Rauennut juoni

Kuukauden ajan oli Tarzan säännöllisenä ja hyvin tervetulleena

palvojana kauniin kreivitär de Couden pyhätössä. Monesti hän tapasi

muitakin jäseniä siitä valitusta pikku ryhmästä, joka iltapäivin

saapui teetä juomaan. Useimmiten Olga keksi verukkeita saadakseen

rupatella tunnin verran Tarzanin kanssa kahden kesken.

Jonkun aikaa oli Nikolasin vihjaus häntä peloittanut. Hän ei ollut

ajatellut tätä kookasta nuorta miestä muuna kuin ystävänä, mutta

hänen veljensä häijyjen sanojen viskaama viittaus oli saanut hänet

paljon miettimään sitä kummallista voimaa, joka näkyi vetävän häntä

tuon harmaasilmäisen muukalaisen puoleen. Kreivitär ei halunnut häntä

rakastaa eikä toivonut hänen rakkauttansa.

Hän oli paljoa nuorempi puolisoansa ja tietämättänsä hän oli

kaivannut ystävyyden satamaa jonkun samanikäisemmän kanssa.

Kaksikymmenvuotias arastelee vaihtaa luottamuksia nelikymmenvuotiaan

kanssa. Tarzan oli vain kahta vuotta häntä vanhempi. Kreivitär tunsi,

että tämä mies saattoi häntä ymmärtää. Sitäpaitsi hän oli puhdas,

kunniallinen ja jalomielinen. Olga ei peljännyt häntä. Alusta pitäen

hän oli tuntenut voivansa häneen luottaa.

Etäältä oli Rokoff katsellut tätä kasvavaa tuttavallisuutta häijyn

riemuitsevasti. Kun hän kuuli Tarzanin tietävän, että hän oli

venäläinen urkkija, oli hänen vihaansa apinamiestä kohtaan liittynyt

suuri ilmiannon pelko. Hän odotteli nyt vain mestari-iskuun sopivaa

hetkeä. Hän tahtoi iäksi raivata Tarzanin tieltään ja samalla niittää

runsaan koston nöyryytyksistä ja tappioista, joita tämä oli hänelle

tuottanut.

Tarzan oli tyytyväisempi kuin oli ollut aina siitä asti kun

asumattomalle rannikolle oman onnensa nojaan jätettyjen

porterilaisten tulo oli häirinnyt hänen viidakkoelämänsä tyyneyttä ja

rauhaa.

Hän nautti hauskasta seurustelusta Olgan tuttavien kanssa, samalla

kun kauniin kreivittären ja hänen välillään syntynyt ystävyys oli

hänelle ehtymättömänä ilon lähteenä. Se särki ja hajoitti hänen

synkät ajatuksensa ja oli palsamia hänen raadellulle sydämelleen.

Joskus tuli D'Arnot hänen mukanaan vierailulle de Couden kotiin,

sillä hän oli kauan tuntenut sekä Olgan että kreivin. Silloin

tällöin pistäysi kreivikin seuraan, mutta hänen virallisen asemansa

moninaiset hommat ja politiikan alituiset vaatimukset pitivät häntä

tavallisesti kotoa poissa myöhään yöhön.

Rokoff vakoili Tarzania miltei herkeämättä; hän odotteli aikaa,

jolloin tämä olisi saapunut de Couden palatsiin illalla, mutta siinä

hän oli tuomittu pettymään. Useinkin saattoi Tarzan kreivittären

kotiin oopperasta, mutta jätti hänet poikkeuksetta ovella -- rouvan

hellän veljen suureksi mielipahaksi.

Huomatessaan, että näytti mahdottomalta saada Tarzania satimeen

minkään hänen oman vapaaehtoisen tekonsa vuoksi, löivät Rokoff

ja Paulvitsh viisaat päänsä yhteen ja hautoivat juonta, jolla

yllättäisivät apinamiehen epäilyttävässä asemassa kaikin

asianhaara-todistuksin.

Päiväkausia he tarkkasivat sekä sanomalehtiä että de Couden ja

Tarzanin liikkeitä. Vihdoin heidän vaivansa tuli palkituksi. Eräs

aamulehti mainitsi lyhyesti illanvietosta, jonka Saksan ministeri

panisi toimeen seuraavana päivänä. De Couden nimi oli kutsuvieraiden

joukossa. Jos hän menisi sinne, viipyisi hän kotoa poissa yli

puoliyön.

Kutsujen iltana odotteli Paulvitsh katukäytävän reunalla Saksan

ministerin talon edustalla, mistä saattoi tarkata jokaisen tulijan

kasvoja. Hän ei ollut kauan odottanut, ennenkuin de Coude astui

autostaan ja meni hänen ohitseen. Se oli kylliksi. Paulvitsh riensi

takaisin asuntoonsa, jossa Rokoff häntä odotti. Sillä he viipyivät

yli yhdentoista, jolloin Paulvitsh tarttui heidän puhelimensa

torveen. Hän mainitsi erään numeron.

"Onko luutnantti D'Arnotin luona?" kysyi hän, kun hänet oli

yhdistetty.

"Minulla on asiaa monsieur Tarzanille. Suvaitseeko hän tulla

puhelimeen?"

Hetkisen vaitiolo.

"Oletteko herra Tarzan?"

-- Jaha, monsieur, minä olen François -- kreivitär de Couden

palvelija. Ehkä monsieur suvaitsee muistaa minut?

-- Niin, monsieur. Minulla on tärkeä ilmoitus kreivittäreltä. Hän

pyytää teitä heti luokseen -- hän on pahassa pulassa, monsieur.

-- En, monsieur, minä en tiedä. Sanonko madamelle, että monsieur pian

on täällä?

-- Kiitos, monsieur. Jumala teitä siunatkoon! Paulvitsh ripusti

kuulotorven paikalleen ja kääntyi virnistäen Rokoffiin päin.

"Se viipyy kolmekymmentä minuuttia matkalla sinne", virkkoi Rokoff.

"Jos saavut Saksan ministerin asunnolle viidessätoista minuutissa,

pitäisi de Couden ehtiä kotiin kolmen neljännestunnin kuluttua.

Kaikki riippuu siitä, viipyykö se tolvana neljännestunnin senjälkeen

kun havaitsee, että hänelle on tehty kepponen, mutta ellen erehdy,

ei Olga mielellään päästä häntä niin pian. Tässä on kirjelippu de

Coudelle, riennä!"

Paulvitsh riensi aikaa hukkaamatta Saksan ministerin taloon.

Ovella hän ojensi kirjeen palvelijalle. "Tämä on Couden kreiville.

Perin tärkeää. Teidän tulee pitää huolta, että se heti annetaan

hänen käteensä", ja hän pudotti hopearahan palvelijan kärkkäälle

kämmenelle. Sitten hän palasi asuntoonsa.

Hetkistä myöhemmin pyysi de Coude isännältään anteeksi reväistessään

kuoren auki. Kirjeen luettuaan hän kalpeni ja hänen kätensä vapisi:

_Herra kreivi de Coude_.

Eräs, joka tahtoo pelastaa nimenne kunnian, käyttää tätä keinoa

ilmoittaakseen teille, että kotinne pyhyys on tällä hetkellä

vaarassa.

Muuan mies, joka kuukausia on poissaollessanne ollut siellä

säännöllisenä vieraana, on nyt vaimonne luona. Jos lähdette heti,

niin löydätte heidät yhdessä kreivittären yksityishuoneesta.

_Ystävä_.'

Kaksikymmentä minuuttia senjälkeen, kun Paulvitsh oli kutsunut

Tarzanin, pyysi Rokoff yhdistämään Olgan yksityisjohtoon. Hänen

kamarineitonsa vastasi puhelimessa, joka oli kreivittären huoneessa.

"Mutta madame on nyt mennyt levolle", sanoi tyttö vastaukseksi

Rokoffin pyyntöön saada puhutella rouvaa.

"Asia on hyvin tärkeä ja voidaan ilmoittaa vain kreivittärelle

itselleen", selitti Rokoff. "Sanokaa hänelle, että hänen tulee nousta

makuulta, panna jotakin ylleen ja saapua puhelimeen. Minä soitan

uudestaan viiden minuutin päästä." Sitten hän laski kuulotorven

paikalleen. Hetkistä myöhemmin astui Paulvitsh sisälle.

"Onko kreivi saanut tiedon?" kysyi Rokoff.

"Hänen pitäisi nyt olla matkalla kotiinsa", vastasi Paulvitsh.

"Hyvä on! Armollinen rouva istuu nyt yksityishuoneessaan jokseenkin

kevyesti puettuna. Tuossa tuokiossa saattaa uskollinen Jacques

ilmoittamatta monsieur Tarzanin hänen luokseen. Kuluu muutama

minuutti selityksiin. Olga näyttää viettelevän hurmaavalta yöpukunsa

harsomaisessa verhossa ja ruumiinmukaisen viitan puoleksi salatessa

suloja, joita edellinen ei salaa ollenkaan. Olga hämmästyy, mutta ei

ole pahoillaan.

"Jos miehessä on pisarakaan punaista verta, joutuu kreivi

viidentoista minuutin päästä herkullisen lemmenkohtauksen

todistajaksi. Mielestäni olemme suunnitelleet mainiosti, rakas

Alexis. Menkäämme juomaan monsieur Tarzanin parhaaksi terveydeksi

vanhan Planconin oivallista absinttia, unohtamatta, että kreivi

de Coude on Pariisin parhaita miekkailijoita ja ehdottomasti koko

Ranskan tarkin ampuja."

Kun Tarzan saapui Olgan asuntoon, odotteli Jacques häntä ovella.

"Tätä tietä, monsieur", sanoi hän ja opasti hänet leveitä

marmoriportaita ylös. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli avannut

oven ja vetäen raskaat uutimet syrjään kumarsi nöyrän kohteliaasti

Tarzanille päästäessään hänet hämärästi valaistuun huoneeseen. Sitten

hän poistui.

Vilkaistessaan huoneen poikki Tarzan näki Olgan istumassa pienen

pöydän edessä, jolla oli hänen puhelimensa. Hän naputteli

kärsimättömästi pöydän silattua pintaa. Hän ei ollut kuullut Tarzanin

tuloa.

"Olga", sanoi Tarzan, "mikä on hätänä?"

Puhuteltu kääntyi häneen säikähdyksestä hiukan parahtaen.

"Jean!" huudahti hän. "Mitä te täältä haette? Ken teidät päästi

sisälle? Mitä tämä merkitsee?"

Tarzan oli kuin salaman lyömä, mutta pian hän tajusi osan totuudesta.

"Ette siis lähettänyt minulle kutsua, Olga?"

"Teille kutsua tähän aikaan yöstä? _Mon Dieu_! Jean, luuletteko minua

ihan hulluksi?"

"François soitti minulle pyytäen minua heti tulemaan; sanoi teidän

olevan hädässä ja tarvitsevan minua."

"François? Kuka se on?"

"Hän sanoi olevansa palveluksessanne, puhui kuin minun olisi pitänyt

se muistaa."

"Palveluksessani ei ole ketään sennimistä. Joku on tehnyt teistä

pilaa, Jean", ja Olga nauroi.

"Pelkään sen olevan perin vakavaa 'pilaa', Olga", vastasi Tarzan.

"Tämä ei ole pelkkää leikkiä."

"Mitä tarkoitatte? Ettehän arvele, että..."

"Missä kreivi on?" keskeytti Tarzan.

"Saksan lähettilään luona."

"Tämä on taaskin arvoisan veljenne hommaa. Huomenna saa kreivi siitä

kuulla. Hän kyselee palvelijoilta. Kaikki viittaa siihen... siihen,

mitä Rokoff soisi kreivin ajattelevan."

"Sitä lurjusta!" huudahti Olga. Hän oli noussut ja astui Tarzanin

luo, joka seisoi katsellen hänen kasvoihinsa. Hän oli kovin

peloissaan. Hänen silmissään oli ilme, jonka metsästäjä näkee

säikähtyneen kauris-paran silmissä -- hämmentynyt ja kysyvä. Hän

vapisi ja tukeakseen itseään kohotti kätensä Tarzanin leveille

olkapäille. "Mitä meidän on tehtävä, Jean?" kuiskasi hän. "Tämä on

kauheaa. Huomenna koko Pariisi lukee asiasta. -- Rokoff kyllä pitää

siitä huolen."

Hänen katseensa, asentonsa, sanansa tulkitsivat elävästi turvattoman

naisen ikivanhaa vetoamista luonnolliseen suojelijaansa -- mieheen.

Tarzan otti toisen rinnallaan lepäävistä lämpöisistä kätösistä omaan

vahvaan kouraansa. Liike oli aivan vaistomainen ja melkein yhtä

vaistomainen oli se turvan kaipuu, joka sai suojelevan käsivarren

kietoutumaan nuoren naisen hartioille.

Sen seuraus vaikutti kuin sähköisku. Tarzan ei ollut koskaan

ennen ollut niin lähellä häntä. Syyntunteesta säikähtyen he äkkiä

katsoivat toisiaan silmiin, ja hetkellä, jolloin Olga de Couden

olisi tullut olla vahva, hän oli heikko, sillä hän hiipi lähemmäksi

miehen käsivarsia ja kietaisi omansa hänen kaulaansa. Entä Apinain

Tarzan? Hän otti läähättävän olennon syliinsä ja peitti kuumat huulet

suudelmilla.

Raoul de Coude oli pyytänyt kiireellisesti anteeksi isännältään,

luettuaan lähettilään tarjoilijan hänelle ojentaman kirjelapun.

Jälkeenpäin hän ei ollenkaan muistanut, millä verukkeella hän

poistui. Kaikki oli sumeaa hänen silmissään siihen asti, kun hän

seisoi oman kotinsa kynnyksellä. Sitten hän tuli aivan tyyneksi,

liikkui hiljaa ja varovaisesti. Jostakin selittämättömästä syystä

avasi Jacques oven ennenkuin hän oli portaitten puolivälissä. Hän ei

silloin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta jälkeenpäin hän muisti

sen.

Hyvin hiljaa hän astui varpaillaan portaita ylös ja käytävää

pitkin vaimonsa yksityishuoneen ovelle. Hänen kädessään oli raskas

kävelykeppi -- sydämessä murhaa.

Olga näki hänet ensimmäiseksi. Kauhusta parahtaen hän riuhtautui

Tarzanin sylistä, ja apinamies kääntyi juuri ajoissa väistääkseen

käsivarrellaan peloittavan iskun, jonka de Coude oli suunnannut hänen

päätänsä kohti. Kerran, kahdesti, kolmasti putosi tanakka keppi

salamannopeasti, ja jokainen isku yllytti apinamiestä yhä enemmän

alkutilaan.

Päästäen matalan, käheän mörähdyksen kuin urosapina hän hyökkäsi

ranskalaista kohti. Paksu keppi temmattiin kreivin kourasta ja

katkaistiin kuin tulitikku. Viskattuaan sen syrjään karkasi nyt

raivostunut peto vastustajansa kurkkuun.

Olga de Coude seisoi sen kamalan näytelmän kauhistuneena katselijana,

joka esitettiin seuraavan lyhyen hetkisen kuluessa, ja hyppäsi sitten

sinne, missä Tarzan näytti murhaavan hänen puolisonsa kuristamalla,

samalla ravistaen kreiviä kuin mäyräkoira rottaa.

Kuin mielipuoli nyki kreivitär Tarzanin valtavia käsiä. "Jumalan

äiti!" huudahti hän. "Te tapatte hänet, te tapatte hänet! Oi, Jean,

te tapatte minun puolisoni!"

Tarzan oli kuurona raivosta. Äkkiä hän paiskasi ruumiin lattialle

ja astuen jalallaan ylöspäin käännetylle rinnalle kohotti päätänsä.

Sitten kaikui kreivi de Couden palatsin läpi otuksen kaataneen

urosapinan kaamea uhmanhuuto. Kellarista ullakolle asti kuului tämä

kauhea ääni ja tunkeutui palvelijain osastoon, jotka kalpenivat

ja vapisivat. Nuori nainen lankesi polvilleen lattialla viruvan

puolisonsa ruumiin ääreen ja rukoili.

Verkalleen haihtui punainen sumu Tarzanin silmistä. Esineet ja asiat

alkoivat selvitä, -- hänelle palautui sivistyneen miehen tajunta.

Hänen silmänsä osuivat polvistuneeseen naiseen. "Olga", kuiskasi hän.

Nainen katsahti häneen odottaen näkevänsä murhanhimon vimmatun

välkkeen silmissä yläpuolellaan. Sensijaan hän näkikin surua ja

katumusta.

"Oi Jean!" huudahti hän. "Katsokaa, mitä olette tehnyt. Hän oli

puolisoni. Minä rakastin häntä ja te olette hänet tappanut."

Hyvin hellävaroen nosti Tarzan kreivi de Couden hervottoman ruumiin

ja kantoi sen vuoteelle. Sitten hän painoi korvansa miehen rintaa

vasten.

"Hiukan konjakkia, Olga!" sanoi hän.

Kreivitär toi sitä, ja yhdessä he kaatoivat sitä hänen huuliensa

välitse. Samalla nämä valkoiset huulet heikosti hengähtivät. Pää

kääntyi, ja de Coude voihkaisi.

"Hän ei kuole", sanoi Tarzan. "Jumalan kiitos!"

"Miksi niin teitte, Jean?" kysyi kreivitär.

"En tiedä. Hän löi minua ja minä vimmastuin. Olen nähnyt heimoni

apinain tekevän samoin. En ole koskaan kertonut teille tarinaani,

Olga. Olisi parempi, että olisitte sen tiennyt. Silloin ehkä ei olisi

tätä tapahtunut. Minä en ole koskaan nähnyt isääni. Ainoa äiti, minkä

milloinkaan olen tuntenut, oli hurja naarasapina. Viidenteentoista

ikävuoteeni asti en ollut koskaan nähnyt ihmisolentoa. Vasta

kaksikymmenvuotiaana näin ensi kerran valkoisen miehen. Vähän enemmän

kuin vuosi sitten olin vielä alaston peto Afrikan viidakossa.

"Älkää tuomitko minua kovin ankarasti. Kaksi vuotta on liian lyhyt

aika sellaisen muutoksen yrittämiseen yksilössä, johon valkoinen rotu

on tarvinnut lukemattomia vuosisatoja."

"Minä en tuomitse teitä ollenkaan, Jean. Syy on minun. Teidän täytyy

nyt mennä -- hän ei saa nähdä teitä täällä, kun tulee tajuihinsa.

Hyvästi."

Surumielinen oli Tarzan astellessaan pää kumarassa kreivi de Couden

palatsista.

Heti kun hän oli ulkona kadulla, pukeutuivat hänen ajatuksensa

määrättyyn muotoon, ja niinpä hän kahtakymmentä minuuttia myöhemmin

astui Rue Maulen läheisyydessä sijaitsevalle poliisiasemalle. Täältä

hän pian tapasi yhden niistä konstaapeleista, joiden kanssa hänellä

oli ollut ottelunsa muutama viikko sitten. Poliisi oli vilpittömästi

iloinen nähdessään sen miehen, joka häntä oli niin kovakouraisesti

pidellyt. Hetkisen keskustelun jälkeen Tarzan kysyi, oliko hän

koskaan kuullut Nikolas Rokoffista tai Alexis Paulvitshista.

"Varsin useinkin, monsieur. Kummallakin on ansioluettelonsa poliisin

kirjossa, ja vaikka tällä hetkellä ei olekaan mitään syytettä heitä

vastaan, pidämme huolen siitä, että tarkoin tiedämme, mistä he

tarpeen tullen ovat tavattavissa. Vain samaa varovaisuutta, jota

noudatamme jokaisen tunnetun rikollisen suhteen. Miksi monsieur sitä

kysyy?"

"Minä tunnen heidät", vastasi Tarzan. "Haluan tavata monsieur

Rokoffia eräässä pikkuasiassa. Jos voitte opastaa minut hänen

asuntoonsa, niin olen siitä kiitollinen."

Muutamaa minuuttia myöhemmin hän sanoi poliisimiehelle hyvästi, ja

taskussaan pieni paperiliuska, jolle oli kirjoitettu erään jokseenkin

huonomaineisessa kaupunginosassa sijaitsevan talon osoite, hän astui

rivakasti lähimmän auton luo.

Rokoff ja Paulvitsh olivat palanneet kortteeriinsa ja istuivat

juttelemassa illan tapausten otaksuttavista tuloksista. He olivat

soittaneet kahden aamulehden toimitukseen, joka hetki odottaen nyt

reporttereja kuulemaan aivan verestä häväistysjuttua, joka huomenna

hälyttäisi koko Pariisin seurapiirit.

Raskasta astuntaa kuului portailta.

"Mutta ovatpa ne sanomalehtimiehet kerkeitä!" huudahti Rokoff ja

kuullessaan naputuksen huoneen ovelta lisäsi: "Sisään, monsieur!"

Tervehdyksen hymy hyytyi venäläisen kasvoille hänen tuijottaessaan

vieraansa koviin, harmaisiin silmiin.

"Tuhat tulimmaista!" kiljahti hän hypähtäen pystyyn. "Mikä teidät

tänne tuo?"

"Istukaa!" käski Tarzan niin hiljaa, että miehet juuri eroittivat

sanat, mutta sellaisella äänensävyllä, joka sai Rokoffin painumaan

tuolilleen ja pysytti Paulvitshin omallaan.

"Tiedätte, mikä minut tänne tuo", jatkoi hän samalla matalalla

äänellä. "Olisin tullut tappaakseni teidät, mutta kun olette Olga de

Couden veli, en tee sitä -- nyt.

"Annan teille miekkosille tilaisuuden säilyttää henkenne. Paulvitsh

ei paljoa merkitse -- hän on vain typerä, hupsu kätyri; siksipä en

surmaakaan häntä niin kauan kuin sallin teidän elää. Mutta ennenkuin

jätän teidät elävinä tähän huoneeseen, olette täyttäneet kaksi

pyyntöäni. Ensiksikin on teidän kirjoitettava täydellinen tunnustus

osallisuudestanne tämänöiseen juoneen -- ja piirrettävä nimenne sen

alle.

"Toiseksi on teidän henkenne uhalla luvattava minulle, ettette

salli sanaakaan tästä seikkailusta tulla sanomalehtiin. Jollette sitä

tee, niin kummassakaan teistä ei ole henkeä, kun ensi kerran käyn

tuosta ovesta. Käsitättekö?" Ja vastausta odottamatta hän lisäsi:

"Pitäkää kiirettä; edessänne on mustetta, kynä ja paperia."

Rokoff otti itselleen hurjan muodon koettaen uhmaamalla osoittaa,

kuinka vähän hän pelkäsi Tarzanin uhkauksia. Hetkistä myöhemmin

hän tunsi apinamiehen teräksiset sormet kurkussaan, ja Paulvitsh,

joka yritti hiipiä heidän ohitseen ovelle, nostettiin lattialta

ilmaan ja paiskattiin tunnottomana nurkkaan. Kun Rokoff alkoi mustua

kasvoiltaan, hellitti Tarzan puristuksensa ja työnsi miehen takaisin

tuolille. Vähän aikaa yskittyään istui Rokoff jurosti tuijottaen

edessään seisovaan mieheen. Sitten Paulvitsh virkosi ja liikkasi

vaivaloisesti takaisin tuolilleen Tarzanin käskystä.

"Kirjoittakaahan nyt", sanoi apinamies. "Jos on tarpeellista teitä

uudelleen käsitellä, niin en ole yhtä lempeä."

Rokoff tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa.

"Älkäähän vain unohtako mitään yksityiskohtaa ja muistakaa mainita

jokainen nimi", varoitti Tarzan.

Samalla kuului naputusta ovelta.

"Sisään!" sanoi Tarzan.

Siro, vilkas nuori mies astui huoneeseen. "Olen _Matin'ista_",

ilmoitti hän. "Monsieur Rokoffillahan on minulle pakina."

"Siinä olette erehtynyt, monsieur", vastasi Tarzan. "Eihän teillä ole

mitään julkaistavaksi annettavaa, rakas Nikolas?"

Rokoff vilkaisi kirjoituksestaan, ruma virnistys kasvoillansa.

"Ei", mörähti hän, "minulla ei ole mitään kertomusta julkaistavaksi

-- nyt."

"Eikä koskaan, rakas Nikolas." Uutisten kerääjä ei nähnyt kamalaa

kiiltoa apinamiehen silmissä; mutta Rokoff sen huomasi.

"Eikä koskaan", toisti venäläinen kiireisesti.

"Kovin ikävää, että teitä on vaivattu, hyvä herra", virkkoi Tarzan

kääntyen sanomalehtimieheen päin. "Toivotan herralle hyvää yötä",

lisäsi hän, kumarruksellaan ajaen siron nuoren miehen ulos huoneesta

ja sulkien oven hänen nenänsä edessä.

Tuntia myöhemmin kääntyi Tarzan, paksuhko käsikirjoitus takkinsa

taskussa, Rokoffin huoneen ovella.

"Teinä minä matkustaisin pois Ranskasta", sanoi hän, "sillä ennemmin

tai myöhemmin saan aiheen surmata teidät niin, ettei se millään

muotoa saata sisartanne ikävyyksiin".

Tarzanin paluu: Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä · 第 16 / 59 题