Hipas nuoli Sallimuksen
kättä purjehtijan nuoren,
rikkoi venhon valkokuoren
kesken kilpapurjehduksen.
Satutettu maan ja taivaan
manas polttehensa vaivaan,
ryöppys tuska niinkuin koski,
kyynelvuona virtas poski.
Karttui kovaa toisen verran.
Taistelussa toisen kerran
Tuima tarttui marhamintaan
sotaorhin, — syvään rintaan
kalpa painui kahvaan saakka...
Tunnottomaks tuskan taakka
uhrin hartioilla suli.
Sanattomaks sairas tuli.
Valita ei huulet vakaan.
Tyyni rinta
niinkuin pinta,
eikä silmään
nouse kyynel ainoakaan.