Tarzanin ensimmäinen tehtävä ei juuri näyttänyt tulevan
kiihoittavaksi eikä olevan tärkeäkään. Muuatta _spahi_-luutnanttia
oli hallituksella syytä epäillä sopimattomista suhteista erään
Euroopan suurvallan kanssa. Tämä luutnantti, nimeltä Gernois, joka
nykyisin oli komennettuna Sidi-bel-Abbesiin, oli hiljattain kuulunut
yleisesikuntaan, jossa hänen tavallisten tehtäviensä yhteydessä
paljon tärkeitä sotilaallisia tietoja oli joutunut hänen haltuunsa.
Näistä tiedoista hallitus epäili tuon suurvallan hierovan kauppaa
upseerin kanssa.
Epäluulo luutnanttia vastaan oli herännyt pelkästä hämärästä
vihjauksesta, jonka tunnettu pariisitar oli mustasukkaisuuden
puuskassa viskannut. Mutta yleisesikunnat ovat arkoja
salaisuuksistaan ja kavallus niin vakava asia, että pelkkää
vihjaustakaan sellaiseen ei voida huoleti sivuuttaa. Ja niinpä
Tarzan oli saapunut Algeriaan amerikkalaiseksi metsästäjäksi ja
matkustajaksi puettuna, pitääkseen tarkasti silmällä luutnantti
Gernoisia.
Hän oli suurella riemulla odotellut jälleen näkevänsä rakkaan
Afrikansa, mutta nämä sen pohjoiset seudut olivat niin erilaiset kuin
hänen troopillinen viidakkokotinsa, että hän kotiinpaluuliikutusta
kokeakseen olisi yhtä hyvin voinut matkustaa takaisin Pariisiin.
Oranissa hän vietti päivän samoillen arabialaisen kaupunginosan
ahtailla, käyrillä kujilla ja nauttien omituisista nähtävyyksistä.
Seuraavana päivänä hän oli Sidi-bel-Abbesissa, missä esitti
suosituskirjeensä sekä sivili- että sotilasvirkailijoille; mutta
niistä papereista ei käynyt matkan todellinen tarkoitus ilmi.
Tarzan osasi riittävästi englanninkieltä käydäkseen arabialaisten
ja ranskalaisten keskuudessa amerikkalaisesta, eikä muuta vaadittu.
Kun hän tapasi englantilaisen, haastoi hän ranskaa, jotta ei
paljastaisi itseänsä, mutta puhui toisinaan englanninkieltä muille
muukalaisille, jotka sitä ymmärsivät, vaan eivät voineet huomata
pieniä vajavaisuuksia hänen korostuksessaan ja lausumisessaan.
Täällä hän tutustui moniin ranskalaisiin upseereihin ja tuli pian
heidän suosikikseen. Hän tapasi Gernoisin, jonka hän havaitsi
vähäsanaiseksi, nähtävästi huonosta ruuansulatuksesta kärsiväksi,
noin nelikymmenvuotiaaksi mieheksi ja joka seurusteli toveriensa
kanssa vähän tai ei ollenkaan.
Kuukauden aikaan ei tapahtunut mitään merkillistä. Gernoisin luona
ei näkynyt käyvän ketään vieraita eikä hän tilapäisillä käynneillään
kaupungilla ollut tekemisissä kenenkään kanssa, jonka vilkkainkaan
mielikuvituksen lento olisi voinut otaksua vieraan vallan salaiseksi
kätyriksi. Tarzan alkoi toivoa, että huhu sittenkin olisi perätön;
mutta silloin Gernois komennettiin äkkiä kauaksi etelään, Pienessä
Saharassa sijaitsevaan Bu-Sadaan.
Spahi-komppania ja kolme upseeria määrättiin sinne, aikaisemmin
komennetun joukon tilalle. Kaikeksi onneksi oli yksi näistä
upseereista, kapteeni Gerard, tullut Tarzanin kanssa erinomaisen
hyväksi ystäväksi, joten ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun
apinamies mainitsi mielellään käyttävänsä tilaisuutta seuratakseen
häntä Bu-Saadaan, missä toivoi löytävänsä hyviä metsästysmaita.
Buirassa osasto astui junasta, ja loppupäivä ratsastettiin. Kun
Tarzan Buirassa hieroi kauppaa ratsusta, näki hän vilauksen
eurooppalaisiin vaatteisiin puetusta miehestä, joka tirkisteli häntä
alkuasukas-kahvilan oviaukosta; mutta kun Tarzan katsahti häneen,
kääntyi mies ja astui pieneen matalakattoiseen multahökkeliin. Vaikka
Tarzanista ikäänkuin tuntui, että miehen ryhdissä ja kasvoissa oli
jotakin tutunomaista, ei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Matka Aumaleen oli väsyttävä Tarzanille, jonka kokemus
ratsastustaidosta tähän asti oli rajoittunut oppikurssiin eräässä
Pariisin ratsastuskoulussa, ja senvuoksi hän nopeasti etsi vuoteen
virkistävää lepoa Grossatin hotellissa upseerien ja sotilasten
majoittuessa sotilasasemalle.
Vaikka Tarzan herätettiin aikaisin seuraavana aamuna, oli
spahi-komppania jo taipaleella ennenkuin hän oli lopettanut
aamiaisensa. Hän kiirehti ateriaansa, jotta sotilaat eivät pääsisi
paljoa hänen edelleen, mutta silloin hän sattui vilkaisemaan ovesta,
joka vei ruokasalista tarjoiluhuoneeseen.
Ihmeekseen hän huomasi Gernoisin seisovan siellä ja juttelevan
juuri saman muukalaisen kanssa, jonka hän edellisenä päivänä oli
nähnyt Buiran kahvilassa. Hän ei voinut erehtyä, sillä asennossa ja
vartalossa oli samaa omituista tutunomaisuutta, vaikka miehen selkä
oli häneen päin.
Hänen tarkatessaan silmillään näitä kahta vilkaisi Gernois
ympärilleen ja havaitsi jännittyneen ilmeen Tarzanin kasvoilla.
Muukalainen puhui silloin hiljaa kuiskaillen, mutta ranskalainen
upseeri keskeytti hänet heti, ja molemmat kääntyivät heti poispäin ja
siirtyivät Tarzanin näköpiiristä.
Tämä oli ensimmäinen epäluuloa herättävä seikka, jonka Tarzan oli
koskaan Gernoisin hommissa havainnut, mutta hän oli varma, että
miehet olivat lähteneet tarjoiluhuoneesta vain siksi, että Gernois
oli äkännyt hänen heitä katselevan. Itsepintainen vaikutelma
muukalaisen tutunomaisuudesta vielä vahvisti apinamiehen uskoa, että
tässä vihdoinkin oli jotakin tarkkaamisen arvoista.
Hetkistä myöhemmin Tarzan astui tarjoiluhuoneeseen, mutta miehet
olivat lähteneet, eikä hän nähnyt heistä mitään takana olevalla
kadullakaan, vaikka hän muutamien verukkeiden nojalla poikkesi eri
myymälöihin ennenkuin lähti ratsastamaan joukko-osaston jälkeen,
joka nyt oli saanut melkoisen etumatkan. Hän ei saavuttanut sitä,
ennenkuin pääsi vähän jälkeen puolenpäivän Sidi Aissaan, jossa
sotilaat levähtivät tunnin verran. Täällä hän tapasi Gernoisin
osaston mukana, mutta ei nähnyt jälkeäkään muukalaisesta.
Sidi Aissassa oli markkinat, ja erämaasta saapuvat lukemattomat
kameelikaravaanit ja torilla liikehtivät arabialaislaumat herättivät
Tarzanissa palavan halun jäädä päiväksi sinne, voidakseen paremmin
tutustua näihin erämaan poikiin. Niinpä spahi-komppania sinä
iltapäivänä ratsastikin Bu Saadaan ilman häntä. Hän kulutti
iltapäivä-tunnit pimeään asti samoillen torilla nuoren, Abdul-nimisen
arabialaisen kanssa, jota majatalon isäntä oli hänelle suositellut
luotettavana palvelijana ja tulkkina.
Täällä Tarzan osti paremman ratsun kuin hänen Buirassa hankkimansa,
ja antautuen keskusteluun komean arabialaisen kanssa, jolle eläin
oli kuulunut, hän sai tietää, että myyjä oli Kadur-ben-Saden,
kaukana, Djelfan eteläpuolella asuvan erämaan-heimon sheikki. Abdulin
välityksellä Tarzan kutsui uuden tuttavansa päivälliselle kanssaan.
Heidän tunkiessaan torin täyttäväin kaupustelija-, kameeli-, aasi- ja
hevosjoukkojen välitse baabelimaisen ääntenhälinän keskellä nykäisi
Abdul Tarzania hihasta.
"Katsokaahan taaksemme, herra", sanoi hän osoittaen olentoa, joka
Tarzanin kääntyessä hävisi kameelin taakse. "Hän on seuraillut meitä
koko iltapäivän", jatkoi Abdul.
"Näin vain vilahduksen tummansiniseen burnusiin ja valkoiseen
turbaaniin puetusta arabialaisesta", vastasi Tarzan. "Häntäkö
tarkoitat?"
"Niin. Minä epäilin häntä, koska hän näyttää muukalaiselta täällä
eikä hänellä ole muuta hommaa kuin hiiviskellä perässämme, mikä ei
ole rehellisen arabialaisen tapaista, ja myöskin siksi, että hän
pitää kasvojensa alempaa osaa kätkettynä, joten ainoastaan silmät
näkyvät. Hän on varmaan häijy mies, sillä muutoin hänellä olisi
jotakin rehellistä omaa hommaa, mihin käyttäisi aikansa."
"Sitten hän on väärillä jäljillä, Abdul", vastasi Tarzan. "Sillä
kellään täällä ei voi olla mitään valittamista minua vastaan. Olen
ensi kertaa maassanne, eikä minua tällä seudulla kukaan tunne. Hän
huomaa pian erehdyksensä ja lakkaa meitä väijymästä."
"Jollei ehkä ole ryöstönaikeissa", vastasi Abdul.
"Siinä tapauksessa emme voi muuta kuin odottaa, kunnes hän on valmis
yrittämään meihin käsiksi", nauroi Tarzan, "ja takaanpa, että hän saa
kyllänsä rosvoamisesta, nyt kun tiedämme olla varuillamme", ja hän
karkoitti asian mielestään, mutta siitä oli tulossa hänelle muistutus
mitä odottamattomimman tapauksen yhteydessä, ennenkuin monta tuntia
oli kulunut.
Kun Kadur ben Saden oli syönyt hyvän päivällisen, valmistausi hän
lähtemään isäntänsä luota. Juhlallisin ystävyyden vakuutuksin hän
kutsui Tarzania vieraakseen villille alueelleen, jossa antilooppeja,
hirviä, metsäsikoja, panttereita ja leijonia olisi vielä riittävästi
tavattavissa innokasta erämiestä vietelläkseen.
Hänen lähdettyään meni apinamies Abdulin kera vielä samoilemaan
Sidi Aissan kaduille, ja hänen huomionsa kiintyi pian erään
maurilaiskahvilan avoimesta ovesta kuuluvaan hurjaan humuun ja
meluun. Kello oli yli kahdeksan ja tanssi oli täydessä käynnissä, kun
Tarzan astui sisälle. Huone oli tungokseen asti täynnä arabialaisia.
Kaikki polttelivat ja hörppivät paksua, kuumaa kahviaan.
Tarzan ja Abdul saivat istuinpaikat melkein huoneen keskellä, vaikka
maurilaisrumpujaan pärryttävien ja huilujaan puhaltavain soittajain
hirvittävän melun vuoksi etäisempi paikka olisi ollut hiljaisuutta
rakastavalle apinamiehelle mieluisampi. Jokseenkin siro _uled-nail_
tanssi ja havaitessaan Tarzanin eurooppalaisen puvun ja vainuten
aulista lahjaa heitti silkkihuivinsa hänen olalleen, saaden frangin
palkaksi.
Kun toinen tanssijatar oli astunut hänen paikalleen lattialle, näki
tarkkasilmäinen Abdul äskeisen tytön juttelemassa kahden arabialaisen
kanssa huoneen peräpuolella lähellä sivuovea, joka vei sisempään
pihaan. Sitä kiertävällä parvekkeella sijaitsivat ne huoneet, joissa
kahvilassa tanssivat tytöt asuivat.
Ensiksi hän ei kiinnittänyt näkemäänsä mitään huomiota, mutta pian
hän silmäkulmansa alta tirkistäen havaitsi miehen nyökkäävän heihin
päin ja tytön kääntyvän ja salavihkaa vilkaisevan Tarzaniin. Sitten
arabialaiset häipyivät oviaukosta pihan pimentoon.
Kun jälleen tuli saman tytön tanssivuoro, leijaili hän lähellä
Tarzania ja soi yksistään tälle herttaisimmat hymynsä. Monta
vihaista katsetta loivat erämaan mustanpuhuvat, tummasilmäiset pojat
kookkaaseen eurooppalaiseen, mutta ei hymy eivätkä otsanrypistykset
tehneet häneen mitään ulkonaisesti näkyvää vaikutusta. Taaskin
viskasi tyttö huivinsa hänen olkapäälleen ja sai hopeafrangin
palkaksensa. Pistäessään sitä otsaripansa alle sikäläisten
tanssijatarten tapaan hän kumartui Tarzania kohti kuiskaten nopeasti
muutaman sanan.
"Ulkona pihassa", virkkoi hän hätäisesti murteellisella
ranskankielellä, "tahtoo kaksi miestä herralle pahaa. Ensiksi minä
lupasin vietellä teidät heidän luokseen, mutta te olette ollut hyvä,
enkä minä voi sitä tehdä. Rientäkää pois, ennenkuin ne huomaavat,
että minä olen ne pettänyt. Minä luulen, että ne ovat kovin häijyjä
miehiä."
Tarzan kiitti tyttöä vakuuttaen hänelle olevansa varovainen, ja
tanssinsa lopetettuaan tämä astui pienelle ovelle ja meni ulos
pihaan. Mutta Tarzan ei lähtenyt kahvilasta, vaikka häntä oli
kehoitettu.
Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa,
mutta sitten astui yrmeän näköinen arabialainen kadulta kahvilaan.
Hän seisahtui lähelle Tarzania tehden tahallaan loukkaavia
huomautuksia eurooppalaisesta, mutta kun hän puhui äidinkieltään,
ei Tarzan laisinkaan käsittänyt niiden tarkoitusta, ennenkuin Abdul
ryhtyi hänelle selittämään.
"Tuo mies etsii riitaa", varoitti Abdul. "Hän ei ole yksin. Mellakan
syntyessä kääntyisi tosiaankin melkein jok'ainoa täällä teitä
vastaan. Olisi parempi heti lähteä, herra."
"Kysy häneltä, mitä hän haluaa?" käski Tarzan.
"Hän sanoo, että 'kristitty koira' solvasi hänelle kuuluvaa
uled-nailia. Hän etsii riitaa, m'sieur."
"Sano hänelle, että minä en solvannut hänen uled-nailiansa enkä
ketään muutakaan niistä ja että soisin hänen jättävän minut rauhaan.
Minulla ei ole riidanaihetta häntä vastaan eikä hänellä minua
vastaan."
"Hän sanoo", vastasi Abdul tulkittuaan Tarzanin ilmoituksen
arabialaiselle, "että te ette ole ainoastaan koira, vaan koiran
poikakin ja että isoäitinne oli hyeena. Syyttää teitä valehtelijaksi."
Tämä torailu oli herättänyt huomiota lähellä olevissa, ja tuota
herjaussanain tulvaa seuraavan ivanaurun purskahdukset osoittivat
selvästi yleisön enemmistön myötätunnon suunnan.
Tarzan ei pitänyt siitä, että hänelle naurettiin, eikä myöskään
arabialaisen hänestä käyttämistä nimityksistä, mutta mitään vihan
merkkiä osoittamatta hän nousi paikaltaan penkiltä. Puolittainen hymy
värähteli hänen huulillaan, mutta äkkiä iski mahtava nyrkki härnäävää
arabialaista kasvoihin, ja iskua tukivat apinamiehen kauheat lihakset.
Heti kun mies kaatui, hyökkäsi puoli tusinaa hurjaa maurilaista
huoneeseen kadulta, missä nähtävästi olivat kahvilan edustalla
odotelleet vuoroansa, huutaen: "Tappakaa uskoton!" ja: "Nujertakaa
kristitty koira!" ja astuivat suoraan Tarzania kohti.
Joukko nuorempia arabialaisia yleisön joukosta hypähti jaloilleen
yhtyäkseen hyökkäykseen aseetonta valkoihoista vastaan. Tarzanin
ja Abdulin tunki huoneen perälle pelkkä hyökkääjäin lukumäärä.
Nuori arabialainen pysyi uskollisena herralleen ja taisteli hänen
vieressään, paljastettu veitsi kädessä.
Hirvittävillä iskuilla kaatoi apinamies kaikki, jotka tulivat hänen
voimakkaiden käsiensä ulottuville. Hän taisteli tyynesti ja sanaa
sanomatta, sama hymyn aihe huulilla kuin silloin, kun hän nousi
nutistamaan miehen, joka oli häntä herjannut. Näytti mahdottomalta,
että hän tai Abdul voisi säästyä hengissä heitä ympäröivien kamalien
miekkain ja puukkojen sekamelskassa, mutta juuri hyökkääjäin
lukumäärä osoittautuikin heidän parhaaksi suojamuurikseen. Niin
tiukkaan sullottu oli kirkuva, sadatteleva rahvaslauma, että mitään
aseita ei voitu edullisesti käyttää, eikä kukaan arabialaisista
tohtinut ampua peläten haavoittavansa maanmiehiään.
Vihdoin Tarzanin onnistui siepata yksi sitkeimmistä hyökkääjistä.
Nopealla nykäisyllähän riisui mieheltä aseet ja pitäen häntä sitten
kilpenä edessään perääntyi verkalleen Abdulin kanssa pienelle,
sisempään pihaan vievälle ovelle. Kynnyksellä hän pysähtyi hetkiseksi
ja kohottaen sätkyttelevän arabialaisen päänsä yläpuolelle paiskasi
hänet kuin heittokoneesta vasten päällekarkaavien toverien naamoja.
Sitten Tarzan ja Abdul astuivat puolihämärään pihaan. Säikähtyneet
uled-nailit kyyristelivät kunkin kammioon vievien portaitten
yläpäässä. Pihan ainoana valaistuksena oli torkkuvat kynttilät,
joita kukin tyttö oli niiden oman talin avulla kiinnittänyt puiseen
ovenpeiliinsä, paremmin näytelläkseen sulojaan niille, jotka
sattuisivat astumaan pimeän, rakennuksien ympäröimän pihan poikki.
Tuskin olivat Tarzan ja Abdul lähteneet huoneesta, kun revolveri
paukahti läheltä heidän selkänsä takaa pimennosta erään käytävän
alta. Kun he kääntyivät tätä uutta vihollista vastaan, juoksi heitä
kohti kaksi verhottua olentoa ampuen tullessaan. Tarzan ryntäsi
heitä tavoittamaan. Etumainen virui sekuntia myöhemmin pihan
tallatussa loassa aseettomana ja voihkien, toinen ranne taitettuna.
Abdulin puukko tunkeutui toisen sisuksiin samalla hetkellä, kun
miehen tähtäys petti, hänen kohottaessaan revolveriansa uskollisen
arabialaisen otsaa kohti.
Raivostunut lauma hyökkäsi nyt kahvilasta ulos saalistaan takaa
ajamaan. Uled-nailit olivat sammuttaneet kynttilänsä erään toverinsa
huutamasta käskystä, ja piha sai nyt hiukan valoa ainoastaan kahvilan
avoimesta ja ihmisten puoleksi täyttämästä ovesta. Tarzan oli
siepannut miekan mieheltä, joka oli kaatunut Abdulin puukosta, ja nyt
hän seisoi odottaen niiden ryntäystä, jotka pimeän läpi tulivat heitä
etsimään.
Äkkiä hän tunsi keveän käden takaapäin laskeutuvan olalleen ja naisen
äänen kuiskaavan: "Nopeasti, m'sieur, tänne päin! Seuratkaa minua!"
"Tule, Abdul", sanoi Tarzan hiljaa nuorukaiselle; "emme voi joutua
pahempaan pulaan muualla".
Nainen kääntyi ja johti heidät kapeita portaita ylös, jotka
päättyivät hänen huoneensa ovelle. Tarzan oli ihan hänen
kintereillään. Hän näki kultaiset ja hopeiset rannerenkaat paljaissa
käsivarsissa, kultarahoista sommitellut ketjut riippumassa
hiuskoristuksista ja puvun kirkkaan loistavat värit. Tämä nainen oli
siis tanssijatar, ja Tarzan tiesi vaistomaisesti, että hän oli sama
uled-nail, joka aikaisemmin illalla oli kuiskannut varoituksen.
Päästessään portaiden yläpäähän he saattoivat kuulla vihaisen joukon
etsivän alhaalta pihasta.
"Pian ne etsivät täältä", kuiskasi tyttö. "Ne eivät saa löytää teitä
täältä, sillä vaikka te tappelette monen miehen voimalla, niin ne
sittenkin lopuksi tappavat teidät. Rientäkää; te voitte hypätä minun
huoneeni takimmaisesta ikkunasta alas kadulle takana. Ennenkuin ne
huomaavat, että te ette enää ole pihassa, ehditte turvallisesti
hotelliin."
Mutta tytön vielä puhuessa oli useita miehiä jo hyökännyt portaita
ylöspäin, joiden päässä he seisoivat. Yksi etsijöistä päästi äkkiä
huudon. Heidät oli keksitty. Nopeasti ryntäsi lauma portaita kohti.
Etumaisin hyökkääjä harppasi kiireesti ylöspäin, mutta portaitten
päässä hän sai äkkiä maistaa miekasta, jota ei ollut odottanut, --
takaa-ajettu oli tähän asti ollut aseeton.
Parkaisten horjahti mies takanaan olevien päälle. Kuin keilat
vierivät nämä portaita alas. Vanha ja ränstynyt rakenne ei voinut
kestää tätä tavatonta painoa ja rynnistelyä. Naristen ja ryskyen
murtui puu ja portaat luhistuivat arabialaisten alta. Tarzan, Abdul
ja tyttö jäivät kolmisin heikolle lavalle.
"Tulkaa!" huusi uled-nail. "Ne saavuttavat teidät toisten
portaitten kautta tulemalla naapurikammiosta omaani. Meillä ei ole
silmänräpäystäkään hukattavana."
Juuri kun he saapuivat huoneeseen, kuuli Abdul huudon ja tulkitsi sen
Tarzanille. Se kuului alhaalta pihasta, ja siitä selvisi, että useita
miehiä oli rientämässä kadulle estääkseen pakoonpääsyn siltä puolen.
"Nyt me olemme hukassa", sanoi tyttö koruttomasti.
"Me?" kysyi Tarzan.
"Niin, herra", vastasi tanssijatar; "ne tappavat minut myös. Enkö
minä ole auttanut teitä?"
Tämä antoi asialle toisen muodon. Tarzan oli pikemminkin nauttinut
kamppailun kiihoituksesta ja vaarasta. Hän ei ollut hetkeksikään
otaksunut, että Abdul tai tyttö saisivat kärsiä, ja hän oli
perääntynyt vain sen verran, että suojeli itsensä surmalta. Hänellä
ei ollut mitään aikomusta paeta, ennenkuin näkisi, että viipyminen
tietäisi varmaa tuhoa. Yksinään hän olisi voinut hyökätä tuon
sullotun lauman keskelle ja hutkien ympärilleen Numa-leijonan tavoin
säikäyttää arabialaisia niin pahanpäiväisesti, että pako olisi ollut
helppo. Nyt hänen täytyi ajatella ainoastaan näitä kahta uskollista
ystäväänsä.
Hän astui lattian poikki kadunpuolisen ikkunan luo. Tuossa tuokiossa
ilmestyi sen alle vihollisia. Hän saattoi kuulla, kuinka ne jo
kiipesivät portaita ylös seuraavaan suojaan, hetkisen perästä
ne olisivat ovella hänen vieressään. Hän nosti toisen jalkansa
ikkunalaudalle ja pisti päänsä ulos, mutta ei katsonut alaspäin.
Hänen yläpuolellaan oli käsivarren ulottuvilla rakennuksen matala
katto. Hän kutsui tyttöä. Tämä tuli ja seisahtui hänen viereensä.
Tarzan laski mahtavan käsivarren hänen vyötäisilleen ja nosti hänet
olalleen.
"Odota täällä, kunnes ylhäältä kurotan itseni sinut nostamaan", sanoi
hän Abdulille. "Kasaa sillä välin ovea vasten kaikki, mitä huoneessa
on, -- se viivyttää heitä kyllin kauan."
Sitten hän nousi kapean ikkunan laudalle tyttö olallaan.
"Pidä tiukasti kiinni", varoitti hän tanssijatarta. Hetkistä
myöhemmin hän oli kiivennyt katolle keveästi ja ketterästi kuin
apina. Laskien tytön irti hän kuroitti yläruumistaan kauas katon
räystään yli ja kutsui hiljaa Abdulia. Nuorukainen riensi ikkunaan.
"Anna kätesi", kuiskasi Tarzan. Taemmassa suojassa olevat miehet
jyskyttivät ovea. Äkkiä se murtui ja painui sisään, ja samalla
hetkellä tunsi Abdul itseänsä nostettavan kuin höyhentä ylös katolle.
Se ei ollut silmänräpäystäkään liian aikaista, sillä samassa kun
miehet murtautuivat huoneeseen, josta toiset olivat juuri poistuneet,
ilmestyi tusinan verta muita kadun kulmaan rientäen juoksujalkaa
tytön ikkunan alle.