Kuukauden ajan oli Tarzan säännöllisenä ja hyvin tervetulleena
palvojana kauniin kreivitär de Couden pyhätössä. Monesti hän tapasi
muitakin jäseniä siitä valitusta pikku ryhmästä, joka iltapäivin
saapui teetä juomaan. Useimmiten Olga keksi verukkeita saadakseen
rupatella tunnin verran Tarzanin kanssa kahden kesken.
Jonkun aikaa oli Nikolasin vihjaus häntä peloittanut. Hän ei ollut
ajatellut tätä kookasta nuorta miestä muuna kuin ystävänä, mutta
hänen veljensä häijyjen sanojen viskaama viittaus oli saanut hänet
paljon miettimään sitä kummallista voimaa, joka näkyi vetävän häntä
tuon harmaasilmäisen muukalaisen puoleen. Kreivitär ei halunnut häntä
rakastaa eikä toivonut hänen rakkauttansa.
Hän oli paljoa nuorempi puolisoansa ja tietämättänsä hän oli
kaivannut ystävyyden satamaa jonkun samanikäisemmän kanssa.
Kaksikymmenvuotias arastelee vaihtaa luottamuksia nelikymmenvuotiaan
kanssa. Tarzan oli vain kahta vuotta häntä vanhempi. Kreivitär tunsi,
että tämä mies saattoi häntä ymmärtää. Sitäpaitsi hän oli puhdas,
kunniallinen ja jalomielinen. Olga ei peljännyt häntä. Alusta pitäen
hän oli tuntenut voivansa häneen luottaa.
Etäältä oli Rokoff katsellut tätä kasvavaa tuttavallisuutta häijyn
riemuitsevasti. Kun hän kuuli Tarzanin tietävän, että hän oli
venäläinen urkkija, oli hänen vihaansa apinamiestä kohtaan liittynyt
suuri ilmiannon pelko. Hän odotteli nyt vain mestari-iskuun sopivaa
hetkeä. Hän tahtoi iäksi raivata Tarzanin tieltään ja samalla niittää
runsaan koston nöyryytyksistä ja tappioista, joita tämä oli hänelle
tuottanut.
Tarzan oli tyytyväisempi kuin oli ollut aina siitä asti kun
asumattomalle rannikolle oman onnensa nojaan jätettyjen
porterilaisten tulo oli häirinnyt hänen viidakkoelämänsä tyyneyttä ja
rauhaa.
Hän nautti hauskasta seurustelusta Olgan tuttavien kanssa, samalla
kun kauniin kreivittären ja hänen välillään syntynyt ystävyys oli
hänelle ehtymättömänä ilon lähteenä. Se särki ja hajoitti hänen
synkät ajatuksensa ja oli palsamia hänen raadellulle sydämelleen.
Joskus tuli D'Arnot hänen mukanaan vierailulle de Couden kotiin,
sillä hän oli kauan tuntenut sekä Olgan että kreivin. Silloin
tällöin pistäysi kreivikin seuraan, mutta hänen virallisen asemansa
moninaiset hommat ja politiikan alituiset vaatimukset pitivät häntä
tavallisesti kotoa poissa myöhään yöhön.
Rokoff vakoili Tarzania miltei herkeämättä; hän odotteli aikaa,
jolloin tämä olisi saapunut de Couden palatsiin illalla, mutta siinä
hän oli tuomittu pettymään. Useinkin saattoi Tarzan kreivittären
kotiin oopperasta, mutta jätti hänet poikkeuksetta ovella -- rouvan
hellän veljen suureksi mielipahaksi.
Huomatessaan, että näytti mahdottomalta saada Tarzania satimeen
minkään hänen oman vapaaehtoisen tekonsa vuoksi, löivät Rokoff
ja Paulvitsh viisaat päänsä yhteen ja hautoivat juonta, jolla
yllättäisivät apinamiehen epäilyttävässä asemassa kaikin
asianhaara-todistuksin.
Päiväkausia he tarkkasivat sekä sanomalehtiä että de Couden ja
Tarzanin liikkeitä. Vihdoin heidän vaivansa tuli palkituksi. Eräs
aamulehti mainitsi lyhyesti illanvietosta, jonka Saksan ministeri
panisi toimeen seuraavana päivänä. De Couden nimi oli kutsuvieraiden
joukossa. Jos hän menisi sinne, viipyisi hän kotoa poissa yli
puoliyön.
Kutsujen iltana odotteli Paulvitsh katukäytävän reunalla Saksan
ministerin talon edustalla, mistä saattoi tarkata jokaisen tulijan
kasvoja. Hän ei ollut kauan odottanut, ennenkuin de Coude astui
autostaan ja meni hänen ohitseen. Se oli kylliksi. Paulvitsh riensi
takaisin asuntoonsa, jossa Rokoff häntä odotti. Sillä he viipyivät
yli yhdentoista, jolloin Paulvitsh tarttui heidän puhelimensa
torveen. Hän mainitsi erään numeron.
"Onko luutnantti D'Arnotin luona?" kysyi hän, kun hänet oli
yhdistetty.
"Minulla on asiaa monsieur Tarzanille. Suvaitseeko hän tulla
puhelimeen?"
Hetkisen vaitiolo.
"Oletteko herra Tarzan?"
-- Jaha, monsieur, minä olen François -- kreivitär de Couden
palvelija. Ehkä monsieur suvaitsee muistaa minut?
-- Niin, monsieur. Minulla on tärkeä ilmoitus kreivittäreltä. Hän
pyytää teitä heti luokseen -- hän on pahassa pulassa, monsieur.
-- En, monsieur, minä en tiedä. Sanonko madamelle, että monsieur pian
on täällä?
-- Kiitos, monsieur. Jumala teitä siunatkoon! Paulvitsh ripusti
kuulotorven paikalleen ja kääntyi virnistäen Rokoffiin päin.
"Se viipyy kolmekymmentä minuuttia matkalla sinne", virkkoi Rokoff.
"Jos saavut Saksan ministerin asunnolle viidessätoista minuutissa,
pitäisi de Couden ehtiä kotiin kolmen neljännestunnin kuluttua.
Kaikki riippuu siitä, viipyykö se tolvana neljännestunnin senjälkeen
kun havaitsee, että hänelle on tehty kepponen, mutta ellen erehdy,
ei Olga mielellään päästä häntä niin pian. Tässä on kirjelippu de
Coudelle, riennä!"
Paulvitsh riensi aikaa hukkaamatta Saksan ministerin taloon.
Ovella hän ojensi kirjeen palvelijalle. "Tämä on Couden kreiville.
Perin tärkeää. Teidän tulee pitää huolta, että se heti annetaan
hänen käteensä", ja hän pudotti hopearahan palvelijan kärkkäälle
kämmenelle. Sitten hän palasi asuntoonsa.
Hetkistä myöhemmin pyysi de Coude isännältään anteeksi reväistessään
kuoren auki. Kirjeen luettuaan hän kalpeni ja hänen kätensä vapisi:
_Herra kreivi de Coude_.
Eräs, joka tahtoo pelastaa nimenne kunnian, käyttää tätä keinoa
ilmoittaakseen teille, että kotinne pyhyys on tällä hetkellä
vaarassa.
Muuan mies, joka kuukausia on poissaollessanne ollut siellä
säännöllisenä vieraana, on nyt vaimonne luona. Jos lähdette heti,
niin löydätte heidät yhdessä kreivittären yksityishuoneesta.
_Ystävä_.'
Kaksikymmentä minuuttia senjälkeen, kun Paulvitsh oli kutsunut
Tarzanin, pyysi Rokoff yhdistämään Olgan yksityisjohtoon. Hänen
kamarineitonsa vastasi puhelimessa, joka oli kreivittären huoneessa.
"Mutta madame on nyt mennyt levolle", sanoi tyttö vastaukseksi
Rokoffin pyyntöön saada puhutella rouvaa.
"Asia on hyvin tärkeä ja voidaan ilmoittaa vain kreivittärelle
itselleen", selitti Rokoff. "Sanokaa hänelle, että hänen tulee nousta
makuulta, panna jotakin ylleen ja saapua puhelimeen. Minä soitan
uudestaan viiden minuutin päästä." Sitten hän laski kuulotorven
paikalleen. Hetkistä myöhemmin astui Paulvitsh sisälle.
"Onko kreivi saanut tiedon?" kysyi Rokoff.
"Hänen pitäisi nyt olla matkalla kotiinsa", vastasi Paulvitsh.
"Hyvä on! Armollinen rouva istuu nyt yksityishuoneessaan jokseenkin
kevyesti puettuna. Tuossa tuokiossa saattaa uskollinen Jacques
ilmoittamatta monsieur Tarzanin hänen luokseen. Kuluu muutama
minuutti selityksiin. Olga näyttää viettelevän hurmaavalta yöpukunsa
harsomaisessa verhossa ja ruumiinmukaisen viitan puoleksi salatessa
suloja, joita edellinen ei salaa ollenkaan. Olga hämmästyy, mutta ei
ole pahoillaan.
"Jos miehessä on pisarakaan punaista verta, joutuu kreivi
viidentoista minuutin päästä herkullisen lemmenkohtauksen
todistajaksi. Mielestäni olemme suunnitelleet mainiosti, rakas
Alexis. Menkäämme juomaan monsieur Tarzanin parhaaksi terveydeksi
vanhan Planconin oivallista absinttia, unohtamatta, että kreivi
de Coude on Pariisin parhaita miekkailijoita ja ehdottomasti koko
Ranskan tarkin ampuja."
Kun Tarzan saapui Olgan asuntoon, odotteli Jacques häntä ovella.
"Tätä tietä, monsieur", sanoi hän ja opasti hänet leveitä
marmoriportaita ylös. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli avannut
oven ja vetäen raskaat uutimet syrjään kumarsi nöyrän kohteliaasti
Tarzanille päästäessään hänet hämärästi valaistuun huoneeseen. Sitten
hän poistui.
Vilkaistessaan huoneen poikki Tarzan näki Olgan istumassa pienen
pöydän edessä, jolla oli hänen puhelimensa. Hän naputteli
kärsimättömästi pöydän silattua pintaa. Hän ei ollut kuullut Tarzanin
tuloa.
"Olga", sanoi Tarzan, "mikä on hätänä?"
Puhuteltu kääntyi häneen säikähdyksestä hiukan parahtaen.
"Jean!" huudahti hän. "Mitä te täältä haette? Ken teidät päästi
sisälle? Mitä tämä merkitsee?"
Tarzan oli kuin salaman lyömä, mutta pian hän tajusi osan totuudesta.
"Ette siis lähettänyt minulle kutsua, Olga?"
"Teille kutsua tähän aikaan yöstä? _Mon Dieu_! Jean, luuletteko minua
ihan hulluksi?"
"François soitti minulle pyytäen minua heti tulemaan; sanoi teidän
olevan hädässä ja tarvitsevan minua."
"François? Kuka se on?"
"Hän sanoi olevansa palveluksessanne, puhui kuin minun olisi pitänyt
se muistaa."
"Palveluksessani ei ole ketään sennimistä. Joku on tehnyt teistä
pilaa, Jean", ja Olga nauroi.
"Pelkään sen olevan perin vakavaa 'pilaa', Olga", vastasi Tarzan.
"Tämä ei ole pelkkää leikkiä."
"Mitä tarkoitatte? Ettehän arvele, että..."
"Missä kreivi on?" keskeytti Tarzan.
"Saksan lähettilään luona."
"Tämä on taaskin arvoisan veljenne hommaa. Huomenna saa kreivi siitä
kuulla. Hän kyselee palvelijoilta. Kaikki viittaa siihen... siihen,
mitä Rokoff soisi kreivin ajattelevan."
"Sitä lurjusta!" huudahti Olga. Hän oli noussut ja astui Tarzanin
luo, joka seisoi katsellen hänen kasvoihinsa. Hän oli kovin
peloissaan. Hänen silmissään oli ilme, jonka metsästäjä näkee
säikähtyneen kauris-paran silmissä -- hämmentynyt ja kysyvä. Hän
vapisi ja tukeakseen itseään kohotti kätensä Tarzanin leveille
olkapäille. "Mitä meidän on tehtävä, Jean?" kuiskasi hän. "Tämä on
kauheaa. Huomenna koko Pariisi lukee asiasta. -- Rokoff kyllä pitää
siitä huolen."
Hänen katseensa, asentonsa, sanansa tulkitsivat elävästi turvattoman
naisen ikivanhaa vetoamista luonnolliseen suojelijaansa -- mieheen.
Tarzan otti toisen rinnallaan lepäävistä lämpöisistä kätösistä omaan
vahvaan kouraansa. Liike oli aivan vaistomainen ja melkein yhtä
vaistomainen oli se turvan kaipuu, joka sai suojelevan käsivarren
kietoutumaan nuoren naisen hartioille.
Sen seuraus vaikutti kuin sähköisku. Tarzan ei ollut koskaan
ennen ollut niin lähellä häntä. Syyntunteesta säikähtyen he äkkiä
katsoivat toisiaan silmiin, ja hetkellä, jolloin Olga de Couden
olisi tullut olla vahva, hän oli heikko, sillä hän hiipi lähemmäksi
miehen käsivarsia ja kietaisi omansa hänen kaulaansa. Entä Apinain
Tarzan? Hän otti läähättävän olennon syliinsä ja peitti kuumat huulet
suudelmilla.
Raoul de Coude oli pyytänyt kiireellisesti anteeksi isännältään,
luettuaan lähettilään tarjoilijan hänelle ojentaman kirjelapun.
Jälkeenpäin hän ei ollenkaan muistanut, millä verukkeella hän
poistui. Kaikki oli sumeaa hänen silmissään siihen asti, kun hän
seisoi oman kotinsa kynnyksellä. Sitten hän tuli aivan tyyneksi,
liikkui hiljaa ja varovaisesti. Jostakin selittämättömästä syystä
avasi Jacques oven ennenkuin hän oli portaitten puolivälissä. Hän ei
silloin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta jälkeenpäin hän muisti
sen.
Hyvin hiljaa hän astui varpaillaan portaita ylös ja käytävää
pitkin vaimonsa yksityishuoneen ovelle. Hänen kädessään oli raskas
kävelykeppi -- sydämessä murhaa.
Olga näki hänet ensimmäiseksi. Kauhusta parahtaen hän riuhtautui
Tarzanin sylistä, ja apinamies kääntyi juuri ajoissa väistääkseen
käsivarrellaan peloittavan iskun, jonka de Coude oli suunnannut hänen
päätänsä kohti. Kerran, kahdesti, kolmasti putosi tanakka keppi
salamannopeasti, ja jokainen isku yllytti apinamiestä yhä enemmän
alkutilaan.
Päästäen matalan, käheän mörähdyksen kuin urosapina hän hyökkäsi
ranskalaista kohti. Paksu keppi temmattiin kreivin kourasta ja
katkaistiin kuin tulitikku. Viskattuaan sen syrjään karkasi nyt
raivostunut peto vastustajansa kurkkuun.
Olga de Coude seisoi sen kamalan näytelmän kauhistuneena katselijana,
joka esitettiin seuraavan lyhyen hetkisen kuluessa, ja hyppäsi sitten
sinne, missä Tarzan näytti murhaavan hänen puolisonsa kuristamalla,
samalla ravistaen kreiviä kuin mäyräkoira rottaa.
Kuin mielipuoli nyki kreivitär Tarzanin valtavia käsiä. "Jumalan
äiti!" huudahti hän. "Te tapatte hänet, te tapatte hänet! Oi, Jean,
te tapatte minun puolisoni!"
Tarzan oli kuurona raivosta. Äkkiä hän paiskasi ruumiin lattialle
ja astuen jalallaan ylöspäin käännetylle rinnalle kohotti päätänsä.
Sitten kaikui kreivi de Couden palatsin läpi otuksen kaataneen
urosapinan kaamea uhmanhuuto. Kellarista ullakolle asti kuului tämä
kauhea ääni ja tunkeutui palvelijain osastoon, jotka kalpenivat
ja vapisivat. Nuori nainen lankesi polvilleen lattialla viruvan
puolisonsa ruumiin ääreen ja rukoili.
Verkalleen haihtui punainen sumu Tarzanin silmistä. Esineet ja asiat
alkoivat selvitä, -- hänelle palautui sivistyneen miehen tajunta.
Hänen silmänsä osuivat polvistuneeseen naiseen. "Olga", kuiskasi hän.
Nainen katsahti häneen odottaen näkevänsä murhanhimon vimmatun
välkkeen silmissä yläpuolellaan. Sensijaan hän näkikin surua ja
katumusta.
"Oi Jean!" huudahti hän. "Katsokaa, mitä olette tehnyt. Hän oli
puolisoni. Minä rakastin häntä ja te olette hänet tappanut."
Hyvin hellävaroen nosti Tarzan kreivi de Couden hervottoman ruumiin
ja kantoi sen vuoteelle. Sitten hän painoi korvansa miehen rintaa
vasten.
"Hiukan konjakkia, Olga!" sanoi hän.
Kreivitär toi sitä, ja yhdessä he kaatoivat sitä hänen huuliensa
välitse. Samalla nämä valkoiset huulet heikosti hengähtivät. Pää
kääntyi, ja de Coude voihkaisi.
"Hän ei kuole", sanoi Tarzan. "Jumalan kiitos!"
"Miksi niin teitte, Jean?" kysyi kreivitär.
"En tiedä. Hän löi minua ja minä vimmastuin. Olen nähnyt heimoni
apinain tekevän samoin. En ole koskaan kertonut teille tarinaani,
Olga. Olisi parempi, että olisitte sen tiennyt. Silloin ehkä ei olisi
tätä tapahtunut. Minä en ole koskaan nähnyt isääni. Ainoa äiti, minkä
milloinkaan olen tuntenut, oli hurja naarasapina. Viidenteentoista
ikävuoteeni asti en ollut koskaan nähnyt ihmisolentoa. Vasta
kaksikymmenvuotiaana näin ensi kerran valkoisen miehen. Vähän enemmän
kuin vuosi sitten olin vielä alaston peto Afrikan viidakossa.
"Älkää tuomitko minua kovin ankarasti. Kaksi vuotta on liian lyhyt
aika sellaisen muutoksen yrittämiseen yksilössä, johon valkoinen rotu
on tarvinnut lukemattomia vuosisatoja."
"Minä en tuomitse teitä ollenkaan, Jean. Syy on minun. Teidän täytyy
nyt mennä -- hän ei saa nähdä teitä täällä, kun tulee tajuihinsa.
Hyvästi."
Surumielinen oli Tarzan astellessaan pää kumarassa kreivi de Couden
palatsista.
Heti kun hän oli ulkona kadulla, pukeutuivat hänen ajatuksensa
määrättyyn muotoon, ja niinpä hän kahtakymmentä minuuttia myöhemmin
astui Rue Maulen läheisyydessä sijaitsevalle poliisiasemalle. Täältä
hän pian tapasi yhden niistä konstaapeleista, joiden kanssa hänellä
oli ollut ottelunsa muutama viikko sitten. Poliisi oli vilpittömästi
iloinen nähdessään sen miehen, joka häntä oli niin kovakouraisesti
pidellyt. Hetkisen keskustelun jälkeen Tarzan kysyi, oliko hän
koskaan kuullut Nikolas Rokoffista tai Alexis Paulvitshista.
"Varsin useinkin, monsieur. Kummallakin on ansioluettelonsa poliisin
kirjossa, ja vaikka tällä hetkellä ei olekaan mitään syytettä heitä
vastaan, pidämme huolen siitä, että tarkoin tiedämme, mistä he
tarpeen tullen ovat tavattavissa. Vain samaa varovaisuutta, jota
noudatamme jokaisen tunnetun rikollisen suhteen. Miksi monsieur sitä
kysyy?"
"Minä tunnen heidät", vastasi Tarzan. "Haluan tavata monsieur
Rokoffia eräässä pikkuasiassa. Jos voitte opastaa minut hänen
asuntoonsa, niin olen siitä kiitollinen."
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän sanoi poliisimiehelle hyvästi, ja
taskussaan pieni paperiliuska, jolle oli kirjoitettu erään jokseenkin
huonomaineisessa kaupunginosassa sijaitsevan talon osoite, hän astui
rivakasti lähimmän auton luo.
Rokoff ja Paulvitsh olivat palanneet kortteeriinsa ja istuivat
juttelemassa illan tapausten otaksuttavista tuloksista. He olivat
soittaneet kahden aamulehden toimitukseen, joka hetki odottaen nyt
reporttereja kuulemaan aivan verestä häväistysjuttua, joka huomenna
hälyttäisi koko Pariisin seurapiirit.
Raskasta astuntaa kuului portailta.
"Mutta ovatpa ne sanomalehtimiehet kerkeitä!" huudahti Rokoff ja
kuullessaan naputuksen huoneen ovelta lisäsi: "Sisään, monsieur!"
Tervehdyksen hymy hyytyi venäläisen kasvoille hänen tuijottaessaan
vieraansa koviin, harmaisiin silmiin.
"Tuhat tulimmaista!" kiljahti hän hypähtäen pystyyn. "Mikä teidät
tänne tuo?"
"Istukaa!" käski Tarzan niin hiljaa, että miehet juuri eroittivat
sanat, mutta sellaisella äänensävyllä, joka sai Rokoffin painumaan
tuolilleen ja pysytti Paulvitshin omallaan.
"Tiedätte, mikä minut tänne tuo", jatkoi hän samalla matalalla
äänellä. "Olisin tullut tappaakseni teidät, mutta kun olette Olga de
Couden veli, en tee sitä -- nyt.
"Annan teille miekkosille tilaisuuden säilyttää henkenne. Paulvitsh
ei paljoa merkitse -- hän on vain typerä, hupsu kätyri; siksipä en
surmaakaan häntä niin kauan kuin sallin teidän elää. Mutta ennenkuin
jätän teidät elävinä tähän huoneeseen, olette täyttäneet kaksi
pyyntöäni. Ensiksikin on teidän kirjoitettava täydellinen tunnustus
osallisuudestanne tämänöiseen juoneen -- ja piirrettävä nimenne sen
alle.
"Toiseksi on teidän henkenne uhalla luvattava minulle, ettette
salli sanaakaan tästä seikkailusta tulla sanomalehtiin. Jollette sitä
tee, niin kummassakaan teistä ei ole henkeä, kun ensi kerran käyn
tuosta ovesta. Käsitättekö?" Ja vastausta odottamatta hän lisäsi:
"Pitäkää kiirettä; edessänne on mustetta, kynä ja paperia."
Rokoff otti itselleen hurjan muodon koettaen uhmaamalla osoittaa,
kuinka vähän hän pelkäsi Tarzanin uhkauksia. Hetkistä myöhemmin
hän tunsi apinamiehen teräksiset sormet kurkussaan, ja Paulvitsh,
joka yritti hiipiä heidän ohitseen ovelle, nostettiin lattialta
ilmaan ja paiskattiin tunnottomana nurkkaan. Kun Rokoff alkoi mustua
kasvoiltaan, hellitti Tarzan puristuksensa ja työnsi miehen takaisin
tuolille. Vähän aikaa yskittyään istui Rokoff jurosti tuijottaen
edessään seisovaan mieheen. Sitten Paulvitsh virkosi ja liikkasi
vaivaloisesti takaisin tuolilleen Tarzanin käskystä.
"Kirjoittakaahan nyt", sanoi apinamies. "Jos on tarpeellista teitä
uudelleen käsitellä, niin en ole yhtä lempeä."
Rokoff tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa.
"Älkäähän vain unohtako mitään yksityiskohtaa ja muistakaa mainita
jokainen nimi", varoitti Tarzan.
Samalla kuului naputusta ovelta.
"Sisään!" sanoi Tarzan.
Siro, vilkas nuori mies astui huoneeseen. "Olen _Matin'ista_",
ilmoitti hän. "Monsieur Rokoffillahan on minulle pakina."
"Siinä olette erehtynyt, monsieur", vastasi Tarzan. "Eihän teillä ole
mitään julkaistavaksi annettavaa, rakas Nikolas?"
Rokoff vilkaisi kirjoituksestaan, ruma virnistys kasvoillansa.
"Ei", mörähti hän, "minulla ei ole mitään kertomusta julkaistavaksi
-- nyt."
"Eikä koskaan, rakas Nikolas." Uutisten kerääjä ei nähnyt kamalaa
kiiltoa apinamiehen silmissä; mutta Rokoff sen huomasi.
"Eikä koskaan", toisti venäläinen kiireisesti.
"Kovin ikävää, että teitä on vaivattu, hyvä herra", virkkoi Tarzan
kääntyen sanomalehtimieheen päin. "Toivotan herralle hyvää yötä",
lisäsi hän, kumarruksellaan ajaen siron nuoren miehen ulos huoneesta
ja sulkien oven hänen nenänsä edessä.
Tuntia myöhemmin kääntyi Tarzan, paksuhko käsikirjoitus takkinsa
taskussa, Rokoffin huoneen ovella.
"Teinä minä matkustaisin pois Ranskasta", sanoi hän, "sillä ennemmin
tai myöhemmin saan aiheen surmata teidät niin, ettei se millään
muotoa saata sisartanne ikävyyksiin".