Wazirin soturit juoksivat nopeaa hölkkää viidakon läpi kylää kohden.
Muutaman minuutin ajan pyssyjen terävä rätinä edestäpäin kehoitti
heitä rientämään, mutta lopulta laukaukset harvenivat, niitä kuului
vain silloin tällöin, ja sitten ne taukosivat kokonaan. Mutta se ei
ollut vähemmän pahaenteistä kuin muskettien rätinä, sillä pienelle
pelastajajoukolle tiedoitti se vain yhtä ratkaisua: kylä heikkoine
varusväkineen oli jo sortunut ylivoimaisen hyökkääjän edessä.
Palaavat metsästäjät olivat kulkeneet vähän enemmän kuin viisi
kilometriä niistä kahdeksasta, jotka eroittivat heidät kylästä, kun
kohtasivat ensimmäiset vihollisen kynsistä päässeet ja sen luodit
välttäneet pakolaiset. Siinä oli tusinan verta naisia, nuorukaisia
ja tyttöjä, ja kaikki olivat niin kiihtyneitä, että tuskin kykenivät
puhumaan tajuttavan selvästi yrittäessään kertoa Wazirille, mikä
onnettomuus oli hänen kansaansa kohdannut.
"Niitä on yhtä paljon kuin lehtiä metsässä", huusi yksi naisista
koettaessaan selittää vihollisen lukumäärää. "Joukossa on paljon
arabialaisia ja lukemattomia Manyuema-miehiä ja kaikilla on pyssyt.
Ne hiipivät lähelle kylää ennenkuin aavistimme niiden tuloa, ja
sitten ne pyssyjään pamautellen hyökkäsivät niskaamme ampuen miehiä,
naisia ja lapsia. Ne meistä, jotka ehtivät paeta, juoksivat hajalleen
pitkin viidakkoa, mutta useammat saivat surmansa. En tiedä, ottivatko
ne vankeja -- näkyivät vain haluavan tappaa meidät kaikki. Manyuemat
herjasivat ja nimittelivät meitä sanoen, että söisivät meidät kaikki
suuhunsa ennenkuin lähtivät maastamme -- se oli rangaistuksemme siitä
että viime vuonna olimme surmanneet heidän ystävänsä. Paljoa en
kuullut, sillä minä juoksin nopeasti tieheni."
Nyt jatkettiin matkaa kylää kohti hitaammin ja varovaisemmin hiipien,
sillä Waziri tiesi, että pelastus oli liian myöhäistä, -- heidän
ainoa tehtävänsä oli kostaa. Seuraavan neljännestunnin kuluessa
tavattiin uusia pakolaisia. Niiden joukossa oli monta miestäkin,
joten osaston taisteluvoima lisääntyi.
Nyt lähetettiin tusina sotilaita edeltäpäin vakoilemaan. Waziri jäi
pääjoukon luo, joka marssi harvassa rivissä, laajaksi puoliympyräksi
levinneenä metsän läpi. Päällikön vieressä astui Tarzan.
Pian palasi yksi vakoilijoista. Hän oli päässyt kylän näkyville.
"Ne ovat kaikki aitauksessa", kuiskasi hän.
"Hyvä!" virkkoi Waziri. "Ryntäämme heidän kimppuunsa", ja hän
valmistausi lähettämään sanan linjalle, että miesten oli pysähdyttävä
aukeaman syrjään, kunnes näkivät hänen hyökkäävän kylää kohden,
jolloin heidän oli seurattava.
"Maltahan!" varoitti Tarzan. "Jos varustuksen sisällä on
puolikinsataa pyssymiestä, työnnetään meidät takaisin ja surmataan.
Anna minun mennä yksinäni puiden kautta, jotta voin katsella
heitä ylhäältä ja nähdä, kuinka monta siellä lienee ja mitä
hyökkäysmahdollisuuksia meillä on. Olisi hupsua uhrata ainoatakaan
miestä tarpeettomasti, jollei ole menestyksen toivoa. Arvelen, että
voimme aikaansaada enemmän viekkaudella kuin voimalla. Tahdotko
odottaa, Waziri?"
"Kyllä", sanoi vanha päällikkö. "Mene."
Tarzan riensi siis puihin ja hävisi kylän suuntaan. Hän liikkui
varovaisemmin kuin hänen oli tapansa, sillä hän tiesi, että hänet
pyssyillä voitiin tavoittaa puunlatvoista yhtä helposti kuin
maastakin. Ja kun Apinain Tarzan ryhtyi hiipimään, ei mikään olento
koko viidakossa voinut liikkua äänettömämmin kuin hän ja niin
täydellisesti lymytä vihollisen silmiltä.
Muutamassa minuutissa hän oli pujottautunut lehvien välitse suureen
puuhun asti, joka riippui vaajavarustuksen yli kylän päässä, ja tältä
korkealta paikalta hän katseli villiä joukkoa alapuolellaan. Hän
laski viisikymmentä arabialaista ja arvioi metsäläisten lukumäärän
viisi kertaa niin suureksi. Viimemainitut ahmivat ruokaa ja
valmistautuivat ihan noiden vaaleaihoisten isäntiensä nenän edessä
siihen kamalaan juhlaan, joka on riemunumerona voiton jälkeen, kun
kaatuneiden vihollisten ruumiit ovat joutuneet heidän kauheisiin
käsiinsä.
Apinamies käsitti, että hyökkäys tuota pyssyillä asestettua ja kylän
lukittujen porttien taakse telkeytynyttä joukkoa vastaan olisi ollut
hullun yritys, ja siksipä hän Wazirin luo palattuaan kehoitti tätä
odottamaan, kunnes hän, Tarzan, keksisi jonkun paremman suunnitelman.
Mutta hetkistä ennen yksi pakolaisista oli kertonut Wazirille
vanhan päällikön vaimon kauheasta teurastamisesta, ja ukko oli
niin raivoissaan, ettei ottanut varoituksia kuuleviin korviinsa.
Kutsuen soturinsa ympärilleen hän komensi heidät hyökkäämään, ja
keihäitään heilutellen ja villein ulvahduksin tuo pieni, hiukan
toistasataa miestä käsittävä joukko ryntäsi hurjana kylän portteja
kohden. Ennenkuin he olivat ehtineet aukeaman puoliväliin, avasivat
arabialaiset murhaavan tulen paaluaidan takaa.
Ensimmäisestä yhteislaukauksesta kaatui Waziri. Hyökkääjien vauhti
väheni. Toinen yhteislaukaus niitti vielä puolitusinaa. Muutamat
saavuttivat suljetut portit vain tullakseen niiden eteen ammutuiksi;
heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä aitauksen
sisäpuolelle, joten koko hyökkäys raukesi ja loput sotilaat pötkivät
takaisin metsään.
Heidän juostessaan avasivat rosvoilijat portit hyökäten heidän
perästään, lopettaakseen päivätyönsä surmaamalla heimon sukupuuttoon.
Tarzan oli ollut viimeisten joukossa kääntymässä metsään, ja
juostessaan nyt hitaasti hän kääntyi tuon tuostakin lähettämään hyvin
tähdätyn nuolen jonkun takaa-ajajan ruumiiseen.
Viidakkoon päästyään hän tapasi pienen ryhmän päättäväisiä neekereitä
odottamassa ottelua esillehyökkäävän joukon kanssa, mutta Tarzan
huusi heille kehoittaen heitä peräytymään ja pysyttelemään turman
ulottuvilta, kunnes voisivat pimeän tultua miehissä kerääntyä.
"Tehkää niinkuin käsken", kehoitti hän, "niin minä hankin teille
voiton näistä vihollisistanne. Hajaantukaa metsään ja kootkaa
kaikkialta niin monta harhailijaa kuin vain tapaatte, ja jos
luulette, että teitä on ajettu takaa, saapukaa kiertoteitse paikalle,
jossa tänään tapoimme norsut. Sitten selitän suunnitelmani, ja saatte
nähdä, että se on hyvä. Ette kykene vähäpätöisillä voimillanne
menestyksellisesti uhmailemaan arabialaisten ja Manyuema-miesten
lukumäärää ja tuliaseita."
Vihdoin he myöntyivät. "Kun hajaannutte", selitti Tarzan lopuksi,
"täytyy teidän vihollistenne hajaantua teitä seuratakseen, ja jos
sitten olette valppaita, saattanette nuolillanne kaataa montakin
manyuemalaista jonkun ison puun takaa ampumalla."
Tuskin he olivat ehtineet rientää pois syvemmälle metsään, kun
ensimäiset ryöstöretkeläisistä jo olivat astuneet aukeaman yli ja
tunkeutuneet metsään ajamaan heitä takaa.
Tarzan juoksi lyhyen matkan maan pinnalla ennenkuin turvautui
puihin. Sitten hän nousi nopeasti ylemmälle tasolle ja kiersi
jälleen takaisin kylää kohti. Siellä hän havaitsi, että jokainen
arabialainen ja Manyuema-mies oli lähtenyt ihmisajoon, jättäen kylän
kahlehdittuine vankeineen autioksi yhden ainoan vartijan varaan.
Vartija seisoi avoimella portilla katsellen metsään päin, joten hän
ei huomannut ketterää jättiläistä, joka tipahti maahan kyläkujan
äärimmäiseen päähän. Jousi jännitettynä apinamies hiipi mitään
aavistamatonta uhriaan kohti. Vangit olivat hänet jo huomanneet ja
silmät suurina ihmettelystä ja toivosta he katselivat mahdollista
pelastajaansa. Nyt hän pysähtyi tuskin kymmenen askeleen päähän
huolettomasta manyuemalaisesta. Vasama vedettiin taaksepäin täyteen
mittaansa tarkkain, harmaiden silmäin korkeudelle, jotka tähtäsivät
sen kiilloitettua pintaa pitkin. Kuului äkillinen napsaus, kun
ruskeat sormet päästivät otteensa, ja mitään hiiskahtamatta tuupertui
rosvoretkeilijä kasvoilleen puisen nuolen lävistettyä hänen sydämensä
ja riippuessa jalan verran ulkona hänen mustasta rinnastaan.
Sitten Tarzan kohdisti huomionsa viiteenkymmeneen naiseen ja
nuorukaiseen, jotka olivat kaulatusten kytkettyinä pitkään
orjakahleeseen. Hänen käytettävissään olevalla ajalla ei ollut
mahdollista murtaa vanhanaikaisia munalukkoja, ja senvuoksi apinamies
käski heidän seurata häntä niinkuin olivat, ja siepattuaan pyssyn ja
patruunavyön kuolleelta vartijalta hän opasti riemastuneen joukon
kylän portista metsään aukeaman tuolle puolelle.
Se oli hidas ja työläs matka, sillä nämä ihmiset eivät olleet
orjakahleisiin tottuneet, ja sattui monta viivytystä, kun joku
joukosta tuon tuostakin kompastui ja kaatui nykäisten toiset
mukaansa. Sitäpaitsi täytyi Tarzanin tehdä pitkä kierros välttääkseen
mahdollista kohtausta palaavien rosvojen kanssa. Osittain häntä
opasti silloin tällöin kuuluvat laukaukset, jotka ilmoittivat, että
arabialaislauma oli vielä kosketuksissa kyläläisten kanssa; mutta hän
tiesi, että jos nämä vain noudattivat hänen neuvojaan, niin harvoja
kaatuisi muuta kuin rosvojen taholta.
Päivän hämärtäessä taukosi ampuminen kokonaan, ja Tarzan tiesi,
että arabialaiset olivat kaikki palanneet kylään. Hän saattoi
tuskin hillitä voitonriemuista hymyä ajatellessaan, kuinka nämä
raivostuisivat havaitessaan, että heidän sinne jättämänsä vartija oli
surmattu ja vangit viety pois. Tarzan oli toivonut, että olisi voinut
kuljettaa pois osan kylän suuresta norsunluuvarastosta, vielä enemmän
ärsyttääkseen vihollistensa raivoa; mutta hän tiesi, että se ei ollut
tarpeellista sen pelastamiseksi saalistajilta, koska hän jo oli
laatinut suunnitelman, jolla estäisi arabialaiset poistumasta maasta
ainoakaan norsunhammas mukanaan. Ja olisi ollut julmaa aiheettomasti
kuormittaa näitä liiankin rasitettuja naisia raskaan norsunluun
ylimääräisellä painolla.
Puoliyön jälkeen saapui Tarzan hitaasti liikkuvan karavaaninsa kera
paikalle, jossa kaadetut elefantit viruivat. Jo kauan ennen heidän
sinne pääsemistänsä oli heitä opastanut loimuava nuotio, jonka
alkuasukkaat olivat sytyttäneet nopeasti kyhätyn tilapäisen leirinsä
keskelle sekä lämmitelläkseen että pitääkseen metsässä mahdollisesti
liikuskelevia leijonia loitolla.
Kun he olivat ehtineet lähelle leiripaikkaa, huusi Tarzan ääneensä
ilmoittaakseen toisille, että ystäviä oli tulossa. Riemukkaasti
otettiin pieni joukkue vastaan, kun neekerit leirissä näkivät
pitkän rivin kahlehdittuja ystäviään ja sukulaisiaan saapuvan tulen
hohteeseen. He olivat luulleet heidät iäksi menettäneensä, niinkuin
Tarzaninkin, ja siksipä onnelliset neekerit olisivat nyt halunneet
valvoa kaiken yötä, kestitäkseen itseään norsunlihalla ja juhliakseen
toveriensa paluuta, jollei Tarzan olisi kehoittanut heitä nukkumaan,
minkä voivat, vahvistaakseen seuraavan päivän ponnistusta varten.
Nukkuminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä naiset, jotka olivat
päivän verilöylyssä ja taistelussa menettäneet puolisonsa tai
lapsensa, tekivät yön kamalaksi alituisella voivottelullaan ja
parkunallaan. Vihdoin Tarzanin kuitenkin onnistui heidät tyynnyttää
sanomalla, että heidän melunsa opastaisi arabialaiset heidän
lymypaikkaansa, jolloin kaikki teurastettaisiin.
Aamun sarastaessa selitti Tarzan taistelusuunnitelman sotureille ja
epäröimättä myönsi jokainen, että se oli tavallisin ja varmin keino
vapautua vastenmielisistä vieraista ja kostaa toverien surma.
Ensiksi lähetettiin naiset ja lapset parinkymmenen vanhan soturin
ja puolikasvuisen nuorukaisen turvissa etelään päin ollakseen
täydellisesti vaaravyöhykkeen ulkopuolella. Heidän oli määrä rakentaa
tilapäinen suojamaja ja laatia okaisista pensaista turva-aitaus;
sillä Tarzanin valitsema sotasuunnitelma saattoi vaatia päivä- jopa
viikkokausiakin, minkä ajan kuluessa soturit eivät palaisi uuteen
leiriin.
Kaksi tuntia päivän valkenemisen jälkeen piiritti ohut ketju
neekerisotilaita kylän. Vähän väliä kiipesi joku korkealle
puunoksille nähdäkseen majavarustuksen yli. Yhtäkkiä kaatui kylässä
eräs manyuemalainen yhden ainoan nuolen lävistämänä. Ei ollut
kuulunut mitään hyökkäysmerkkiä -- ei mitään tuollaista kamalaa
sotahuutoa, eikä nähty uhkaa vain keihäiden kerskuvaa häilyttelyä,
kuten villien hyökkäyksessä on tavallista. Vain äänetön kuoleman
airut äänettömästä metsästä.
Arabialaiset seuralaisineen joutuivat aivan vimmoihinsa tästä
ennenkuulumattomasta tapauksesta. He riensivät porteille kostaakseen
julmasti tämän häikäilemättömän työn uhkarohkealle tekijälle; mutta
äkkiä havaitsivat he, että eivät tienneet mistä vihollista oli
etsittävä. Arabialaisten väitellessä monin vihaisin huudahduksin
ja huitovin elein vaipui yksi heidän joukostaan ääneti maahan ihan
ryhmän keskellä. Hento nuoli riippui hänen rinnastaan.
Tarzan oli sijoittanut heimon parhaat jousenkäyttäjät ympäröiviin
puihin varoittaen heitä koskaan näyttäytymästä tai ilmaisemasta
itseään, milloin vihollinen oli kääntyneenä heihin päin. Kun neekeri
oli lähettänyt kuolonkyyhkysensä, hän vetäytyi aina valitsemansa
puun rungon suojaan eikä tähdännyt enää, kunnes valpas silmä oli
havainnut, että kukaan ei katsellut hänen puutansa kohti.
Kolme kertaa ryntäsivät arabialaiset aukeaman yli sinnepäin, mistä
arvelivat nuolien singahtelevan, mutta joka kerralla lensi uusi nuoli
takaapäin verottaen heidän joukkoansa. Sitten he kääntyivät taas
hyökkäämään uudelle suunnalle. Vihdoin he ryhtyivät päättäväisesti
etsimään metsästä, mutta mustat kaikkosivat kuin sulamalla heidän
edestään, niin että he eivät nähneet vilahdustakaan vihollisesta.
Mutta heidän yläpuolellaan vaani mahtavien puiden tuuheassa
lehvistössä synkkä olento. Se oli Apinain Tarzan, joka leijaili
heidän päittensä päällä kuin tuonen varjo. Nyt joku manyuema tunki
edelle tovereistaan. Kukaan ei ollut näkemässä, miltä taholta turma
tuli, ja se tuli niin väleen, että jälempänä astelevat hetkistä
myöhemmin kompastuivat kumppaninsa hengettömään ruumiiseen, jolla
taaskin oli nuoli sydämessä.
Tällaisen sodankäynnin jatkuminen saa helposti valkoisetkin
hermostumaan, eikä siis ole ihmeteltävää, että pakokauhu pian valtasi
manyuemalaiset. Jos joku eteni muista, niin lävisti nuoli hänen
sydämensä; jos joku jättäytyi jälkeen, hän oli kuoleman oma; jos
joku hairahti sivulle vain pikku hetkiseksikin toveriensa näkyvistä,
ei hän milloinkaan palannut -- ja aina kun he tapasivat toveriensa
ruumiita, törrötti yliluonnollisen tarkasti suoraan sydämeen iskenyt
nuoli rinnassa. Mutta pahinta kaikesta oli, että he aamun kuluessa
eivät olleet kuulleet tai nähneet vihollisesta pienintäkään muuta
merkkiä kuin nuo armottomat vasamat.
Kun he vihdoin palasivat kylään, ei asianlaita ollut parempi. Tuon
tuostakin tuupertui mies kuolleena maahan eri pitkien väliaikojen
kuluttua, joiden aikaansaama kauhea jännitys oli tyrmistyttävää.
Neekerit rukoilivat valkoisia isäntiään lähtemään tästä hirveästä
paikasta, mutta arabialaisista oli pelottavaa marssia vihan- ja
kostonhimoisen metsän läpi tämän uuden ja kauhean vihollisen
ahdistamina, heillä kun oli kuljetettavana kylästä löytämänsä iso
norsunluuvarasto. Mutta vielä vähemmin he halusivat jättää norsunluun
sinne.
Vihdoin koko retkikunta pakeni ruohokattoisiin majoihin, -- niissä
he ainakin olisivat nuolilta turvassa. Puussa kylän yläpuolella
piilevä Tarzan oli pannut merkille kojun, johon arabialaispäällikkö
oli mennyt, ja heilauttaen itseään yli riippuvalla oksalla hän
singahdutti raskaan keihäänsä jättiläislihastensa koko voimalla,
niin että se lävisti katon. Tuskanulvahdus ilmaisi hänelle, että ase
oli osunut. Tällä lähtötervehdyksellään vakuutettuansa heille, että
heillä ei ollut turvaa missään koko maassa, Tarzan palasi metsään,
keräsi soturinsa ja peräytyi puolisentoista kilometriä etelään
käsin, levätäkseen ja syödäkseen. Hän jätti vartijoita erinäisiin
puihin, joista näki kylään vievän polun; mutta mitään takaa-ajoa ei
tapahtunut.
Tarkastettuansa voimansa hän ei havainnut ketään kaatuneeksi, --
kukaan ei ollut saanut edes pienintä haavaa, jotavastoin osapuilleen
tehty laskelma sai neekerit vakuutetuiksi, että heidän nuolensa
olivat nappailleet ainakin kaksikymmentä vainolaista. He olivat
riemusta hurjina ja mielivät kruunata päivän ylväällä hyökkäyksellä
kylää vastaan, surmatakseen vihollisensa viimeiseen mieheen. He
kuvittelivat erilaisia kidutuksiakin, joita käyttäisivät, ja
nauttivat ajatuksissaan manyuemalaisten kärsimyksistä, niitä kun he
erikoisesti vihasivat. Mutta silloin Tarzan särki päättäväisesti
heidän suunnitelmansa.
"Olette hulluja!" huudahti hän. "Olen näyttänyt teille ainoan
keinon, millä noita ihmisiä vastaan voi taistella. Olette jo
surmanneet heistä kaksikymmentä, menettämättä ainoatakaan soturia,
kun eilen sensijaan omaa menettelyänne noudattaessanne, jonka nyt
uudistaisitte, menetitte ainakin tusinan, tappamatta ainoatakaan
arabialaista tai ihmissyöjää. Teidän on taisteltava juuri minun
neuvoni mukaan. Muutoin jätän teidät ja palaan omaan maahani."
He säikähtyivät tämän uhkauksen kuullessaan ja lupasivat häntä
tunnollisesti totella, kunhan hän vain lupasi olla jättämättä heitä.
"Hyvä on", virkkoi Tarzan. "Palaamme yöksi leiripaikkaamme,
kaadettujen norsujen luo. Minulla on suunnitelma antaakseni
arabialaisten hiukan maistaa, mitä heillä on odotettavana, jos
viipyvät meidän maassamme, mutta sen toimeenpanemisessa en tarvitse
apua. Tulkaa! Jolleivät he päivän kuluessa saa enempää kärsiä,
he rauhoittuvat, ja uusi pelko käy karmivammaksi kuin jos kaiken
iltapäivää jatkaisimme pelotteluamme."
Siksipä he marssivat takaisin viimeöiseen leiriinsä, ja sytytettyään
siellä isot nuotiot, aterioitsivat ja juttelivat päivän seikkailuista
vielä kauan senjälkeen, kun oli tullut pimeä. Tarzan nukkui yön
puoliväliin, nousi sitten ja hiipi metsän sysimustaan pimentoon.
Tuntia myöhemmin hän saapui kylän edustalla olevan aukeaman reunaan.
Vaaja-aitauksen sisällä paloi leirinuotio. Apinamies hiipi aukeaman
yli salvattujen porttien eteen. Aitauksen raoista hän näki yksinäisen
vartijan istumassa nuotiolla.
Äänettömästi hiipi Tarzan kyläkujan päässä olevalle puulle. Hän
kiipesi hiljaa paikalleen ja sovitti nuolen jouseensa. Muutaman
minuutin hän koetti tarkkaan tähdätä vartijaan, mutta havaitsi, että
huojuvat oksat ja nuotion värähtelevä hohde teki harhaanampumisen
vaaran liian suureksi. Ja hänen oli osattava aivan suoraan sydämeen,
jotta kuolema olisi niin hiljainen ja äkillinen kuin hänen
suunnitelmansa vaati.
Hän oli paitsi joustaan, nuoliansa ja köyttänsä ottanut mukaansa
surmaamaltaan vartijalta edellisenä päivänä sieppaamansa pyssyn.
Ripustaen ne kaikki sopivalle oksalle hän laskeutui keveästi maahan
paaluvarustuksen sisäpuolelle, aseenaan vain pitkä puukkonsa. Vartija
istui selin häneen. Kissan tavoin hiipi Tarzan torkkuvan miehen luo.
Hän oli hänestä nyt kahden askeleen päästä. Vielä silmänräpäys ja
veitsi sujahtaisi äänettömästi miehen sydämeen.
Tarzan kyyristyi harpatakseen, sillä se on aina viidakkoeläimen
varmin ja nopein hyökkäystäpä, mutta silloin neekeri jonkun herkän
vaiston varoittamana hypähti seisaalleen ja kääntyi apinamiestä kohti.