te joka ilta istu "Otavassa" koko ystävä-seuranne
kanssa, ja eikö siellä minua ja minun ystäviäni erityisesti parjata? Ja
ette te suinkaan taida jättää meissä hivuskarvaakaan tutkimatta!
LIND. Se ei ole tosi; ei siellä parjata ketään, ystäväni puhuvat vaan
riita-asiastani ja väittävät minun oikeuttani.
RUOTSILA (aina kiivaammin). Teidän oikeuttanne? Puoli kylää on minun
puolellani ja ihmettelee, kuinka te voitte ruveta riitaan minun
kanssani!
LIND. Puoli kylääkö? No, niin toinen puoli on minun puolellani. Ja
oikeudestanne ei teidän pidä puhua mitään! (Juoksee vuoteellensa ja
ottaa yhden niitä riitakirjoja, jotka siihen on pannut). Katsokaa,
tässä on ne vanhat kartat, jotka todistavat minun oikeuteni!
RUOTSILA (oli osan riitakirjojansa päällystakkinsa kanssa pannut
tilallensa, juoksee nyt sinne ja tuopi myöskin paperin esiin). Ja tässä
on minun tilani kartta!
LIND. Ja tässä ovat ulosvedot vanhoista maakirjoista!
RUOTSILA. Ja tässä ovat vanhat kauppakirjat, jotka kaiken selvästi
selittävät!
Lind. Ja tässä ovat minun tilani kauppakirjat!
RUOTSILA. Ja tässä on selitys siitä, mitä Kalalampi vuodessa antaa!
LIND. Ja tuossa ovat vierastenmiesten todistukset!
RUOTSILA. Ja tuossa on syyni-instrumentti!
LIND (ottaa vielä paperia taskustansa). Ja tuossa on ensimmäinen
valitukseni!
RUOTSILA (tuopi kirjoja taskustansa). Ja tässä on minun vastuuni
siihen!
LIND. Ja tässä on kihlakunnanoikeuden tuomio!
RUOTSILA. Ja tässä on supliikki laamanninoikeuteen!
LIND. Tuossa ovat laamanninoikeuden protokollat!
RUOTSILA. Ne samat protokollat ovat minullakin!
LIND. Ja tuossa on förklarinki teidän supliikkiinne!
RUOTSILA. Ja tuossa on hovi-oikeuden tuomio!
LIND. Ja tässä anomuskirjani senaattiin!
RUOTSILA. Ja tuossa selitykseni siihen!
LIND. Ja täällä on -- (pistää kätensä povitaskuunsa, ottaa sieltä
paperin, katsahtaa siihen ja hämmästyy).
RUOTSILA. On se minullakin! (Samoin kuin Lind).
MOLEMMAT (ovat heittäneet riitakirjansa eteensä, niin että niistä on
tullut suuri kasa, jonka takana kumpikin seisoo niinkuin varustuksen
takana).
LIND (itseksensä). Ah, paha henki, tässähän se on asianajajan räkninki,
se ottaa hengen ihmiseltä.
RUOTSILA (itseksensä). Oh tämä kirottu kulunkiräkninki -- ah sitä
nähdessään toivoisi saatanan ottaneen koko riidan!
MOLEMMAT (katsovat vähän toinen toistansa hyväksyen).
LIND. No, naapuri?
RUOTSILA. Niin, mitäs teillä siinä on kädessänne?
LIND. Hm, ei tämä juuri tähän kuulu.