jälkimäinen on rytmiltään parempi.
Voiko näillä ehdoilla ja myönnetyillä vapauksilla kaikissa mitoissa
aina välttää lyhyen tavun panemista pitkän sijaiseksi, meillä kun on
lyhyitä tavuja, pääkorollisiakin, niin runsaasti? Ken on yrittänyt
sepittää ensi- eli perustrokeista tai -daktylista mittaa, on huomannut,
että on melkein mahdotonta nousuun aina saada sijotetuksi pitkä
tai pitkän arvoinen tavu. Jos juuri voikin kielemme siten pukea
pakkopaitaan, niin jää silloin tavallisesti sanomatta ainakin osa
siitä, mitä oli sanottava, ja sisällön puutteellisuus on toki pahempi
kuin muodon.
Meillä on onneksi vielä keino saada pitkäin tavujen vastineita,
tavallisesti paljoa puollettavampi kuin lyhyen käyttäminen sellaisena.
Tarkotan sitä, että yksi pitkä tavu korvataan kahdella lyhyellä.
Muinaiskreikkalaiset ja roomalaiset jo käyttivät tätä tapaa, joten
se ei ole mikään uusi keksintö. Eikä se olisi vaikea keksittäväksi
nykyäänkään, koska on huomattu kahden lyhyen tavun pituudeltaan yleensä
paljon paremmin vastaavan yhtä pitkää kuin yhden lyhyen. Kuitenkaan
tätä nykyiskansain runoudessa ei paljoa ole otettu seurattavaksi, kumma
kyllä. Esimerkiksi ruotsalaisessa runoudessa tätä muinaisten kansain
tapaa on jotenkin tarkoin kartettu, jota vastoin se Tanskan ja Saksan
runoudessa ei ole niin harvinainen.
Meidän runokielessä on tapa osaksi saanut jalansijaa.
Kansanrunoudessamme se jo varhain on esiintynyt. Säkeiden ensi jalkana
tapaamme Kalevalassa trokeen sijaisena silloin tällöin viidennen
daktylin. Esim.
Vesi on | vanhin voitehista.
Salliipa kansanrunous tässä kohdin suurempaakin vapautta, joten
pitempiä daktyleja ja peonejakin, pitkiäkin tavuja sisältäviä,
tavataan trokeiden sijaisina, samoinkuin perusdaktylien sijaisina on
pitkätavuisiakin peoneja.
Näin paljon pitemmät sijaisjalat eivät ole nykyisessä taiderunoudessa
hyväksyttävät, vaikka niitä siinä käytetään. Sitä vastoin
seuraavien-laiset säkeet hyvin sopivat trokeiseen mittaan:
Onko | vapaus vaiko orjuus.
Useimmat käsittänevät sanan [vapaus] kolmitavuiseksi, vaikka
äänneyhtymää _au_ tässä voi pitää diftonginakin.
Ah niin, kirkas | Jumalalan|poika.
Edellä on jo esitetty sekä hyviä että huonompia esimerkkejä sellaisista
säkeistä, joissa daktylien sijaisjalkoina on peoneja. (Viite [3] ed.)
Hyviä tällaiset varsinaisia monitavuisemmat sijaisjalat ovat, kuten
sanottu, jos niissä kaksi vierekkäistä lyhyttä tavua on vastaamassa
yhtä varsinaisen jalan pitkää, — tietysti tässä kuten muualla
edellyttäen, ettei korkoa, runomittamme tärkeintä tekijää, vastaan
rikota.
Mainitsin, että esim. tanskan- ja saksankielisessä runoudessa tällaisia
sijaisjalkoja viljellään. Kun otamme huomioon mainittujen kielten
ja omamme erilaisuuden, myönnämme, että meidän kielemme on paljoa
sopivampi näiden sijaisjalkojen käyttöön kuin mainitut germaanilaiset.
Ovathan meidän lyhyet tavut enimmäkseen lyhyemmät kuin germaanilaisten
kielten, nämä kun usein — konsonanttipäätteisinä — vastaavat paremmin
meidän puolipitkiä; pitkät taas ovat yleensä yhtä pitkät kuin
meidänkin. Kun siis esim. _Goethe_ voi panna sellaisen muodon kuin
_himmlischen_ perustrokeen sijaan, pitäisi meidän erinomaisesti voida
hyväksyä perustrokeen sijaiseksi viides daktyli.
Jos vertaa toisiinsa muotoja: halvan (murteell. hal(a)van) ja halavan,
taloon ja talohon, halvaksi (hal(a)vaksi) ja halavaksi j.n.e.,
niin huomaa kaksi lyhyttä laajuudeltaan hyvin sopivan yhden pitkän
vastineeksi.
Täten voisi kaksi lyhyttä panna pitkän sijaan sekä nousuun että
laskuun, ei kuitenkaan samaan jalkaan useamman kuin yhden pitkän
sijaiseksi, jottei jalan varsinainen luonne liiaksi muuttuisi.
Peoneissa tuskin ollenkaan on sopivaa tätä tapaa seurata,
viisitavujalat kun tuntunevat liian oudoilta, ainakin toistaiseksi.
Tällaiset sijaisjalat ovat vielä sopivat estämään yksitoikkoisuutta,
joka muuten voi haitata joitakin, etupäässä samoista jaloista
kokoonpantuja mittoja, joten ne siltäkin kannalta ovat suositettavia.
Kuten muutkin sijaisjalat ne ovat mahdollisuuden mukaan otettavat
rytmimaalauksen palvelukseen.
Vielä on näkökohta, joka puhuu näiden sijaisjalkain puolesta.
Suomenkieli on, kuten luonnollista, vielä pitkäveteistä verrattuna
vanhempiin sivistyskieliin. Käyttämällä edellä esitettyä menettelytapaa
runokielemme tulisi tiiviimmäksi, täyteläisemmäksi, jota seikkaa ei
ole aivan vähäksi arvattava. On suotavampaa, että runoratsumme ottaa
silloin tällöin pari lyhyttä juoksuaskelta, kuin että se kompastumalla
pidentää liian lyhyttä askelta tahtia tyydyttäväksi. Mikä etu
tästä olisi runoja suomennettaessakin, on ilmeistä. Sitenhän voisi
alkuperäisellä runomitalla ja lyhyydellä tyhjentävämmin suomentaa kuin
nykyään, jolloin runokielemme on tarpeettomasti pidennettyä, sanojen
oikea aikamitta (tempo) pitkien tavujen sijaisina olevissa lyhyissä
hidastettuna.
Säveltäjille tällaiset varsinaisia jalkoja monitavuisemmat sijaiset
eivät tuottane vaikeutta. Kaikissa tapauksissa ne yleensä ovat laulun
lausutukseenkin nähden paremmat kuin nykyään käytännössä olevat, joissa
yksi lyhyt tavu vastaa pitkää.
Mitä tulee lyhyitten tavujen sijaistavuihin, kelpaavat sellaisiksi
puolipitkät, kuten ennen jo on sanottu.
Pitkä tavu sitävastoin ei kernaasti sovi lyhyttä korvaamaan. Varsinkaan
sellaista tavua, jossa on pitkä vokaali, ei saisi lyhyen sijaan
asettaa. Helpommin sujuu — laulaessakin — lyhyen arvoisena pitkän
diftongin, varsinkin i-päätteisen, sisältävä tavu.
Koska yksi pitkä tavu pituudeltaan vastaa kahta lyhyttä, saattaa kahden
vierekkäin olevan lyhyen asemesta kolmi- ja nelitavujaloissa käyttää
yhtä pitkää, niinkuin yleisesti on tehtykin kolmitavujalkojen laskussa
sekä vanhain että nykyiskansain runoudessa.
Samassa jalassa ei kernaasti käy tekeminen yhtä useampia laajuuden
muutoksia eikä samassa säkeessäkään kuin vain harvoissa — ei vierekkäin
olevissa — jaloissa. Poikkeuksia voi esiintyä, mikäli mitan perusrytmi
ei niistä sanottavasti kärsi tai milloin rytmimaalaus niitä oikeuttaa.
Rytmin varsinainen luonne saakoonkin yleensä olla määräämässä, kuinka
usein tilapäiset poikkeukset ovat luvallisia. Tässä on sanojen
väliset paussit y.m. poljentoon vaikuttavat seikat otettava huomioon
asianhaarain mukaan.